Keskeistä

• Leishmaniat ovat solunsisäisiä siimaeläimiä.
• Ihminen saa tartunnan yleensä hietasääsken pureman välityksellä.
• Leishmaniaasia esiintyy tropiikissa ja subtropiikissa neljällä mantereella, myös Etelä-Euroopassa.
• Leishmaniaasissa on kolme taudinkuvaa: 1. iholeishmaniaasi, 2. limakalvo- ja iholeishmaniaasi eli mukokutaaninen leishmaniaasi ja 3. viskeraalinen eli sisäelinleishmaniaasi.
• Kaikki tartunnan saaneet eivät saa oireita.
• Iholeishmaniaasin itämisaika on viikkoja tai kuukausia. Oireena on hitaasti laajeneva kraatterimainen vallireunainen ihohaavauma, joka paranee itsestään muutamassa vuodessa, mutta jättää arven.
• Amerikan mantereelta saatu iholeishmaniaasi voi hoitamattomana johtaa myöhemmin mukokutaaniseen leishmaniaasiin, joka voi olla vakava ja vaikeasti hoidettava sairaus.
• Viskeraalisen leishmaniaasin oireina ovat kuumeilu, laihtuminen, imusolmukesuurentumat sekä maksan ja pernan suureneminen. Viskeraalinen leishmaniaasi voi puhjeta jopa vuosikymmeniä tartunnan jälkeen, jos kehittyy immuunipuutos.

Esiintyvyys ja tartunta

Leishmaniat ovat pieniä siimaeläimiin kuuluvia solunsisäisiä alkueläimiä, jotka ovat yleensä eläinten parasiitteja. Sukuun kuuluu useita lajeja, jotka voivat aiheuttaa sairauden ihmiselle. Tartuntaa levittävät hietasääsket (Phlebotomus- ja Lutzomyia-suvut), jotka elävät ihmisasumusten lähellä ja imevät verta öisin. Tartunnan lähteenä ovat leishmanialajista riippuen koirat, ihmiset, jyrsijät tai muut eläimet. Viskeraalinen leishmaniaasi voi tarttua myös verensiirrossa. Kaikki tartunnan saaneet eivät saa oireita.

Leishmaniaasilla on kolme eri päätaudinkuvaa:

• Kutaaninen eli iholeishmaniaasi
• Mukokutaaninen eli iho- ja limakalvoleishmaniaasi
• Viskeraalinen eli sisäelinleishmaniaasi (kala-azar)

Iholeishmaniaasi on näistä yleisin.

Leishmaniaasia esiintyy laajalti trooppiikissa ja subtrooppisilla alueilla, myös Välimeren ympäristössä. Suomessa todetaan vuosittain yksittäisiä iholeishmaniaasitapauksia maahanmuuttajilla ja matkailijoilla. Muut leishmaniaasin taudinkuvat ovat Suomessa harvinaisia.

Oireet

Iholeishmaniaasissa infektio on rajoittunut paikallisiin ihon ja ihonalaiskudoksen makrofagi-valkosoluihin. Hietasääsken puremakohtaan ilmaantuu viikkojen tai kuukausien itämisajan jälkeen kutiava näppy. Se laajenee kraatterimaiseksi vallireunaiseksi haavaumaksi, jonka pohjalla voi olla eritettä. Haavauma paranee muutaman vuoden sisällä, mutta jättää arven.

Mukokutaania leishmaniaasia esiintyy lähes yksinomaan Etelä- ja Väli-Amerikassa. Tauti alkaa kasvojen alueen ihohaavaumalla, joka paranee. Kuukausien tai vuosien kuluttua ilmaantuu limakalvohaavaumia, jotka voivat tuhota kokonaan nenän väliseinän sekä suun ja nenän pehmeät osat.

Viskeraalisessa leishmaniaasissa parasiitit leviävät makrofagi -valkosoluihin joka puolelle elimistöä, muun muassa maksaan, pernaan ja luuytimeen. Itämisaika on tavallisesti 3–8 kuukautta, mutta voi vaihdella kolmesta viikosta kahteen vuoteen. Tyypillisiä oireita ovat kuumeilu ja laihtuminen. Muita oireita voivat olla ripuli, ihon tummuminen ja verenvuoto-oireet. Löydöksistä tavallisimpia ovat imusolmukkeiden, maksan ja pernan suureneminen. Laboratoriokokeissa veren puna- ja valkosolujen sekä verihiutaleiden määrä on alentunut. Viskeraalinen leishmaniaasi on hoitamattomana hengenvaarallinen. Tauti voi puhjeta jopa vuosikymmeniä tartunnan jälkeen, jos kehittyy immuunipuutos, esimerkiksi HIV-infektion tai immunosuppressiivisen lääkityksen seurauksena. Immuunipuutteisella henkilöllä oireet voivat olla epätyypillisiä.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Leishmaniaasin diagnoosi perustuu joko alkueläimen nukleiinihapon osoitukseen (PCR) tai alkueläimen toteamiseen kudosnäytteestä mikroskopoimalla tai viljelyllä. PCR on tutkimuksista herkin ja sillä saadaan selville myös leishmanialaji, millä on merkitystä hoidon valinnassa. Iholeishmaniaasissa ja mukokutaanissa leishmaniaasissa koepala tai kudosraaputusnäyte otetaan ihomuutoksen reunasta, viskeraalisessa leishmaniaasissa otetaan tavallisesti luuydinnäyte. Viskeraalisessa leishmaniaasissa voidaan todeta veressä vasta-aineita.

Iholeishmaniaasi hoidetaan poistamalla muutos kirurgisesti, paikallishoidolla tai lääkityksellä. Amerikan mantereelta saatu iholeishmaniaasi on pääsääntöisesti hoidettava lääkityksellä, sillä se voi johtaa mukokutaanisen leishmaniaasin kehittymiseen. Viskeraalinen ja mukokutaaninen leishmaniaasi hoidetaan lääkityksellä. Vaste lääkehoitoon on yleensä hyvä, mutta mukokutaani leishmaniaasi on vaikeimmin parannettavissa.

Leishmaniaasiin ei ole rokotetta eikä estolääkitystä. Ehkäisynä on suojautuminen hietasääskiltä. Taudin esiintymisalueella on tärkeää välttää oleskelua ulkona pimeällä, käyttää suojaavaa vaatetusta ja paljaalla iholla hyönteiskarkotetta sekä sängyn ympärillä hyönteismyrkyllä käsiteltyä vuodeverkkoa. Pienen kokonsa takia hietasääski pääsee käsittelemättömän verkon läpi.

Keskeistä

• Unitaudin aiheuttaa Trypanosoma brucei, joka on veressä ja kudoksissa elävä siimaeläin.
• Trypanosooma tarttuu tsetsekärpäsen (Glossina) puremasta.
• Tautia esiintyy paikoitellen maaseudulla trooppisessa Afrikassa.
• Unitaudista on kaksi muotoa: hitaasti etenevä länsiafrikkalainen ja nopeasti etenevä itäafrikkalainen muoto.
• Länsiafrikkalaisessa muodossa on kolme vaihetta: 1. kipeä paukama (sankkeri) puremakohdassa, 2. viikkojen tai kuukausien kuluttua kuume ja yleisoireet ja 3. kuukausien tai vuosien kuluttua keskushermosto-oireet (unitauti).
• Itäafrikkalaisessa muodossa oireet ovat samat, mutta tauti etenee muutamassa viikossa.
• Varhaisvaiheessa tauti on hoidettavissa lääkkeillä, myöhäisvaiheessa ennuste on huono.

Esiintyvyys ja tartunta

Afrikkalaisesta trypanosomiaasista erotetaan kaksi eri muotoa: krooninen länsiafrikkalainen (aiheuttajaTrypanosoma bruzei gambiense, noin 98 % tapauksista) ja akuutti itäafrikkalainen muoto (aiheuttajaTrypanosoma bruzei rhodesiense, noin 2 % tapauksista). Tartunnat ovat viime vuosikymmeninä huomattavasti vähentyneet. Eurooppalaisilla matkailijoilla on raportoitu muutamia tartuntoja Itä-Afrikan luonnonpuistoista.

Afrikkalainen trypanosomiaasi tarttuu tsetsekärpäsen puremasta. Tartunnanlähteenä ovat toiset ihmiset, itäafrikkalaisessa muodossa myös karja ja antiloopit. Tarttuminen on mahdollista myös äidistä lapseen raskauden aikana, seksikontaktissa ja laboratoriotartuntana.

Oireet

Länsiafrikkalaisessa muodossa noin viikon kuluttua tartunnasta tsetsekärpäsen puremakohtaan syntyy punoittava kipeä paukama (sankkeri), joka katoaa viikkojen kuluessa.

Viikkojen tai kuukausien kuluttua ilmaantuu kuumeilua, päänsärkyä, lihassärkyä, imusolmukkeiden suurenemista (niskan imusolmukkeiden suureneminen on tyypillistä), ihottumaa, kutinaa ja turvotuksia.

Kuukausien tai vuosien kuluttua ilmaantuu keskushermosto-oireita, kuten ärtyisyyttä, sekavuutta, unihäiriöitä ja apatiaa ("unitauti").

Itäafrikkalaisen muodon taudinkulku on samantyyppinen mutta nopeampi, oireet ilmaantuvat 1–3 viikossa.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Diagnoosi perustuu taudin alkuvaiheessa trypanosoomien osoittamiseen mikroskopoimalla verestä tai kudosnäytteistä. Myöhäisvaiheessa diagnoosi perustuu positiivisiin seerumin vasta-aineisiin ja trypanosoomien osoittamiseen selkäydinnesteestä.

Hoitamattomana tauti johtaa useimmiten kuolemaan. Varhaisvaiheessa se voidaan hoitaa lääkkeillä. Keskushermostovaiheessa tautiin liittyy hoidettunakin korkea kuolleisuus ja siinä vaiheessa käytettäviin lääkkeisiin liittyy vakavia haittavaikutuksia.

Afrikkalaiseen trypanosomiaasiin ei ole rokotetta eikä estolääkitystä. Hyönteiskarkotteet tehoavat tsetsekärpäsiin huonosti. Paras ehkäisykeino on vaalea, pitkähihainen, pitkälahkeinen, tiiviistä kankaasta tehty vaatetus liikuttaessa taudin esiintymisalueella päiväsaikaan.

Keskeistä

• Chagasin taudin aiheuttaa Trypanosoma cruzi, joka on veressä ja kudoksissa elävä siimaeläin.
• Tartunta saadaan Triatoma-luteen ulosteesta ihorikon tai limakalvon kautta.
• Tautia esiintyy Keski- ja Etelä-Amerikassa.
• Krooninen infektio voi aiheuttaa sydämen vajaatoiminnan ja johtumishäiriöitä tai autonomisen hermoston vaurion seurauksena ruokatorven ja paksusuolen laajenemisen.
• Kroonisessa vaiheessa lääkityksen teho on huono.

Esiintyvyys ja tartunta

Chagasin tautia (aiheuttajaTrypanosoma cruzi) esiintyy Väli- ja Etelä-Amerikassa. Sitä sairastaa noin 6–7 miljoonaa ihmistä, ja sen arvioidaan aiheuttavan yli 10 000 kuolemaa vuosittain. Se on paikoin merkittävä nuorten ja keski-ikäisten kuolinsyy. Euroopassa Chagasin tautia on todettu eteläamerikkalaisilla maahanmuuttajilla. Myös yksittäisiä tapauksia matkailijoilla on kuvattu.

Ihminen saa tartunnan Triatoma-luteen ulosteesta luteen puremareiän, muun ihorikon tai limakalvon kautta. Luteet elävät asuntojen ruoko- ja olkikatoissa ja seinien halkeamissa ja imevät verta öisin. Lude saa tartuntansa yleensä kissasta, koirasta, jyrsijästä tai infektiota kantavasta ihmisestä. Tauti voi tarttua myös äidistä lapseen raskauden aikana, verensiirrosta, elinsiirrosta, laboratoriotartuntana tai luteen ulosteella saastuneesta ravinnosta. Parasiitit hakeutuvat sydämeen ja lihaksistoon ja verenkierron kautta ne voivat levitä uusiin kudoksiin.

Oireet

Tartuntavaihe on yleensä oireeton. Puremakohtaan voi syntyä paukama (sankkeri, chagooma). Jos luteen ulostetta joutuu silmään, ilmaantuu tyypillinen toispuolinen silmäluomiturvotus (Romanan oire). Pienille lapsille voi ilmaantua 1–2 viikon kuluttua kuumetta ja imusolmukesuurentumia ja kehittyä vakava sydänlihastulehdus tai aivotulehdus. Oireet häviävät yleensä itsestään viikkojen tai kuukausien kuluessa ja infektio muuttuu krooniseksi.

Suurin osa kroonisista infektioista pysyy oireettomina, mutta 20–30 %:lla tartunnan saaneista tauti vioittaa sydäntä ja 10 %:lla ruoansulatuskanavaa vuosikymmenien kuluessa. Sydänlihastulehduksen seurauksena kehittyy vähitellen sydämen vajaatoiminta, johtumishäiriöitä ja rytmihäiriöitä, jotka ovat tavallisin kuolinsyy. Trypanosoomat voivat tuhota ruoansulatuskanavan autonomista hermostoa ja aiheuttaa ruokatorven ja paksusuolen laajenemisen (megaesofagus tai megakoolon). Infektio on elinikäinen. Immuunivasteen huonontuminen, esimerkiksi pitkälle edenneessä HIV-infektiossa tai pahanlaatuisissa taudeissa, voi johtaa piilevän infektion uudelleen aktivoitumiseen ja vaikeaoireiseen taudinkuvaan.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Diagnoosi perustuu akuutissa vaiheessa trypanosoomien osoittamiseen verestä mikroskopoimalla, kroonisessa vaiheessa veren vasta-ainetutkimukseen.

Lääkehoidon teho on akuutissa vaiheessa hyvä, mutta myöhemmässä vaiheessa lääkkeet eivät aina ehkäise taudin kroonisen infektion kehittymistä. Lääkkeisiin liittyy haittavaikutuksia.

Chagasin tautiin ei ole rokotetta eikä estolääkitystä.

Babesiaasi

Luonnonvaraiset amebat

Sarkokystoosi