Dientamebiaasi
Esiintyvyys ja tartunta
Dientamoeba fragilis on alkueläin, joka nimestään huolimatta ei kuulu ameboihin vaan siimaeläimiin.
Dientamebiaasia esiintyy maailmanlaajuisesti. Esiintyvyys vaihtelee maittain, alueittain ja ikäryhmittäin. Dientamoebaa on etsitty Suomessa aktiivisesti potilasnäyttein vasta vuodesta 2010 alkaen. Nykyisin dientamebiaasi on Suomen yleisin suoliston alkueläininfektio; tautitapauksia diagnosoidaan vuosittain yli 500. Infektioita voidaan tavata tropiikkiin tai subtropiikkiin matkustaneilla, mutta usein tartunta on saatu kotimaassa. Dientamoebaa tavataan eniten päiväkoti-ikäisillä lapsilla ja heidän huoltajillaan.
Nykykäsityksen mukaan Dientamoeba tarttuu ulosteen saastuttamasta ruoasta tai juomasta tai suoraan ihmisestä toiseen. Myös kihomadot voivat kuljettaa Dientamoebaa. Sillä on havaittu kystamuoto, joka helpottaa tarttumista. Dientamoebaaiheuttaa oireita vain osalle ihmisistä. Myös oireettomat voivat levittää loista.
Oireet
Osa tartunnan saaneista on oireettomia. Oireeton kantajuus on yleistä erityisesti lapsilla. Samassa perheessä voidaan tavata oireisia ja oireettomia tartunnan saaneita.
Dientamebiaasi ei pahimmillaankaan ole hengenvaarallinen, mutta pitkäaikaiset oireet voivat haitata potilaan päivittäistä elämää huomattavasti. Oireisilla vaivat ovat usein kestäneet pitkään, jopa kuukausia tai vuosia ennen kuin diagnoosi löytyy. Oireisto vaihtelee vähäisistä ilmavaivoista potilaan elämää ja hyvinvointia monin tavoin rajoittavaan ja hankaloittavaan taudinkuvaan. Tyypillisiä oireita ovat ilmavaivat ja pitkittynyt ripuli tai löysät ulosteet. Osalla taudinkuvaan voivat kuulua "vessakiire", ajoittainen ummetus, vatsakivut ja -krampit, laihtuminen ja poikkeuksellinen väsymys.
Toteaminen ja hoito
Dientamoeba fragilista on syytä etsiä ja hoitaa vain oireisilta henkilöiltä. Ensisijainen tutkimus on geenimonistustesti (PCR-testi) ulosteesta. Monissa laboratorioissa se joudutaan pyytämään erikseen, sillä suoliston alkueläinten tutkimuspaketti kattaa nykyään vai kolme muuta merkittävää suoliston alkueläintä (Cryptosporidium, , Entamoeba histolytica, Giardia lamblia). Dientamoeban toteamiseksi toissijainen tutkimus on amebavärjäys kolmena eri päivänä otetuista ulostenäytteistä.
Avohoidossa ensisijaisena lääkkeenä on käytetty metronidatsolia. Jos loisen häätäminen ei onnistu tällä, käytetään paromomysiiniä. Dientamoeba fragiliksen tehokkain hoito on paromomysiini, jota ei ole rekisteröity Suomessa, mutta se on saatavana erityislupavalmisteena. Paromomysiini on huomattavasti metronidatsolia kalliimpi. Vaihtoehtoisia lääkkeitä ovat seknidatsoli tai tinidatsoli, joiden etuna on kerta-annoshoito. Ne kuuluvat kuitenkin samaan lääkeryhmään kuin metronidatsoli ja ovat myös teholtaan selvästi paromomysiiniä heikompia. Ne ovat erityislupavalmisteita eli niitä ei ole rekisteröity Suomessa. Usein muulle hoidolle resistentit tapaukset lähetetään erikoissairaanhoitoon, jossa potilas yleensä saa erityislupalääkkeet sairaala-apteekista osana käyntiä.
Hoidon onnistuminen voidaan varmistaa kontrolloimalla ulostenäyte neljän viikon kuluttua lääkityksen päättymisestä. Jos kontrollinäyte on negatiivinen ja oireet jatkuvat samanlaisina, on aiheellista etsiä muita syitä oireiden taustalta. Pitkään kestäneessä dientamebiaasissa toipuminen voi tapahtua asteittain suolen toipuessa (vrt. giardiaasi) ja toipuminen voi jatkua viikkoja, jopa kuukausia. Jos oireet ensin helpottavat ja palaavat joskus myöhemmin, voidaan epäillä uusintainfektiota.
Oireettomia kantajia ei ole tarpeen hoitaa. Oireettoman henkilön hoitoa voi harkita, jos perheenjäsenellä on toistuvia hankalaoireisia Dientamoeba-infektioita ja epäillään perhepiirissä tapahtuvia toistuvia uusia tartuntoja.
Giardiaasi
Esiintyvyys ja tartunta
Taudin aiheuttaa Giardia duodenalis -siimaeläin. Giardiaa esiintyy eniten trooppisissa ja subtrooppisissa maissa, joissa vesi- ja ravintohygienia ovat huonot. Giardiaasia todetaan Suomessa 200–400 henkilöllä vuosittain; valtaosa tartunnoista on saatu ulkomailla. Giardia voi aiheuttaa epidemioita ulosteella saastuneen veden tai ruoan kautta.
Tartunta saadaan nielemällä Giardian kystamuotoja. Tavallisimmin tartunta saadaan ulosteen saastuttamista pintavesistä tai ruoka-aineista. Useat luonnonvaraiset eläimet voivat toimia taudin välittäjinä. Tartunta suoraan ihmisestä toiseen on mahdollista, esimerkiksi perheen sisällä tai päiväkodissa.
Oireet
Giardia kiinnittyy pohjukaissuolen limakalvoon. Taudinkuva vaihtelee oireettomasta akuuttiin rajuun ripuliin ja krooniseen imeytymishäiriöön. Akuutissa giardiaasissa oireet alkavat yleensä 1–3 viikon kuluttua tartunnasta, usein ylävatsan kouristelutuntemuksina ja pahoinvointina. Ulosteen koostumus vaihtelee löysästä rajuun ripuliin. Uloste voi olla runsasta, pahanhajuista, vaaleaa tai kelluvaa. Vatsan turvotus, ilmavaivat, ruokahaluttomuus ja laihtuminen ovat yleisiä oireita.
Kuumetta ei yleensä ole. Kroonistuessaan taudinkuva muuttuu aaltoilevaksi ja välissä voi olla täysin oireettomia jaksoja. Ilman lääkehoitoa oireet usein lievittyvät asteittain muutamien kuukausien aikana, mutta kystojen erittyminen jatkuu senkin jälkeen. Giardiaasi voi aiheuttaa viikkojen kuluessa ohutsuolen suolinukan surkastumista ja suolen imeytymishäiriöitä. Tällöin taudinkuva voi muistuttaa maitosokerin imeytymishäiriötä (laktoosi-intoleranssia) tai keliakiaa.
Toteaminen, hoito ja ehkäisy
Giardian kystojen erittyminen ulosteeseen alkaa 2–4 viikon kuluttua tartunnasta. Herkin tutkimus on ulosteen geenimonistustesti (PCR-testi). Monissa laboratorioissa on käytössä tutkimuspaketti, joka löytää Giardian lisäksi myös Entamoeba histolytican, Cryptosporidiumin , mutta ei kata nykyään enää Dientamoeba fragilista. Giardiaasi voidaan todeta myös mikroskopoimalla ulosteesta kystia. Koska nämä erittyvät jaksoittain, kystien toteamiseksi joudutaan tutkimaan useita eri päivinä otettuja ulostenäytteitä.
Tauti voidaan hoitaa Giardiaan tehoavan lääkkeen kerta-annoksella (tinidatsoli) tai viikon mittaisella kuurilla (metronidatsoli). Myös oireettomat Giardian kantajat on syytä hoitaa. Raskauden aikana giardiaasi hoidetaan vain, jos oireet vaativat sitä. Hoito toteutetaan silloin paromomysiinillä, joka ei imeydy suolistosta.
Hoidon onnistuminen varmistetaan ulostenäytteistä yhden ja kahden kuukauden kuluttua hoidon päättymisestä. Jos Giardiaa löytyy edelleen, kannattaa tutkia samassa taloudessa asuvat ja hoitaa kaikki todetut tapaukset samanaikaisesti. Jos tästä huolimatta Giardiaa löytyy edelleen ulosteesta, se on todennäköisesti resistentti käytetylle lääkkeelle. Tällöin potilas lähetetään yleensä erikoissairaanhoitoon, missä tauti hoidetaan erityislupaa vaativilla valmisteilla.
Vaikka hoito olisi onnistunut, oireet voivat jatkua viikkoja ja jopa kuukausia, sillä ohutsuolen vaurioitunut suolinukka korjaantuu hitaasti. Laktoositon runsaskuituinen ruokavalio helpottaa usein oireita ja nopeuttaa toipumista.
Giardia -tartuntoja ehkäistään hyvällä ruoka- ja juomahygienialla, samalla tavalla kuin matkaripulia.
Amebiaasi
Esiintyvyys ja tartunta
Amebiaasin aiheuttaa Entamoeba histolytica -alkueläin. Sitä esiintyy trooppisilla ja subtrooppisilla vyöhykkeillä ympäri maapallon. Tautitapauksia tavataan vuosittain noin 40–50 miljoonaa. Niistä noin 10 % on oireisia; vuosittainen kuolleisuus on noin 40 000–100 000. Alueilla, joilla amebiaasi on yleinen, on runsaasti oireettomia kantajia, jotka levittävät tautia ulosteiden kautta ympäristöönsä. Suomessa diagnosoidaan vuosittain korkeintaan muutama kymmenen tapausta, useimmiten ulkomaanmatkan tuliaisina.
Tartunta saadaan ameban kystia erittävän ihmisen ulosteesta yleensä ruoan tai juoman välityksellä tai suoraan lähikontaktissa.
Oireet
Noin 90 % E. histolytica -infektioista on oireettomia tai vähäoireisia. Oireet alkavat aikaisintaan viikon kuluttua tartunnasta, joskus vasta muutaman kuukauden päästä. Oireet ilmenevät usein vähitellen.
E. histolytica voi tunkeutua paksusuolen seinämään, tuhota suolen epiteelisolukkoa ja aiheuttaa kraaterimaisia haavaumia. Suoliston amebiaasin taudinkuva vaihtelee lievästä ripulista jopa hengenvaaralliseen veriripuliin eli dysenteriaan. Muita oireita ovat vatsakipu, vatsakouristukset, väsymys, lämmönnousu, ruokahaluttomuus, päänsärky ja alaselän kipu. Potilas on usein kuumeinen ja ulosteessa nähdään silmin havaittavaa verta. Amebat voivat kulkeutua laskimoveren mukana muualle elimistöön, useimmiten maksaan, jonne voi syntyä amebapaise.
Toteaminen, hoito ja ehkäisy
Ensisijainen diagnostinen menetelmä on ulosteen geenimonistustesti (PCR-testi). Se on muita menetelmiä herkempi ja löytää samalla myös Cryptosporidiumin ja Giardian, mutta ei kata nykyään enää Dientamoeba fragilista. Mikroskopoimalla voidaan nähdä ameban kystia tai liikkuvia niin sanottuja trofotsoiittimuotoja.
Ameban aiheuttama maksapaise todetaan kuvantamalla, esimerkiksi ultraääni- tai tietokonekuvauksella. Ulkonäöltään se voi muistuttaa bakteerin aiheuttamaa märkäpesäkettä. Diagnoosi voidaan varmentaa määrittämällä veren ameba vasta-aineet tai ottamalla märkäpesäkkeestä neulanäyte.
Amebiaasi hoidetaan antibiootilla (metronidatsoli). Suolen kystojen hävittämiseksi tarvitaan lisäksi toinen lääke (paromomysiini, erityislupavalmiste). Jatkotartuntojen ehkäisemiseksi myös oireettomat kystan kantajat hoidetaan. Ulostenäytteet kontrolloidaan neljä viikkoa hoidon jälkeen.
Amebiaasia ehkäistään hyvällä hygienialla ja puhtaalla juomavedellä. Veden klooraaminen ei eliminoi E. histolytican kystia, mutta veden jodikäsittely tai keittäminen eliminoivat kystat.
Kryptosporidioosi
Esiintyvyys ja tartunta
Cryptosporidiumit ovat itiöeläimiin kuuluvia alkueläimiä, joista yksi on ihmisen parasiitti (C. hominis), lisäksi useat eläinten Cryptosporidium-lajit voivat aiheuttaa taudin myös ihmiselle. Tauti tarttuu ulosteen kystista ruoan tai juoman välityksellä tai suoraan kosketustartuntana.
Tautia esiintyy maailmanlaajuisesti. Vasikoille ripulia aiheuttava C. parvum voi tarttua ihmiseen, ja Suomessakin on todettu useita navetoista saatuja tartuntoja. Suomessa on kuvattu useita pieniä epidemioita, joissa tartuntalähteeksi on tunnistettu joko ruoka tai juomavesi. Osa tartunnoista on saatu kylpylähotellissa, joten myös uimavesivälitteinen tartunta on mahdollinen. Taudin maailmanlaajuinen merkitys on lisääntynyt viime vuosikymmeninä.
Oireet
Oireet alkavat noin viikon (2–10 vrk) kuluttua tartunnasta. Oireita ovat vatsan kouristelu, pahoinvointi ja joskus hyvinkin runsas vesiripuli. Perusterveillä tauti paranee itsestään noin 12 päivässä (2–30 vrk). Immuunipuutteisilla tauti voi olla pitkäkestoinen ja vakava.
Toteaminen, hoito ja ehkäisy
Ensisijainen diagnostinen menetelmä on ulosteen geenimonistustesti (PCR-testi). Se on muita menetelmiä herkempi ja tutkimus löytää samalla myös Entamoeba histolytican ja Giardian , mutta ei katan nykyää enää Dientamoeba fragilista. Cryptosporidiumin diagnostiikassa PCR-tutkimuksen vaihtoehtona on etsiä ulosteesta kystoja erityisvärjäyksellä.
Hoito on oireenmukainen. Voimakasoireisen taudin hoidoksi voidaan antaa lääkitys (nitatsoksanidi, erityislupavalmiste), joka tosin tehoaa kuitenkin vain noin puolessa tapauksista.
Kryptosporidioosi tarttuu herkästi, minkä takia se voi aiheuttaa juomavesi-, uimavesi- tai kosketuslevitteisiä epidemioita. Cryptosporidiumin ookystat eivät tuhoudu klooratussa vedessä, vaan säilyvät tällöinkin tartuttavina.
Harvinaiset suoliston alkueläininfektiot
Harvinaisia suoliston alkueläimiä, jotka voivat aiheuttaa oireisen taudin, ovat Cyclospora cayetanensis, Cystoisospora belli, Balantidium coli (ks. taulukko 2), Sarcocystis (ks. Alkueläinten aiheuttamat yleisinfektiot) ja mikrosporidit. Viimeksi mainittu aiheuttaa oireita vain immuunipuutteisille.
Blastocystis hominis |
Chilomastix meslinii |
Endolimax nana |
Entamoeba coli |
Entamoeba hartmannii |
Iodamoeba butschlii |
Alkueläin | Tartuntatie | Oireet | Todettu Suomessa |
---|---|---|---|
Balantidium coli | Sian uloste, tartunnan saanut henkilö, ulosteen saastuttama ruoka/juoma | Paksusuolitulehdus, ripuli, joskus veriripuli. | Harvoin |
Cyclospora cayetanensis | Ulosteen saastuttama ruoka/juoma | Vesiripuli, kuume, vatsakivut, vatsan turvotus, immuunipuutteisilla pitkittynyt ripuli | Yksittäisiä tapauksia |
Cystoisospora belli | Ulosteen saastuttama ruoka/juoma | Vesiripuli, kuume, vatsakivut, immuunipuutteisilla pitkittynyt ripuli | Yksittäisiä tapauksia |
Kirjallisuutta
- Pietilä JP, Häkkinen TA, Pakarinen L, ym. Treatment of Dientamoeba fragilis: A retrospective Finnish analysis of faecal clearance and clinical cure comparing four antiprotozoal drugs. New Microbes New Infect. 2023;54:101179.
- Sakari Jokiranta, Heli Siikamäki. Giardiaasi. Lääkärin käsikirja [online vaatii käyttäjätunnuksen]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, päivitetty 23.8.2023.
- Sakari Jokiranta, Anu Kantele. Dientamebiaasi aikuisilla. Lääkärin käsikirja [online vaatii käyttäjätunnuksen]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, päivitetty 14.12.2022.
- Sakari Jokiranta, Heli Siikamäki, Anu Kantele. Johdanto suoliston alkueläintauteihin. Lääkärin käsikirja [online vaatii käyttäjätunnuksen]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, päivitetty 14.12.2022.
- Sakari Jokiranta, Heli Siikamäki. Ameba-absessi. Lääkärin käsikirja [online vaatii käyttäjätunnuksen]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, päivitetty 14.1.2022.
- Sakari Jokiranta, Heli Siikamäki. Amebiaasi. Lääkärin käsikirja [online vaatii käyttäjätunnuksen]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, päivitetty 13.1.2022.
- Sakari Jokiranta, Heli Siikamäki. Kryptosporidioosi. Lääkärin käsikirja [online vaatii käyttäjätunnuksen]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, päivitetty 113.1.2022.
- Pietilä JP, Meri T, Siikamäki H ym. Dientamoeba fragilis - the most common intestinal protozoan in the Helsinki Metropolitan Area, Finland, 2007 to 2017. Euro Surveill 2019;24(29): PubMed PMID: 31339096PubMed
- Suokorpi A, Autio T, Ruotsalainen E, ym. Miksi kryptosporidioositapaukset lisääntyvät Suomessa? Duodecim 2019;135(17):1635–43 2.