Fluoridi on hampaiden kannalta hyödyllinen hivenaine, jonka ongelma on suhteellisen kapea turvallinen alue, ja suurista pitoisuuksista aiheutuu haittoja.
Fluoridista on ollut suurta sekaannusta, kun sitä toisaalta lisätään sadoissa maailman kaupungeissa juomaveteen ja toisaalta puhutaan sen haitoista. Suomessa juomaveden fluoridointi Kuopiossa hammaskarieksen ehkäisemiseksi herätti kansanliikkeen sitä vastustamaan. Vettä fluoridoitiin 30 vuotta (1959–1990). Yleisen mielipiteen painostuksesta fluoridointi lopetettiin, vaikka asiantuntijat vastustivat lopettamista. Sen jälkeen karies näyttikin lisääntyneen, mutta hygieniaa parantamalla ja fluorihammastahnojen käytöllä fluoridointi voidaan korvata.
Hyödyt ja haitat
Fluoridi tekee hammaskiilteen uloimman kerroksen kovemmaksi ja suojaa lapsen hampaita kariekselta ja reikiintymiseltä. Tämä johtuu siitä, että fluoroapatiittimineraali on kiilteessä kovempi materiaali kuin fluoridin puuttuessa muodostuva hydroksiapatiitti. Fluoridi voi suojata myös sydänkohtauksilta. Hyödyllisin pitoisuus vedessä on noin 1 mg/l. Se on tehokkainta lapsilla ennen pysyvien hampaiden kehittymistä, mutta osittaista hyötyä on vanhemmillekin lapsille.
Kyseessä on tyypillinen saman aineen hyöty-haittaketju. Pienistä pitoisuuksista (1 mg/l) on hyötyä elimistölle, suurista (yli 1,5 mg/l) on haittaa. Tilannehan on sama useiden vitamiinien ja kivennäisaineiden kohdalla. Fluoridin osalta sekaannusta lisää vielä puhuminen fluorista, joka on ärsyttävä ja syövyttävä kaasu. Ero fluorin ja fluoridin välillä on yhtä tärkeä kuin kloorikaasun ja kloridin eli ruokasuolan välillä.
Juomaveden fluoridin hyödyllisen ja haitallisen pitoisuuden ero on melko pieni, ilmeisesti edut ja haitat menevät osittain päällekkäin. Siksi maksimaaliseen hyötyyn ei olekaan syytä pyrkiä. Toisaalta väitteet, että fluoridi aiheuttaisi syöpää tai lisäisi kuolleisuutta eivät hyvin suoritettujen tutkimusten mukaan pidä paikkaansa.
Hammashoitajan suorittama paikallinen fluoridiliuosten käyttö näyttää olevan tehokas, jos hampaat käsitellään pian puhkeamisen jälkeen. Fluoridia voidaan lisätä elintarvikkeisiin, jos veden fluoridipitoisuus on pienempi kuin 0,7 mg/l. Fluoriditabletteja käytettäessä on syytä valvoa, että pikkulapset eivät pääse käsiksi tablettipurkkiin, koska suurista annoksista voi olla haittaa.
Suuria luonnon pitoisuuksia
Kaivovesien suuret fluoridipitoisuudet esimerkiksi Kymenlaaksossa on tunnettu jo pitkään. Fluoridin enimmäispitoisuusraja-arvo on 1,5 mg/l. Suomessa ei ole asetettu rajoituksia fluoridipitoisen kaivoveden käytölle, mutta paikallisesti mm. Kymenlaaksossa on suositeltu muun veden käyttöä raskauden aikana ja pienille lapsille. Fluoridin aiheuttama hampaiden kiillelaikkuisuus on tunnettu haitta, ja se on yleistä pitoisuuksien ollessa 2–3 mg/l. Tätä fluoroosia tulee kaikille, jos pitoisuus on 4–6 mg/l. Pitkäaikainen suuri altistus voi heikentää luun mekaanista kestävyyttä (kovettaa) ja edistää luun murtumista.
Tutkimustulokset fluoridin yhteydestä luunmurtumiin ovat ristiriitaisia. Suomessa tehty laajahko tutkimus kaivoveden käyttäjien keskuudessa on osoittanut, että suuri fluoridialtistus on yhteydessä naisten lisääntyneeseen lonkkamurtumariskiin 50–64-vuotiaiden ikäryhmässä. Miehillä tätä riskiä ei ole havaittu. Useissa muissa maissa juomaveden liian suuri fluoridipitoisuus (jopa 4–5 mg/l) on todellinen ongelma. Fluoridia voidaan poistaa vedestä käyttäen aktivoitua alumiinioksidia tai käänteisosmoosia.
