Sepelvaltimotaudissa sydänlihakseen verta tuovat sepelvaltimot ovat ahtautuneet, minkä aiheuttaa useimmiten sepelvaltimoita ahtauttava verisuonten kalkkeutuminen eli ateroskleroosi. Taudin tavallisimmat ilmenemismuodot ovat rasitusrintakipu eli angina pectoris, sydäninfarkti, rytmihäiriöt ja sydämen vajaatoiminta.
Sepelvaltimotautilääkkeiden suuvaikutukset
Angina pectoriksen, rytmihäiriöiden ja sydämen vajaatoiminnan hoidossa käytettävistä lääkkeistä suun alueen haittavaikutuksia on beetasalpaajilla, kalsiumkanavan salpaajilla, nesteenpoistolääkkeillä (diureeteilla) ja ACE:n estäjillä (taulukko Lääkkeiden vaikutus suuhun).
Antikoagulaatiohoito
Eteisvärinä eli flimmeri on tavallisin pitkäkestoinen rytmihäiriö, jonka taustalla voi olla sepelvaltimotauti. Eteisvärinä altistaa sydänperäiselle tukokselle verenkierrossa (embolia) ja siten aivoinfarktille. Antikoagulaatiohoitoa suositellaan aivohalvauksen estolääkkeeksi kaikille, joilla on eteisvärinä. Poikkeuksena ovat ne alle 60-vuotiaat, joilla eteisvärinä ei liity sepelvaltimotautiin ja joilla aivohalvauksen vaara on siten pieni. Jos sydämeen on asennettu tekoläppä, riski saada veritulppa on niin suuri, että antikoagulaatiohoito on aina aiheellinen.
Yleisimmin käytetty antikoagulantti on varfariini, joka ehkäisee veritulppien muodostumista heikentämällä veren hyytymistä. Lääkityksen oikeata hoitotasoa seurataan hyytymistä mittaavalla verikokeella, ns. INR-arvolla (international normalized ratio). Aivohalvauksien ehkäisemiseksi ihanteellinen INR-arvo on 2,0–3,0. Verenvuodon vaara on suuri iäkkäillä henkilöillä etenkin, jos INR on yli 3, jos varfariinin kanssa samanaikaisesti käytetään tulehduskipulääkkeitä ja jos käytössä on lukuisia lääkkeitä samanaikaisesti.
Veren hyytymistä voidaan estää myös suorilla antikoagulanteilla (apiksabaani, dabigatraani, edoksabaani, rivoksabaani). Niiden huippupitoisuus saavutetaan noin kolmen tunnin kuluessa lääkkeen oton jälkeen, ja niiden puoliintumisaika on nopea. Suorien antikoagulanttien pitoisuuteen ja antikoagulaatiotasoon vaikuttaa munuaisten toiminta, korkea ikä ja paino.
Antikoagulanttien ja muiden lääkkeiden yhteisvaikutukset voivat nostaa antikoagulanttien pitoisuuksia veressä. Tällaisia lääkkeitä ovat esimerkiksi tulehduskipulääkkeet (ibuprofeiini, ketoprofeiini), useat mikrobilääkkeet (esim. erytromysiini, metronidatsoli), sienilääkkeet, sydänlääkkeet (esim. amiodaroni, propanololi) ja jotkin viruslääkkeet. Kipulääkkeistä tramadoli voi lisätä verenvuoto-ongelmia.
