Valtaosa Meidän Perhe -lehden lastenpsykiatrille osoitetuista kysymyksistä oli naisten lähettämiä. Niissä tuli esiin huoli isän vanhanaikaisista ja jyrkistä kasvatusnäkemyksistä. Muutamat äidit pohtivat isän puuttumista lapsen elämästä ja harmittelivat isän vähäistä kiinnostusta lapsiin ja perhe-elämään. Alkoholiongelmat tulivat myös esille. Isän myönteinen merkitys lapsen kehityksessä jäi valitettavasti taka-alalle, vaikka siitä on olemassa runsaasti tutkimusnäyttöä.
Minkähän vuoksi medioissa käydyt keskustelut lastenkasvatuksesta ovat yhä niin yksipuolisesti naisten ja äitien asioita? Missä miehet keskustelevat aiheesta vai keskustelevatko missään? Varsinkin nuoremman polven isät ovat entistä kiinnostuneempia omasta roolistaan lasten kasvussa. Käsitystä vahvistivat viidentoista tuoreen isän haastattelut, jotka kokosin kirjaani Isäksi ensi kertaa Sinkkonen, 2012.. Otos ei ollut suuri, ja aineistokin oli valikoitunut, joten kovin pitkälle meneviä yleistyksiä ei sen perusteella voi tehdä. Nykyaikaiseen miehisyyteen kuuluvat huolenpito lapsista ja aktiivinen osallistuminen perhe-elämään. Kokonaiskuva suomalaisesta isyydestä on siis selvästi positiivisempi kuin se, joka välittyy seuraavista kysymyksistä ja vastauksista.
Yleensä huolen aiheena oli isän vähäinen sitoutuminen lapsiin, mutta poikkeuksiakin löytyy.
Lapset ovat tärkeitä äidille ja isälle ja äiti ja isä lapselle välttämättömiä – mutta rajansa kaikella. Terveeseen kasvuun kuuluu sekä tykö vetäviä että pois työntäviä voimia. Lapsi ei voi itsenäistyä eikä kehittyä omaksi ainutlaatuiseksi itsekseen, jos hänestä on tullut jommallekummalle vanhemmalle liian tärkeä. Kysymys ei ole rakkauden liian suuresta määrästä vaan siitä, että lapsi on vanhemman psykologinen jatke ja välttämätön tämän oman psyykkisen tasapainon kannalta. Sellaiseen asemaan joutuminen tukahduttaa lapsen omaa kasvua ja asettaa hänen kannettavakseen kohtuuttoman taakan.
Poikasi isä on niin omistushaluinen että vaanii mustasukkaisesti kelloa, jotta saisi tasan puolet yhteisestä ajasta itselleen. On suorastaan kauheaa, ettei hän anna pojan leikkiä kavereidensa kanssa vaan haluaa olla pojalle kirjaimellisesti kaikki kaikessa. Parisuhteen väljähtyminen ei sekään edesauta pojan kehitystä erillisyyteen ja itsenäisyyteen. Tilanne on epäterve, ja jaan huolesi sen haitallisista vaikutuksista poikanne kehitykseen. Saisiko isän mitenkään tajuamaan, että jotakin pitäisi muuttaa ja nopeasti? Hän ei voi elää omaa elämäänsä lapsen kautta. Kaikkia mahdollisia kanavia kannattaa käyttää ja välttää viimeiseen saakka riitaisaa eroa, jonka seurauksena voi tuskin olla muuta kuin pitkittynyt ja vahingollinen riita huoltajuudesta.
Isä hylkäsi lapsensa
Poikasi isä on kaikesta päätellen hylännyt lapsensa. Niin on voinut tapahtua, koska hänellä on "muita kiireitä" tai siksi, että lapsen tapaaminen herättää hänessä syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita, joiden kanssa hän ei tule toimeen. Oman isän hylkäämäksi tulemisella on varmasti yhteys hänen käyttäytymiseensä. Kokemuksilla on oma merkityksensä, mutta onneksi niiden haitallisia vaikutuksia voidaan ehkäistä psyykkisellä työskentelyllä. On kuin poikasi isän sisällä olisi käsittelemätön traumojen ja menetysten vyyhti, joka estää häntä korjaamasta menneisyydessä tapahtuneita vaurioita.
Poikasi on erilaisessa tilanteessa: hänellä on äiti, jonka kanssa hän voi jutella, surra, itkeä ja raivota ja käydä läpi menetystään. Tärkeään asemaan voi tulla mukava isoisä tai eno, joka välittää pojalle miehistä lämpöä ja luottamusta siihen, että kaikki miehet eivät hylkää.
Kaksostesi isän käyttäytyminen on väärin neljää ihmistä kohtaan. On väärin, että hän jätti sinut yksin pitämään lapsista huolta. On lapsia kohtaan väärin, että heiltä puuttuu tunnetasolla läsnä oleva isä. On myös perin juurin väärin isää itseään kohtaan, että hän ei tajua, millaisen tilaisuuden omaan kehitykseensä hän menettää luopuessaan isän roolista. Kirjoitustasi lukiessani olin vuoroin pahalla mielellä, vuoroin vihainen. Mieleen tuli painokelvottomiakin ilmauksia. Tiedän ja tunnen isiä, jotka eivät ole syrjäytyneitä tai alkoholisteja, mutta jotka eivät pidä yhteyttä lapsiinsa. He käyvät työssä, tapaavat ihmisiä ja harrastavat erilaisia asioita. He pystyvät painamaan iltaisin päänsä tyynylle vaikka tietävät, että jossakin on heidän lihaa ja vertaan olevia, isäänsä kaipaavia lapsia, joita he eivät tunne. Ei mene jakeluun, ei sitten millään.
Jokainen meistä haluaisi olla täydellisten vanhempien lapsi, ja jokainen joutuu ainakin osaksi luopumaan tuosta kuvitelmasta. Kertoisin lapsille todellisia, myönteisiä asioita heidän isästään - johonkinhan sinä hänessä ihastuit. Kaikki isää koskeva tieto auttaa lapsia rakentamaan omaa identiteettiään. Kertoisin lapsille myös rehellisesti siitä, että mitä mukavia puolia heidän isässään lieneekin, isän roolia ja vastuuta hän ei osaa ottaa tai ei pysty ottamaan. Lisäisin, että he eivät ole ainoita saman kohtalon kokeneita ja kertoisin, että vika ei missään tapauksessa ole lapsissa.
Käyttämäsi sana "suru" osuu täydellisesti maaliin, sillä juuri suremisesta on kysymys. Tytöt ilmaisevat luontevammin asioita sanallisesti ja ovat usein poikia edellä tässä suhteessa. Pojat työntävät kipeät asiat tyttöjä useammin pois tietoisuudesta. Voit joskus huomauttaa lempeästi pojallesi, että "kas kun sinä et koskaan kysy mitään isästäsi". Sillä tavalla annat hänelle psyykkisen luvan jutella aiheesta tuputtamatta valmiita vastauksia liian aikaisin. Lapsilla on myös oikeus pettymyksen ja vihan tunteisiin. Vasta kun ne on otettu vakavasti, voidaan päästä anteeksiantoon asti.
Isäpuolesta adoptioisäksi
Poikasi muistaa ajan, jolloin elitte kahdestaan. Hän muistaa siis myös isäpuolen tulemisen perheeseenne ja on ottanut hänet isäkseen. Poika pohtii asioita itsekseen, eikä menneistä ole tullut puhutuksi paljoakaan. Miten ottaa puheeksi adoptio, jonka seurauksena nykyisestä isäpuolesta tulee poikasi adoptioisä? Biologinen isä ei ole kuviossa ollenkaan, joten juridinen toimenpide ei muuta käytännössä perheenne tai pojan olosuhteita juuri mitenkään. Onko niin, että vaikeus asian puheeksi ottamiseen on enemmän sinun kuin poikasi ongelma? Voi käydä niin, että pojalle kyseessä on läpihuutojuttu heti, kun hän ymmärtää, että kukaan ei lähde pois eikä mitään kauheaa tapahdu. Kertoisin pojalle suunnitelmasta asiallisesti tietenkin niin, että tuleva adoptioisä on mukana keskustelussa.
Joskus kannattaa aloittaa sanomalla, että meidän pitää keskustella tärkeästä, sinua koskevasta asiasta, mutta emme ole oikein varmoja, miten pitäisi edetä. Kenelläkään ei ole hätää eikä mitään pahaa tapahdu, mutta mietimme, miten sinä mahdat tämän asian ottaa. Johdannon aikana lapsi saa kootuksi itsensä ja on valmiina kuulemaan jatkonkin.
Eräs kokenut lastenpsykoterapeutti sanoo terapiassa lapselle joskus näin: "Minun pitäisi puhua sinulle yhdestä hankalasta asiasta, mutta en ole varma, miten sinä sen kestät. Entä jos sanon siitä tällä tunnilla puolet ja loput seuraavalla tunnilla?" Harva tyytyy puolikkaaseen. Luulen, että teidänkin perheessänne asia tulee kerralla selväksi. Ehkä pojalle tarjoutuu siinä mahdollisuus käsitellä biologisen isän täydellistä katoamista.
Isä häviää pelimaailmaan
Kirjoituksesi alun voisi muotoilla niinkin, että "meidän perheeseemme kuuluu yksi aikuinen, yksi kaksivuotias lapsi, ja yksi täysi-ikäinen lapsi". Mies pelaa roolipeliä tavalla, joka viittaa vahvasti peliriippuvuuteen. Monilla ihmisillä on stressiä ja paineita työelämässä, mutta niitä voi purkaa lukemattomilla muillakin tavoilla kuin pelaamalla. Lapsen kanssa leikkiminen olisi eräs sellainen. Muksuhan on koko päivän ollut vanhemmistaan erossa. Luulisi, että isästä olisi hienoa kokea oma tärkeytensä ja arvonsa lapsen silmissä. Kaksivuotiaat rakastavat sitä, kun isä hupsii ja riepottelee heitä.
Melkoisesta kypsymättömyydestä kielii, kun miehelläsi on otsaa moittia sinua seksin vähyydestä. Seksisuhde voi ajanoloon väljähtyä, mutta lapsen iästä (ja miehen pelaamisesta) päätellen olette vielä nuoria ihmisiä. Ei kai siinä muu auta kuin nostaa kissa pöydälle, tarttua härkää sarvista, ja mitä niitä eläinvertauksia onkaan. Mihin tärkeysjärjestykseen miehesi asettaa asiat? Mitä hän pakenee, mikä ahdistus mielen pohjalla lymyää? Peliriippuvuutta voidaan hoitaa, ja siitä kai pitäisi lähteä liikkeelle. Kun pelaaminen on paremmin hallinnassa, voi mies alkaa miettiä omaa itseään, parisuhdettaan ja isyyttään.
Töissä on mukavampaa kuin kotona
Asetat minut kysymykselläsi hankalaan tilanteeseen, etten sanoisi liriin. Perhe on sinulle tärkeä, mutta viihdyt silti paremmin töissä kuin kotona. Vaimon kehotukset ryhdistäytyä eivät ole johtaneet muutokseen. Mielessäni kävi ajatus, että koko kysymys on pelkkää vedätystä. Mitä mahdat odottaa minulta? Vaihtoehtoja on kaksi: joko hyväksyn tarpeesi syventyä rauhassa työelämän mielenkiintoisiin ongelmiin tai ymmärrän vaimoasi, ja laulan hänen kanssaan duettoa isän vastuusta. Ensimmäinen vaihtoehto siunaa poissaolosi perheestä. Jälkimmäinen on turhaa, koska vaimo on sitä jo kokeillut.
Lauseessa "vai lopetanko työt ajoissa ja menen katsomaan samaa näytelmää" kiinnitän huomiosi sanoihin "katsoa" ja "näytelmä". Minkähän vuoksi et loikkaa näyttämölle ja osallistu jokailtaiseen performanssiin katsomisen asemesta? Kolmen ja neljän vuoden ikäiset lapset odottavat, että isä vanuttaa ja riepottelee heitä, leikkii ja hulluttelee, lukee satua ja antaa suukkoja. Heillä on sinua ikävä, ja he kaipaavat ja odottavat sinua.
Miksi sinä et ikävöi heitä, omia lapsiasi? Etsisin sinuna kiihkeästi vastausta tuohon kysymykseen. Voisiko taustalla olla jokin uupumuksen tai depression kaltainen ongelma, sillä kuvaat jonkinlaisen muutoksen tapahtuneen aikaisempaan verrattuna. Näen tilanteessasi monia riskejä. Parisuhteesi on niistä ensimmäinen. Vieraannut ajanoloon lapsistasi, ellet näe heitä edes iltaisin. Työpaikalla sinulle tuskin pystytetään patsasta, vaikka raataisit itsesi hengiltä. On vielä mahdollista välttyä kohtalolta, että annat joskus lehdelle 60-vuotishaastattelun, jossa kerrot saavutuksistasi työelämässä ja mainitset katuvasi sitä, ettet antanut perheellesi aikaa silloin, kun sitä olisi eniten tarvittu.
Kirjallisuutta
- Sinkkonen, 2012
