Kaivovedessä olevan luonnon uraanin myrkyllisyys on uudehko asia, ja Suomi on ollut Kanadan kanssa kärkimaa asian selvittämisessä. Aikaisemmin sen raja-arvo perustui radioaktiivisuuteen. Yksittäisissä kaivoissa Suomessa on hyvin suuria uraanipitoisuuksia (jopa yli 1 mg/l) ja tasot 0,01–0,7 mg/l ovat tavallisia alueilla, joiden kallioperässä on uraania. Suomessa talousvedessä saa olla uraania enintään 0,03 mg/l (laatuvaatimus).

Luonnon uraanin aiheuttamaa säteilyriskiä ei pidetä merkittävänä. Sama pätee kuuluisuutta saaneeseen ns. köyhdytettyyn uraaniin, jonka radioaktiivisuus on vielä luonnon uraaniakin vähäisempi. Senkin ongelma on myrkyllisyys eikä radio­aktiivisuus.

Uraani imeytyy vain vähän maha-suolikanavasta ja erittyy munuaisten kautta. Luonnon uraanin pahin tunnettu haitta on myrkyllisyys munuaisille ja sen terveysriskiä arvioidaan nykyään tällä perusteella. Munuaisiin kohdistuva vaikutus on todettu uraanipitoisen porakaivoveden käyttäjillä myös Suomessa (mm. lisääntynyt kalsiumin ja fosfaatin eritys virtsaan). Havaintojen todellista merkitystä ihmisen terveydelle ei vielä tiedetä.

Juomaveden uraanilla saattaa olla myös muita terveysvaikutuksia. Yhteys on jo havaittu kohonneeseen verenpaineeseen. Uraani hakeutuu luuhun ja ilmeisesti vaikuttaa myös luun muodostukseen ja hajoamiseen. Luonnon uraanin syöpävaarallisuutta ei tunneta. Jo nykytiedon perusteella on syytä välttää uraania runsaasti sisältävän veden käyttöä juomavetenä. Uraania voidaan poistaa kaivovedestä ioninvaihtomenetelmällä tai kalvosuodatusmenetelmillä.