Minun ei kai pitäisi sanoa aiheesta mitään, koska olin perheeni ainoa lapsi. Ainoa poika, pilattu poika, sanoo ranskalainen sananlasku. Myönnetään. Sisaruskateuteen rinnastettavia tunteita sain kokea kesäisin, kun kummivanhemmat tulivat luoksemme maalle, ja jouduin jakamaan asioita pari vuotta nuoremman serkkupojan kanssa. Monet pikku episodit ovat mielessä yllättävän tuoreina ja elävinä.
Koska minulla ei ole koskaan ollut murhanhimoisia tunteita siskoa tai veljeä kohtaan, en pode aiheesta syyllisyyttä. Minun on ehkä keskimääräistä helpompaa myöntää, että sisaruussuhteisiin liittyy kateutta, mustasukkaisuutta ja jopa suoranaista raivoa. Yllätyn jatkuvasti siitä, miten kiellettyinä nuo tunteet koetaan, ja miten mielellään vanhemmat vakuuttavat, että "meidän Liisa ei ole yhtään mustasukkainen pikkuveljestä vaan hoitaa vauvaa hellästi ja juoksuttaa kakkavaippaa roskiin". Äitiin samastuminen on hyvä tapa käsitellä asiaa, mutta yleisesti lapset ovat mustankipeitä sisaruksesta. Miksi eivät olisi? Nyytti mullistaa koko heidän elämänsä.
Mitä tehdä, kun lapsi lyö itseään?
Tyttärelläsi on kaikesta päätellen intensiivinen, rikas ja värikäs tunne-elämä. Hän osaa kiukutella ja raivota, mutta rakastaa yhtä suurella voimalla. Tunnemyrskyt ravistelevat hänen persoonallisuutensa heiveröisiä rakenteita niin, että hirvittää. Kolmevuotiaan lapsen pulma on siinä, että tunteiden voima on suhteettoman suuri minän hallintakeinoihin nähden, ja niin kutsuttu "uhmaikä" on sen seurausta.
Tunteille on perheessänne ollut tilaa, ja niitä on ymmärretty. Mielestäni on ihan kohtuullista, että isä toppuuttelee isosiskon huutamista vauvan nukkuessa. Kolmevuotiaankin täytyy pikkuhiljaa sopeutua elämän karuihin realiteetteihin. Huutokohtaukset ovat loppuneet, mutta niitä on seurannut lapsen ahdistavalta tuntuva tapa moittia ja jopa lyödä itseään. Hänen sisällään velloo mustasukkaisuutta ja muita kielletyiksi koettuja tunteita, ja ne saavat hänet nimittämään itseään "pahaksi hevoseksi". Hirmuisen pelottava heppa hän varmaan onkin. Hän demonstroi käyttäytymisellään elävästi mielen sisäisiä tapahtumia. Siellä riehuvat hurjat ja kesyttömät intohimot, ja ne saavat toisinaan ylivallan. Seurauksena on avuttomuuden ja häpeän kokemus.
Ei teidän lapsenne tarvitse minun mielestäni mitään ammattiapua. Voitte jäädä rauhassa odottelemaan lapsen psyykkisten rakenteiden vahvistumista. Hänelle voisi kertoa, että kaikki lapset ovat mustasukkaisia pienemmille sisaruksilleen, eikä heistä sen tähden tule pahoja. Lisäisin, että koska perheessänne ei lyödä ketään, ei edes oman itsen lyöminen ole sallittua. Äidille ja isälle tulee paha mieli, kun heidän rakasta pikkutyttöänsä satutetaan.
Viisivuotiaan pikkuiseen olemukseen mahtuu yllättävän paljon kaikenlaista, ihan kuin laulussa: "Niin pieni ihmissydän on, niin avara ja pohjaton". Perheessänne näyttää syntyneen noidankehä, valtataistelu lapsen ja vanhempien välillä. Veikkaan, että alle vuoden ikäisellä siskolla on osuutensa isosiskon hankalaan käyttäytymiseen. Lapsilla on mitä merkillisimpiä käsityksiä siitä, miksi vanhemmat ovat hankkineet perheeseen pieniä sisaruksia. Niistä yleisin on, että isommassa on ollut jotakin vikaa, ja pieni on parannettu painos hänestä.
Pyrkisin ymmärtämään kaikin tavoin tyttären mieltä ja hänen käytöstään, mikä ei tarkoita sen hyväksymistä. Kyselisin, mikä häntä harmittaa, ja miksi hän haluaa pilata välinsä vanhempiin ja isovanhempiin. Toisin esille oikeutetun harmin pikkusiskon syntymästä ja antaisin tilaisuuden kertoa pahasta mielestä. Lapsen on koettava, että häntä halutaan kuunnella tuomitsematta ja moittimatta. Ruokapöydässä voitte todeta lempeästi mutta lujasti, että äiti tai isä ei tarjoa lapselleen pahaa ruokaa. Ellei se maistu, lähdetään pöydästä ja ruokaa tarjoillaan taas muutaman tunnin päästä. Kannattaa välttää tunnekuohuja, jotka vain antavat lapselle tilaisuuden provosoida ja käyttää valtaa. Mummolaan lähtiessä voitte sanoa neutraalisti, että ellei lapsi viihdy siellä ja käyttäytyy keljusti, sieltä lähdetään pois.
Tämän ikäiset lapset käyttäytyvät joskus kuin minikokoiset murrosikäiset, kunnes jonakin päivänä aurinko alkaa paistaa, ja lapsi muuttuu sopuisaksi. Jos tuntuu siltä, että olette umpikujassa, kannattaa hakeutua perheneuvolaan. Olisi kurjaa, jos esikoulu alkaisi ikävissä merkeissä.
Pikkuveli pilasi elämän
Kuvaus sopisi oppikirjan esimerkiksi siitä, mitä viisivuotiaan tunne-elämässä tapahtuu. Varsinkin herkät ja fiksut lapset joutuvat kokemaan uuden ja kiusallisen ilmiön, nimittäin sisäisen konfliktin. Heillä on toiveita ja kuvitelmia, jotka eivät kestä päivänvaloa. Samalla uusi psyykkinen rakenne, yliminä, rankaisee heitä kohtuuttomasti näistä kielletyistä toiveista silloinkin, kun omat vanhemmat ovat ymmärtäväisiä. Seurauksena on syyllisyyttä, ja syyllisyydestä seuraa ahdistusta.
Poikasi toivoo salaa tai osittain tietoisesti, että pikkuveli häviäisi tai hänelle tapahtuisi jotakin vieläkin kamalampaa. Se on normaalia. Toistan: se on normaalia! Hän itse luulee, että jos vanhemmat saisivat selville hänen ajatuksensa, häntä rangaistaisiin ja hän menettäisi iäksi vanhempiensa rakkauden. Siksi hän ehättää asioiden edelle ja julistaa olevansa paha. Hän ylläpitää noidankehää kiusaamalla veljeä, mistä seuraa toruja ja komentamista, mikä puolestaan lisää vettä myllyyn: tässä se taas nähtiin, olen paha. Moitteet tuntuvat toisaalta epäreiluilta, koska veljeä ei koskaan moitita (tai siltä isoveljestä tuntuu), mikä oikeuttaa kostonhalun, ja kiusanteko jatkuu.
Poika tarvitsee nyt enemmän ymmärtämystä kuin toruja. Hänen täytyy saada kuulla, että lapset ovat yleensä kateellisia nuoremmille sisaruksilleen ja toivovat joskus, että heitä ei olisi ollenkaan olemassa. Tunteille on oltava lupa, mutta teot ovat eri asia. Veljeä ei saa lyödä, vaikka pelkästään hänen olemassaolonsa suututtaisi. Pojalle saattaisi voida jopa tarjota sellaista tulkintaa, että hän kokee olevansa paha omien ajatustensa tähden ja luulee, että vanhemmat eivät rakastaisi häntä enää jos tietäisivät, mitä hänen päässään liikkuu. Sitten pitää tietenkin lisätä, että niin ei koskaan tapahdu.
Syyllisyydentunne on merkki terveestä ja kehittyneestä psyykestä, mutta se voi uutuuttaan tehdä lapselle tepposet. Hankalaa sisaruskateutta voi selvitellä tarvittaessa kasvatus- ja perheneuvolassa. Olen kuullut, että veljesterapiasta on joskus hyötyä: tappelevat veljekset käyvät yhdessä terapiassa esimerkiksi kymmenen tai kaksitoista kertaa, ja syntyviä konflikteja selvittelevät perheen ulkopuoliset asiantuntijat.
