Yleensä tarvitaan yön yli paaston jälkeen mitattua sokeriarvoa (fP-Gluk). Sen avulla tutkitaan, sairastaako joku diabetesta. Jos paastoarvo on 7.0 mmol/l tai suurempi useamman kerran toistetuissa mittauksissa, kyseessä on diabetes. Jos paastoarvo on 6.1–6.9 mmol/l, käytetään nimitystä "suurentunut paastosokeriarvo", joka on esivaihe tyypin 2 eli aikuistyypin diabetekselle. Tämä merkitsee yleensä sitä, että varsinainen diabetes voi puhjeta lähivuosina, ellei tee elintapoihin muutoksia. Diabetes voidaan todeta paastosokerin lisäksi myös veren hemoglobiini-A1c:n (B-HbA1c) tai sokerirasituskokeen perusteella.

Paastoglukoosi on tärkeä tyypin 2 diabeteksen hoitotasapainon seurannassa. Sen sijaan tyypin 1 eli nuoruustyypin diabeteksen hoidon seurannassa tarvitaan verensokerin mittauksia useita kertoja päivässä. Näin siksi, että tässä diabeteksen muodossa insuliinia pistetään monta kertaa päivässä ateriarytmin ja fyysisen aktiivisuuden mukaan. Verensokeriin vaikuttaa diabeetikoilla muun muassa syödyt ateriat, liikunta, insuliinipistokset ja muut diabeteslääkkeet.

Liian alhainen veren glukoosipitoisuus eli hypoglykemia aiheuttaa oireita. Näitä oireita alkaa ilmenemään, kun verensokeri laskee alle tason 4 mmol/l. Lievään hypoglykemiaan liittyy heikotuksen tunnetta, hikoilua, näläntunnetta ja sydämen tykytystä. Jos glukoosipitoisuus pienenee alle 2.5 mmol:iin/l, alkaa esiintyä keskushermosto-oireita, kuten näköhäiriöitä, puheen häiriöitä, kouristelua ja tajunta heikkenee. Yleisin hypoglykemian syy on liiallinen insuliinivaikutus insuliinihoidon yhteydessä tai liiallinen sokerilääkitys. Diabeetikolla myös runsas liikunta, alkoholi ja liian vähäinen syöminen voivat johtaa liian matalaan verensokeriin. Joskus harvoin alhainen verensokeri voi olla sairauden aiheuttama.