Persoonallisuushäiriöllä tarkoitetaan pitkäaikaista, joustamatonta ja syvälle juurtunutta käyttäytymismallia, josta aiheutuu vaikeuksia ihmiselle itselleen tai hänen lähipiirilleen. Persoonallisuushäiriöstä kärsivän sisäinen kokemus ja toiminta poikkeavat merkittävästi hänen kulttuurinsa normeista. Neljä osa-aluetta, joilla poikkeamaa voi ilmetä, ovat seuraavat:
- Tiedollinen toiminta eli tapa havaita, tulkita, asennoitua ja muodostaa mielikuvia itsestään, muista ihmisistä ja tapahtumista
- Tunne-elämä eli tunnereaktioiden kirjo, tunteiden voimakkuus, vaihtelevuus ja asianmukaisuus tilanteisiin nähden
- Impulssikontrolli eli kyky säädellä toimintayllykkeitä (halua tehdä jotain välittömästi)
- Ihmissuhteiden luonne ja toimintatapa muiden ihmisten kanssa, kuten kyky luoda ja ylläpitää läheisiä ja molemmin puolin tyydyttäviä ihmissuhteita, kyky ymmärtää toisten ihmisten näkökulmia ja kyky selviytyä ihmissuhderistiriidoista
Ihmisen kärsiessä mistä tahansa persoonallisuushäiriöstä vaikeuksia ilmenee kahdella tai useammalla yllä kuvatuista osa-alueista. Vaikeuksia on monissa eri tilanteissa ja useilla elämän osa-alueilla, esimerkiksi työssä ja ihmissuhteissa. Ongelmien laaja-alaisuus auttaa erottamaan persoonallisuushäiriön tilanteesta, jossa ihmisellä on vakaviakin ongelmia jossakin yksittäisessä tilanteessa tai tietyssä ihmissuhteessa. Persoonallisuushäiriöt alkavat varhain, usein jo lapsena ja viimeistään nuoruudessa tai nuoressa aikuisuudessa.
Epävakaan persoonallisuuden oirekuva
Epävakaan persoonallisuuden yhdeksän oirekriteeriä esitetään taulukossa Epävakaan persoonallisuuden diagnostiset kriteerit (tautiluo. Epävakaan persoonallisuuden tunnistaminen edellyttää viiden kriteerin täyttymistä. Kuitenkin diagnoosiin oikeuttavien kriteerien allekin jäävät piirteet aiheuttavat usein merkittävää kärsimystä ja edellyttävät hoitoa.
Epävakaa persoonallisuus on monimuotoinen itsesäätelyn häiriö. Taulukossa Epävakaan persoonallisuuden diagnostiset kriteerit (tautiluo esitettyjen epävakaan persoonallisuuden oireiden voidaan ymmärtää heijastavan itsesäätelyn vaikeuksia psyykkisen toiminnan eri alueilla. Säätelyn vaikeudet ilmenevät tunteiden, vuorovaikutuksen, käyttäytymisen ja minuuden kokemuksen alueilla.
Tunteiden säätelyn vaikeudet
Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien perusmieliala voi olla dysforinen (euforian vastakohta) tai voimakas dysforia voi olla jaksoittaista. Dysforian sävy voi olla ahdistunut ja tuskainen tai vaihtoehtoisesti ärtyisä. Dysforia voi myös koostua useammista tunteista, joita ihminen kokee samanaikaisesti tai vaihdellen.
Jotkut epävakaasta persoonallisuudesta kärsivistä ovat vihaisia suuren osan ajasta. Osa taas tuntee vihaa, mutta he pyrkivät tarkasti peittämään sen muilta. Vihan alla on usein haavoittuneempia kokemuksia, esimerkiksi pettymystä, surua tai häpeää. Hyvin usein vihan alla on kohtaamattomia tunnetarpeita, joiden tunnistaminen on tärkeää.
Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät ovat synnynnäisen temperamenttinsa vuoksi sensitiivisiä eli alttiita reagoimaan pieniinkin ärsykkeisiin. Siksi heidän tunnereaktionsa viriävät herkästi. Heidän tunteensa ovat keskimääräistä voimakkaampia ja tunnereaktiot myös kestävät tavanomaista kauemmin. Tunteet voivat vaihdella hyvin nopeasti äärilaidasta toiseen, masentuneeseen, ärtyneeseen, ahdistuneeseen, epätoivoiseen tai vihaiseen mielialaan. Tunteet tuntuvat herkästi ylivoimaisilta ja kestämättömiltä, mistä johtuen niistä kehittyy helposti emotionaalisia kriisejä. Uusi kriisi voi saada alkunsa pian edellisen hiivuttua.
Tunteiden säätely – ja sen häiriintyminen – on prosessi, johon vaikuttavat monet seikat. Tunteiden säätelyn vaikeutta pahentaa usein keinottomuus, jota ihminen kokee tunteidensa säätelyssä. Hän voi alkaa pelätä voimakkaita tunteitaan, joita ei kykene säätelemään tai hän voi alkaa kokea toivottomuutta minkä tahansa normaalin tunteen viritessä. Tällaiset tunteet tunteista omalta osaltaan myötävaikuttavat siihen, että tunteista kehittyy kriisejä.
Tutkimusten mukaan epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien on usein vaikea hyväksyä omia tunteitaan ja heillä on taipumusta yrittää estää itseään kokemasta tunteitaan. Tunteiden hyväksymisen vaikeudet ja yritykset estää niitä häiritsevät omalta osaltaan ihmisen toimivaa suhdetta tunteisiin. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän voi olla hyvin vaikea tai mahdoton ottaa etäisyyttä tuskallisiin mielensisältöihinsä, esimerkiksi tietoisesti päättää keskeyttää murehtiminen ja fokusoida johonkin muuhun. Murehtiminen vie herkästi suuren osan hänen tarkkaavaisuudestaan. Hänen voi esimerkiksi olla hyvin vaikea keskittyä ja toimia tavoitteellisesti niiden asioiden hyväksi, joita hänen olisi tarpeen tehdä.
Vuorovaikutuksen säätelyn vaikeudet
Intensiiviset yritykset estää hylätyksi tulemista ovat epävakaan persoonallisuuden keskeinen oire. Epävakaasta personallisuudesta kärsivät ovat hyvin herkkiä aistimaan vihjeitä hylkäämisestä tai torjunnasta vuorovaikutuksessa. He kaipaavat merkityksellistä yhteyttä toiseen ihmiseen mutta usein samanaikaisesti myös pelkäävät sitä, mistä syntyy sisäinen ristiriita. Toiminta ihmissuhteessa voi sen myötä näyttää ristiriitaiselta yhteyden kaipuun pannessa lähestymään toista ihmistä, mutta samanaikaisen pelon työntäessä vastaavasti päinvastaiseen suuntaan. Pelko voi saada pakenemaan, sulkeutumaan äkillisesti tai vaihtoehtoisesti se voi saada taistelemaan jollakin tavalla toista vastaan.
Tunteiden ja ihmissuhteiden säätelyn vaikeudet liittyvät läheisesti toinen toisiinsa. Epävakaan persoonallisuuden keskeinen piirre on intensiivinen psyykkinen kipu. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan tämä psyykkinen kipu koostuu usein menetetyn rakkauden kokemuksesta. Ihminen toivoo ainutkertaista ihmissuhdetta ja toivoo, että olisi joku, joka aidosti välittäisi hänestä. Voi syntyä kokemus, että elämä ei ole elämisen arvoista ja siihen liittyvää epätoivoa. Nämä voivat viritä kokemuksesta, että merkityksellistä yhteyttä ja välittävää ihmissuhdetta ei ole. Ainutkertaisten ihmissuhteiden etsintä voi alkaa jo lapsuusiässä.
Vuorovaikutuksen säätelyyn vaikuttavat olennaisesti ne strategiat, joiden turvin ihminen yrittää tulla toimeen vuorovaikutukseen liittyvien turvattomuuden tunteidensa kanssa. Tutkimusten mukaan epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien huomio voi esimerkiksi kohdistua valppaasti ja ylimitoitetusti muiden ihmisten mielentiloihin ja reaktioihin. Heillä voi ilmetä alttiutta hypermentalisoimiseen eli monimutkaisten selitysten luomiseen muiden ihmisten tarkoitusperistä ja aikomuksista vuorovaikutustilanteissa. Ylivalppaus ja yritys ennakoida vuorovaikutuksessa mahdollisesti tapahtuvia asioita ovat ymmärrettäviä tapoja yrittää kokea turvallisuutta. Turvattomat mielen mallit kuitenkin vaikuttavat näihin tulkintoihin, ja tulkinnat ja selitykset ovat myös alttiita virheille.
Yritykset tulla todesta otetuksi omine tunteineen voivat olla intensiivisiä ja epätoivoisia. Ihminen voi hakea vastakaikua sellaisilta ihmisiltä ja sellaisista paikoista, jotka syystä tai toisesta eivät tarjoa hänelle sitä, mitä hän tarvitsisi. Tämä voi johtaa traumaattisiin vuorovaikutuskehiin, jotka pitävät yllä ja pahentavat kaikkia säätelyhäiriön ulottuvuuksia.
Käyttäytymisen säätelyn vaikeudet
Epävakaaseen persoonallisuuteen voi liittyä impulsiivista käyttäytymistä erityisesti stressin yhteydessä. Esimerkkejä stressin yhteydessä tavattavista impulsiivisista toiminnoista ovat rahan tuhlaaminen, jälkikäteen kaduttava impulsiivinen seksikäyttäytyminen, päihteiden käyttö, hallitsematon toiminta liikenteessä, ahminta, tapaamisten sopiminen ja peruminen tai impulsiivinen sosiaalisen median käyttö. Monet impulsiiviset toiminnot ovat selviytymisstrategioita eli tapoja, joiden turvin ihminen yrittää selviytyä tunteidensa ja/tai psyykkisen kipunsa kanssa.
Impulsiivisilla selviytymisstrategioilla tavoitellaan nopeaa helpotusta oloon – kielteisten tunteiden vähentymistä tai myönteisten lisääntymistä – välittämättä pidemmän aikavälin seurauksista itse toiminnan hetkellä. Yksi myötäsyntyisen impulsiivisuuden alalaji, taipumus toimia hätäisesti stressaantuneena, näyttää erityisesti yhdistyvän epävakaaseen persoonallisuuteen. Tässä piirteessä yhdistyvät tunteiden säätelyn vaikeus ja impulsiivisuus. Onkin mahdollista, että epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien impulsiivisuus liittyy kiinteästi tunteiden säätelyn vaikeuteen, mutta aiheesta tarvitaan enemmän tutkimusta.
Itseä vahingoittava käyttäytyminen on merkki vakavasta käyttäytymisen säätelyn vaikeudesta. Epävakaaseen persoonallisuuteen liittyy kohonnut itsemurhan vaara. Häiriöön liittyy myös tarkoituksellista itsen vahingoittamista vailla kuolemanaietta. Tällä tarkoitetaan kivun tai kudostuhon aiheuttamista itselle jollakin tavalla, esimerkiksi viiltelemällä. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivistä useampi kuin yhdeksän kymmenestä on joskus vahingoittanut itseään tarkoituksellisesti. Itseä vahingoittava käyttäytyminen voi alkaa jo lapsuusiässä, ja nuoruusikäisillä se on erityisen yleistä. Tällaisen käyttäytymisen tavoitteena on useimmiten vaimentaa kestämättömiä tunteita tai sietämätöntä psyykkistä kipua.
Itsetuhoinen käyttäytyminen voi muodostua opituksi ja toistojen myötä automatisoituneeksi yritykseksi muuttaa kaikenlaisia tuskallisia tunnetiloja ja ratkaista elämän ongelmia. Ihminen voi kokea, ettei hänellä ole muita keinoja käytettävissään. On syytä huomata, että itseä vahingoittavan käyttäytymisen motiivit vaihtelevat hetkestä toiseen: vaikka käyttäytyminen toimii usein yrityksenä kestää ja säädellä psyykkistä kipua, toisina hetkinä ihminen nimenomaan haluaa kuolla itseään vahingoittavan teon seurauksena.
Minuuden kokemuksen säätelyn vaikeudet
Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien itsearvostus on yleensä alhainen, ja he kokevat usein itsensä kielteisesti, esimerkiksi vajavaisina, pahoina, arvottomina tai epäonnistuneina. Ankara itsekritiikki, itsesyytökset, koko minäkuvan kattava häpeän tunne sekä terveen itserakkauden puute ovat yleisiä kokemuksia. Tällaiset sisäiset kokemukset aiheuttavat psyykkistä kipua. Vakavat kehonkuvan häiriöt ja häpeän tunteet lapsuus- ja nuoruusiässä voivat edeltää tällaisia minuuden kokemuksen ongelmia. Kielteiseen minäkuvaan voi liittyä alttius mitätöidä, laiminlyödä tai rankaista itseään eri tavoin.
Kokemus itsestä on kuitenkin pelkkiä minäkuvan sisältöjä monimutkaisempi: se on myös jatkuva, hetkestä toiseen muuttuva prosessi. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien muutokset hetkestä toiseen siinä, kuinka he kokevat itsensä, ovat keskimääräistä suurempia. Tapa katsoa itseä ja puhua itselle voivat vaihdella hetkestä toiseen. Ihminen voi yhtenä hetkenä katsoa itseään halveksivasti ja kritisoida itse itseään ankarasti, mutta mielentilojen vaihdellessa tämä ei välttämättä ole jatkuvaa.
Epävakaaseen persoonallisuuteen voi liittyä vaikeus kokea itseään pysyvänä, samana ja jatkuvana. Elämä voi tuntua sarjalta erillisiä kokemuksia, jotka eivät liity toisiinsa. Tavoitteiden asettaminen ja työskentely niiden eteen voi – osin tämän vuoksi – olla vaikeaa, ja toimintakyky vaihtelee paljon. Jatkuvuuden kokemuksen puuttuminen tekee ihmisen myös tuskallisella tavalla haavoittuvaksi yksittäisten tilanteiden vaikutuksille. Hän voi kokea identiteettinsä määrittyvän jatkuvasti uudelleen, jokaisen uuden hetken tai tilanteen perusteella, aiemmista kokemuksista irrallisena. Aiemmat kokemukset eivät muokkaa tai tasapainota nykyhetken kokemuksia. Jos esimerkiksi joku torjuu tai suuttuu, tuntuu se jatkuvuuden kokemuksen puuttuessa ikiaikaiselta ja ainoalta totuudelta, koska ihminen ei samanaikaisesti pysty tavoittamaan muistoja hetkistä, jolloin hän oli yhteydessä muihin tai hänelle ei oltu vihaisia.
Myös dissosiaatio häiritsee itsen kokemista jatkuvana. Tutkimusten mukaan kaksi kolmesta epävakaasta persoonallisuudesta kärsivistä kärsii dissosiaatiosta. Dissosiaatiolla tarkoitetaan sitä, että asiat, joiden normaalisti kuuluisi olla yhteydessä toisiinsa, pysyvätkin erillisinä. Ihmisen on vaikea yhdistää esimerkiksi ajatuksia, tunteitaan tai muistojaan ehyeksi kokonaisuudeksi. Dissosiaatio on sopeutumista palveleva, mielen normatiivinen reaktio ylivoimaiseen stressiin, kuten äärimmäiseen pelkoon tai kauhuun. Siitä tulee oma ongelmansa, jos se muodostuu ihmisen rutiininomaiseksi reaktioksi tavanomaisiin nykyhetken stressitekijöihin.
Toisaalta dissosiaatiota syntyy myös geneettisistä syistä. Asiantuntijatkaan eivät ole yksimielisiä siitä, tulisiko dissosiaation piiriin lukea laveammin esimerkiksi sellaiset persoonallisuuden jatkuvuuden ongelmat, joita edellä kuvattiin vai tulisiko dissosiaatio-termillä viitata vain dissosiaatio-oireisiin. Dissosiaatio-oireita ovat muun muassa depersonalisaatio eli itsen kokeminen outona, vieraana ja epätodellisena, derealisaatio eli ympäristön kokeminen outona ja muuttuneena sekä muistin menettäminen.
Epävakaaseen persoonallisuuteen voi liittyä myös psykoosioireita eli oireita, joissa todellisuudentaju häiriintyy. Hetkelliset, stressiin liittyvät vainoharhaluulot tai hallusinaatiot eivät ole harvinaisia. Psykoottiset oireet kestävät tavallisesti muutamasta tunnista päiviin, mutta ne voivat kestää pidempäänkin, mikä toisinaan vaikeuttaa epävakaan persoonallisuuden erottamista psykoosisairauksista.
Ennen toipumisen käynnistymistä eri alueiden (tunteet, vuorovaikutus, käyttäytyminen, kokemus itsestä) säätelyvaikeudet ruokkivat vastavuoroisesti toinen toisiaan. Toisaalta kaikkiin osa-alueisiin, joilla säätelyvaikeuksia ilmenee, voidaan hoidolla vaikuttaa, ja myönteinen muutos yhdellä alueella heijastuu vakaudeksi myös muille alueille.
Epävakaan persoonallisuuden kehittyminen
Tämänhetkisen ymmärryksen mukaan epävakaan persoonallisuuden kehittymiseen vaikuttaa erilaisten riski- ja suojaavien tekijöiden välinen tasapaino. Nämä riskitekijät ja suojaavat tekijät ovat osin yhteisiä muidenkin psykiatristen häiriöiden kanssa. Epävakaan persoonallisuuden kehittymiseen myötävaikuttavista synnynnäisistä tekijöistä tunnetaan erityisesti korostuneet temperamenttipiirteet. Temperamenttia voidaan ymmärtää persoonallisuuden biologisena, pitkälti geneettisesti määräytyvänä perustana. Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät ovat synnynnäisen temperamenttinsa vuoksi keskimääräistä alttiimpia kokemaan tunteita pienten ärsykkeiden vaikutuksesta. He voivat temperamenttinsa vuoksi kokea keskimääräistä enemmän negatiivisia tunteita, ja tunteet ovat keskimääräistä voimakkaampia ja vaihtelevaisia. Osin synnynnäisten ominaisuuksiensa vuoksi heidän on myös vaikea säädellä tunteitaan ja toimintaimpulssejaan eli haluaan tehdä asioita.
Temperamentin lisäksi aivoperäiset syyt, esimerkiksi aivotulehdukset, epilepsia tai oppimisen ja tarkkaavuuden häiriöt, voivat vaikuttaa epävakaan persoonallisuuden kehittymiseen. Psykososiaalisista riskitekijöistä lapsuusajan kuormittavat kokemukset, sosioekonominen vähäosaisuus, vanhempien vakavat mielenterveyden häiriöt, lapsen kokema lämmön puute, vihamielisyys lasta kohtaan ja lapsen ankara rankaiseminen ovat tutkimuksissa yhdistyneet epävakaan persoonallisuuden kehittymiseen.
Tämänhetkisen käsityksen mukaan varsinainen häiriö syntyy biologisten ja psykososiaalisten tekijöiden vaikuttaessa monimutkaisin tavoin toinen toisiinsa. Näiden yhteisvaikutusten täsmällisiä yksityiskohtia tai kehittymisen mekanismeja ei kuitenkaan tunneta kunnolla. Lisäksi kehityskulku on jokaisen kohdalla yksilöllinen. Toisille voi ilmeisesti kehittyä epävakaa persoonallisuus pitkälti äärimmäisten temperamenttipiirteiden pohjalta, kun taas toisilla häiriön synnyssä painottuvat temperamentin sijasta traumaattiset vuorovaikutuskokemukset. Epävakaa persoonallisuus kehittyy, kun riskitekijät kasautuvat eivätkä suojaavat tekijät riitä kompensoimaan niiden vaikutuksia.
Epävakaan persoonallisuuden yleisyys, kulku ja ennuste
Noin prosentti väestöstä kärsii epävakaasta persoonallisuudesta. Häiriö voi kuitenkin vaikuttaa tätä yleisemmältä, sillä diagnoosikynnyksen allekin jäävät piirteet voivat aiheuttaa merkittävää kärsimystä ja edellyttää hoitoa. Väestössä epävakaa persoonallisuus on eri sukupuolilla yhtä yleinen, mutta diagnoosin saaneista kolme neljäsosaa on naisia. Syytä tälle ristiriidalle ei varmuudella tunneta. Miesten tunne-elämän epävakautta saattaa jäädä tunnistamatta tai se saatetaan tunnistaa ensisijaisesti joksikin muuksi – mahdollisesti liittyen stereotyyppisiin käsityksiin eri sukupuolille "sallituista" kokemisen ja käyttäytymisen tavoista.
Epävakaan persoonallisuuden merkkejä on usein havaittavissa jo lapsuudessa. Tällaisia ovat esimerkiksi äärimmäinen herkkyys torjunnalle, ainutkertaisten ihmissuhteiden etsiminen, vakava häpeä, ruumiinkuvan häiriöt tai itsen vahingoittaminen. Epävakaan persoonallisuuden esiintymishuippu sijoittuu nuoruusikään. Esiintyvyys alkaa vähentyä 30. ikävuoden jälkeen, mutta epävakaata persoonallisuutta tavataan ikäihmisilläkin.
Epävakaasta persoonallisuudesta toivutaan useimmiten: tutkimusten mukaan 50–70 % toipuu viiden vuoden kuluessa siten, että häiriön kriteerit eivät enää täyty. Häiriön kulku voi kuitenkin aaltoilla ja oireettomat kaudet voivat vaihdella oireisten kanssa. Syynä tälle on muun muassa se, että häiriön taustalla vaikuttavat piirteet ovat häiriötä ja oireita pysyvämpiä. Lisäksi toimintakyvyn, erityisesti työkyvyn, elpyminen on hitaampaa kuin oireiden lievittyminen.
Epävakaan persoonallisuuden arviointi
Kysymystä siitä, voiko epävakaa persoonallisuus selittää ihmisen psyykkisiä vaikeuksia, arvioidaan psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Arvioinnissa keskitytään persoonallisuuden pitkäkestoiseen toimintaan. Diagnoosia ei siten yleensä aseteta merkittävän elämänkriisin hetkellä, sillä kaikkien ihmisten psyykkinen toiminta taantuu kriisin hetkellä tavanomaista primitiivisemmälle tasolle.
Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivillä on hyvin usein samanaikaisia mieliala-, ahdistuneisuus- ja päihdeongelmia sekä syömishäiriöitä. Eräät muut psykiatriset häiriöt voivat myös muistuttaa epävakaata persoonallisuutta. Tällaisia ovat erityisesti monimuotoinen traumaperäinen stressihäiriö, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD) ja toisinaan myös kaksisuuntainen mielialahäiriö. Näiden häiriöiden oirekuvissa on samankaltaisuutta ja päällekkäisyyttä epävakaan persoonallisuuden kanssa, joten niiden erottaminen epävakaasta persoonallisuudesta on joskus vaikeaa. On kuitenkin huomattava, että nämä häiriöt eivät automaattisesti sulje toinen toisiaan pois vaan voivat myös esiintyä samanaikaisesti.
Epävakaan persoonallisuuden hoito
Psykoterapeuttiset hoidot ovat ensisijaisia epävakaan persoonallisuuden hoidossa. Niitä voidaan yhdistää muihin hoitomuotoihin, esimerkiksi päihdeongelman hoitoon tai ammatilliseen kuntoutukseen. Lääkehoitoa voidaan käyttää samanaikaisten mieliala- ja ahdistusoireiden lievittämiseen.
Erilaisten psykoterapioiden, kuten dialektisen käyttäytymisterapian, mentalisaatioterapian, skeematerapian, transferenssikeskeisen psykoterapian, STEPPS-ohjelman (Systems training for emotional predictability and problem solving), tunteiden hyväksymis- ja säätelyryhmän, kognitiivis-analyyttisen psykoterapian sekä skeematerapiaa ja dialektista käyttäytymisterapiaa yhdistävän Oulun hoitomallin hyödyllisyydestä epävakaan persoonallisuuden hoidossa on kertynyt näyttöä. Näitä tutkittuja hoitoja on paikoin tarjolla julkisen aikuis- ja nuorisopsykiatrian piirissä. Yksityiset psykoterapeutit tarjoavat myös näitä psykoterapioita tai niiden periaatteiden ohjaamaa hoitoa.
Koko perheen huomioon ottaminen on hoidossa tärkeää. Maailmalla on kehitetty omaisten ryhmiä, ja alustavien havaintojen perusteella ne helpottavat omaisten emotionaalista kuormaa ja vähentävät konfliktitilanteita perheessä. Lisäksi epävakaasta persoonallisuudesta kärsivät vanhemmat sekä heidän lapsensa tarvitsevat tukea, sillä häiriö voi altistaa vanhemmuuden ongelmille. Vanhemmuutta tukevista hoito-ohjelmista on tutkitusti apua. Epävakaan persoonallisuuden hyvä hoito todennäköisesti edistää toimivaa vanhemmuutta.
Epävakaan persoonallisuuden itsehoito
Hyvän itsehoidon merkitystä ei voi liikaa korostaa. Hyvä itsestä huolehtiminen on itsen ohittamisen, mitätöimisen ja laiminlyömisen vastakohta. Sille voi luoda puitteita pyrkimällä nukkumaan riittävästi, syömään terveellisesti ja riittävästi, välttämään päihteitä ja liikkumaan sopivasti. Itsestä huolehtiminen edellyttää sitä, että voi tuntea olevansa turvassa. Siksi esimerkiksi väkivaltaisiin suhteisiin tai muihin vakautta uhkaaviin tekijöihin tarvitaan apua. Vasta nykyhetken ollessa turvallinen on mahdollista miettiä, miten rakentaa toimivia puitteita itsesäätelynsä tueksi. Omia tunteitaan, ajatuksiaan ja käyttäytymistään voi opetella havainnoimaan, hyväksymään ja hallitsemaan esimerkiksi Mielenterveystalon Epävakauden omahoito-sivuston avulla. Läheisille löytyy tietoa aiheesta FinFamin oppaasta.
Kirjoja itsehoitoon ja läheisille:
Fruzzetti AE. The high-conflict couple. Oakland, CA: New Harbinger Publications 2006.
Sadeniemi M, Häkkinen M, Koivisto M, ym. Viisas mieli. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2019.
Milloin hoitoon?
Jos taulukon Epävakaan persoonallisuuden diagnostiset kriteerit (tautiluo oireista viisi täyttyy ja ne vaikeuttavat huomattavasti arjessa toimimista, on hyvä hakeutua avun piiriin. On kuitenkin tavallista, että diagnoosiin oikeuttavien kriteerien allekin jäävät piirteet aiheuttavat merkittävää kärsimystä ja edellyttävät hoitoa.
|
Kirjallisuutta
- Marttunen M, Henriksson M. Persoonallisuushäiriöt. Kirjassa: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, ym. toim. Psykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2021, s. 554–72.
- Epävakaa persoonallisuus. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2020 (viitattu 1.9.2023). Saatavilla internetissä: www.kaypahoito.fi
- Koivisto M, Korkeila J, Stenberg J-H, ym. Epävakaa persoonallisuus. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2020.
- Storebø OJ, Stoffers-Winterling JM, Völlm BA, ym. Psychological therapies for people with borderline personality disorder (Review). Cochrane Database of Systematic Reviews 2020; 5:CD012955. https://doi.org/10.1002/14651858.CD012955.pub2
- Linhartová P, Látalová A, Barteček R, ym. Impulsivity in patients with borderline personality disorder: a comprehensive profile compared with healthy people and patients with ADHD. Psychol Med 2020;50(11):1829–38.
- Álvarez-Thomás I, Ruiz J, Guilera G, ym. Long-term clinical and functional course of borderline personality disorder: A meta-analysis of prospective studies. Eur Psychiatry 2019;56:75–83.
- Stepp SD, Lazarus SA, Byrd AL. A systematic review of risk factors prospectively associated with borderline personality disorder: taking stock and moving forward. Pers Disord: Theory Res Treat 2016;7(4):316–23.
- Zanarini MC. Reasons for change in borderline personality disorder (and other axis II disorders). Psychiatr Clin North Am 2008;31:505–15.
- Zanarini MC, Frankenburg FR. The essential nature of borderline psychopathology. J Personal Disord 2007;21(5):518–35.
