Seulontatutkimus tehdään testiliuskalla, joka kastetaan virtsaan. Testiliuskassa on pienet neliöt jokaista mitattavaa asiaa kohden. Neliöiden imupaperi sisältää sopivia kemikaaleja, jotka muuttavat väriä, jos ne joutuvat kosketuksiin mitattavan aineen tai solujen kanssa. Tulos ei kerro aineiden tai solujen tarkkaa määrää, mutta värin voimakkuuden perusteella voidaan päätellä jotain määrästä. Värin voimakkuus merkitään kolmen asteikolla: +, ++ tai +++, joista +++ osoittaa voimakkainta muutosta väriliuskassa.
Virtsan seulontatutkimus ei ole yhtä tarkka kuin laboratoriotutkimukset yleensä. Useat tekijät saattavat häiritä liuskan reaktiota ja aiheuttaa harhaanjohtavan tuloksen. Hyvä virtsanäytteen ottotekniikka on tärkeä. Seulontatutkimuksen poikkeava tulos pyritään vielä varmistamaan muulla tavoin. Jos virtsassa seulonnan perusteella on punasoluja tai valkosoluja, tutkitaan virtsan solut (U-solut) eli virtsan partikkelilaskenta. Virtsatulehdusta epäiltäessä tehdään tarvittaessa virtsan bakteeriviljely (U-BaktVi).
Glukoosi (U-Gluk-O). Veressä on aina tietty määrä glukoosia eli sokeria. Normaalisti virtsassa ei yleensä ole glukoosia, mutta jos veren glukoosin pitoisuus nousee normaalia suuremmaksi, glukoosia alkaa valua virtsaan. Munuaiskynnys tarkoittaa sitä veren glukoosin pitoisuutta, jossa glukoosia alkaa löytyä myös virtsassa. Kynnys on hieman erilainen eri ihmisillä, yleensä glukoosia alkaa erittymään virtsaan, kun verensokeri on 8–10 mmol/l tai enemmän. Sokeri virtsassa on siten käytännössä aina merkki liiaksi kohonneesta verensokerista, jota esiintyy diabeteksessa
Valkosolut eli leukosyytit (U-Leuk-O). Veren valkosoluja virtsassa ei normaalisti ole kuin korkeintaan muutama. Jos valkosoluja on enemmän, se voi merkitä virtsateiden tulehdusta tai heikkolaatuista näytettä.
Proteiini (U-Prot-O). Koe mittaa, pääseekö veriplasman proteiineja virtsaan. Normaalisti virtsassa ei ole valkuaisainetta. Pieniä määriä proteiinia saattaa livahtaa virtsaan esimerkiksi kovan fyysisen rasituksen aikana. Siksi heikko värireaktio ei yleensä merkitse sairautta. Joissakin tilanteissa, etenkin diabeteksen munuaissairauden toteamisessa, tarvitaan tarkempaa virtsan valkuaismäärän mittausta, kuten Albumiinin ja kreatiniinin suhde, aamu- tai yövirtsasta (nU-AlbKrea) ¢.
Hemoglobiini (U-Hb-O). Tutkimus mittaa, onko virtsassa verta. Koe on paljon herkempi kuin silmä. Vaikka virtsa ei näyttäisi lainkaan punaiselta, siinä voi silti olla pieniä määriä verta, minkä liuska paljastaa. Koe on niin herkkä, että vähäinen määrä kuukautisverta tai voimakkaan alapesun aiheuttama hiertymä voi muuttaa testituloksen positiiviseksi (ks Verivirtsaisuus)
Nitriitti on typpiyhdiste, jota kolibakteerit valmistavat nitraatista. Jos bakteereita on liikaa, virtsasta löytyy nitriittiä. Negatiivinen tulos ei kuitenkaan sulje tulehduksen mahdollisuutta pois, sillä virtsatulehduksia aiheuttavat muutkin kuin kolibakteerit. Suuret C-vitamiinimäärät ja virtsan lyhyt rakossaoloaika haittaavat myös testin toimivuutta virtsatulehdusten diagnostiikassa.
Ketoaineet eli asetoniaineet (U-Keto-O) ovat orgaanisia happoja, joita muodostuu rasvan palaessa elimistössä. Rasvan palaminen tarkoittaa, että elimistö käyttää energiantuotantoon pääasiassa rasvoja. Esimerkiksi paaston aikana ainoa energianlähde on oma varastorasva, ja silloin virtsasta löytyy usein ketoaineita. Insuliinista riippuvaisessa (tyypin 1 eli nuoruustyypin) diabeteksessa Diabetes (”sokeritauti”) voi tulla samanlainen tilanne, jos ollaan ilman insuliinia. Tällöin elimistö ei pysty käyttämään sokereita energia-aineenvaihdunnassa ja joutuu polttamaan rasvaa. Tämän johdosta elimistöön kertyy runsaasti ketoaineita ja voi seurata happomyrkytys eli ketoasidoosi, joka tarvitsee välitöntä hoitoa (ks. Asidoosi (elimistön nesteiden liiallinen happamuus).
Virtsan pH (U-pH). Kirjainyhdistelmä pH tarkoittaa happamuutta. pH:n arvo 7 on neutraali, sitä pienemmät arvot ovat happaman ja suuremmat emäksisen puolella. Virtsa on usein lievästi hapanta, mutta pH-arvo riippuu ravinnon laadusta. Normaalisti pH-arvo on välillä 4,6-8. Virtsan happamuuden määrityksellä on merkitystä tiettyjen lääkkeiden ja myrkkyjen poistumisen seurannassa ja virtsatiekivien hoidossa.
Suhteellinen tiheys (U-Suhti). Puhtaan veden suhteellinen tiheys eli ominaispaino on 1. Virtsan tiheys on suurempi, koska se sisältää suoloja ja muita aineita. Tiheys riippuu suuresti virtsan määrästä. Jos juo paljon, ylimääräinen vesi erittyy virtsaan, ja virtsa laimenee. Jos virtsa on hyvin laimeaa, siinä olevien aineiden ja solujen pitoisuus laimenee myös. Siksi hyvin laimeassa virtsassa seulontatutkimuksen tarkkuus heikkenee. Nyrkkisääntönä on, että kun suhteellinen tiheys on yli 1.015, virtsa on tarpeeksi väkevää luotettavien tulosten saamiseksi.
