Epäluuloinen persoonallisuus

Epäluuloiselle persoonalle ominaista on laaja-alainen muihin ihmisiin ja heidän tarkoitusperiinsä kohdistuva epäluulo. Epäluulon vuoksi henkilö on haluton uskoutumaan muille. Hän voi tulkita viattomatkin huomautukset tai tapahtumat itsensä kannalta uhkaaviksi.

Tavallista on myös vaikeus antaa anteeksi sekä toistuva ja perusteeton epäily kumppanin uskottomuudesta. Ero niin sanottuun harhaluuloisuushäiriöön on siinä, että ajattelu pysyy realiteeteissa, joskin epäluuloisuus on korostunutta, toistuvaa ja suhteetonta.

Eristäytyvä persoonallisuus

Eristäytyvän persoonallisuuden ominaispiirre on laaja-alainen vetäytyminen ihmissuhteista ja niukka tunteiden ilmaiseminen (englanniksi puhutaan "skitsoidisesta persoonallisuudesta"). Henkilö ei kaipaa läheisyyttä eikä tavoittele mielihyvää ulkoisista lähteistä. Tässä mielessä ilmiö tulee lähelle niin sanottua kiintymyssuhdehäiriötä.

Käytös ja oireisto muistuttavat skitsofrenian niin sanottuja negatiivisia eli vetäytyviä oireita, mutta kyse ei ole skitsofreniasta. Henkilö on joskus ulkonäöltään tai pukeutumiseltaan erikoinen, yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuva "erakkokulkuri". Joku toinen taas on hyvinkin pikkutarkasti korrekti, usein epäluuloinen ja määritelmänomaisesti eristäytyvä.

Eristäytyvän persoonallisuuden erottaminen lievistä autismispektrin häiriöistä on vaikeaa, joskus mahdotonta. Vaikeammissa autismispektrin häiriöissä sosiaalinen toimintakyky on vielä heikompi ja oireistossa on mukana kaavamaisia toimintoja ja kiinnostuksen kohteiden kapeutumista.

Psykoosipiirteinen persoonallisuus

Psykoosipiirteinen persoonallisuus (eli niin sanottu skitsotyyppinen häiriö) on luokiteltu tautiluokituksessa toisaalle, mutta sitä pidetään käytännössä persoonallisuushäiriönä tai ainakin sen kaltaisena tilana. Sillä on geneettistä yhteyttä skitsofreniaan, mutta kyseessä ei ole skitsofrenia eikä edes psykoottisuus.

Oirekuvassa on skitsofrenialle ominaisia kokemuksia ja uskomuksia ilman, että kyseessä olisi kuitenkaan psykoosi. Avainsana on "outous": ulkopuolisen on vaikea seurata tällaisen henkilön ajattelua tai uskomuksia ja käytöstä on vaikea ymmärtää.

Henkilö voi kokea toisten eleiden tai puheiden viittaavaan itseensä, olla vahvasti taikauskoinen ja uskoa esimerkiksi selvänäköön tai muuhun maagiseen ajatteluun. Hänellä voi olla epätavallisia havaintokokemuksia, ja hän tuntee itsensä monin tavoin vieraantuneeksi arkielämästä.

Psykoosipiirteisyydessä ulkonäkö tai pukeutuminen ovat usein erikoisia, joskaan pelkkä erilaisuus tai kulttuuriero eivät ole syitä diagnoosiin.

Epäsosiaalinen persoonallisuus

Aikuisiällä diagnosoitava epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö alkaa käytöshäiriöinä jo ennen 15 vuoden ikää. Ominaista on välinpitämättömyys toisten oikeuksia kohtaan ja kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä. Henkilö ei kaihda riskejä, on impulsiivinen, vilpillinen, ärtyy helposti, syyllistyy toistuvasti lainrikkomuksiin eikä kadu tekojaan.

Epäsosiaalisella henkilöllä on usein niin sanottuja psykopaattisia piirteitä (tunnekylmyys, myötäelämisen kyvyn heikkous, itsekeskeisyys, pinnallinen viehätysvoima ja lipevyys, katumuksen, häpeän ja syyllisyydentunteen puute sekä muiden henkilöiden hyväksikäyttö). Tällöin kyseessä on "epäsosiaalinen persoonallisuus psykopaattisin piirtein".

Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus

Laaja-alainen tunnetilojen ja minäkuvan epävakaus sekä käytöksen huomattava impulsiivisuus viittaavat tunne-elämän yleiseen epävakauteen. Ihmissuhteet ovat intensiivisiä ja epävakaita vaihdellen voimakkaasta ihannoinnista täydelliseen vähättelyyn. Ominaista on hylätyksi tulemisen pelko, alttius ärtyä helposti, vaikeus kontrolloida suuttumusta, itsetuhoinen impulsiivisuus ja toistuvat itsemurhayritykset.

Tunne-elämän epävakaudessa identiteetti on kroonisesti hämmentynyt tai poukkoileva. Raja itsen ja toisen ihmisen välillä häilyy, vaikka henkilö ei olekaan psykoottinen. Empatiakyky on usein vakavasti heikentynyt.

Ero kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön on siinä, että tunne-elämän epävakaus on nopeampaa, sahaavampaa ja usein reaktio johonkin tapahtumaan, kun taas mielialahäiriössä mieliala aaltoilee hitaammin. Samalla henkilöllä voi toki olla myös molemmat häiriöt yhtaikaa. Diagnostiikkaa vaikeuttaa varsin tavallinen päihteiden holtiton käyttö.

Lue lisää

Epävakaa persoonallisuus - Terveyskirjasto

Epävakaa persoonallisuus – Käypä hoito -suositus

Huomionhakuinen persoonallisuus

Huomionhakuisessa persoonallisuudessa dramaattinen tai teatraalinen tunteiden ilmaisu ja huomion hakeminen ovat korostuneet niin pitkäkestoisesti ja haittaa tuottaen, että voidaan puhua persoonallisuushäiriöstä. Ominaista ovat ulkonäön korostaminen ja tilanteeseen sopimaton seksuaalisesti viettelevä käytös. Henkilö kokee ihmissuhteensa läheisemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat. Huomionhakuinen persoonallisuus on helposti toisten ihmisten ohjattavissa, kuten usein niin sanottu riippuvainen persoonallisuuskin, joskin jälkimmäinen ei yleensä hae ensisijaisesti yleisön huomiota.

Vaativa persoonallisuus

Vaativassa persoonallisuushäiriössä henkilöllä on tiukkoja ehdottomia mielipiteitä siitä, mikä on oikein tai väärin ja miten asiat pitää hoitaa sekä täydellisyyden tavoittelua ja pakko-oireisuutta. Ominaista on epäily, liiallinen tunnollisuus ja pikkutarkkuus, huolellisuus, itsepäisyys, varovaisuus, jäykkyys ja avoimuuden puute.

Näistä piirteistä saattaa olla joskus hyötyä esimerkiksi joissakin akateemisissa ammateissa, mutta toisaalta niistä aiheutuu toistuvasti konflikteja perheessä ja työelämässä. Järjestyksen ja täydellisyyden tavoittelun takia henkilö vaikuttaa jäykältä, sulkeutuneelta ja tehottomalta. Henkilö on ylitunnollinen ja joustamaton moraalisissa asioissa. Yksityiskohdat, säännöt ja aikataulut ovat hänelle tärkeitä.

Oireet ovat kokonaisuutena lievemmät kuin varsinaisessa pakko-oireisessa häiriössä. Koska täydellisyyden tavoittelussa joutuu usein pettymään, tämä häiriö altistaa monille ahdistuneisuushäiriöille ja masennukselle.

Estynyt persoonallisuus

Estyneen persoonallisuuden tapauksessa henkilö on ihmissuhteissaan voimakkaan estoinen, varautunut sosiaalisissa tilanteissa, kärsii jatkuvista riittämättömyyden tunteista ja on yliherkkä itseensä kohdistuvalle kielteiselle arvostelulle. Oirekuva on hyvin lähellä niin sanottua sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta on sitä lievempi ja ilmenee elämässä muuallakin kuin vain ryhmätilanteissa.

Riippuvainen persoonallisuus

Riippuvainen persoonallisuus ilmenee korostuneena hoivatuksi tulemisen tarpeena, joka johtaa alistuvaan ja takertuvaan käyttäytymiseen, sosiaalisten konfliktien välttelyyn sekä voimakkaaseen eroon joutumisen pelkoon.

Yksin ollessaan henkilö tuntee itsensä avuttomaksi, ja läheisen suhteen päättyessä pyrkii etsimään nopeasti hoivaa ja tukea antavan suhteen.

Tämä häiriö alkaa nuoruudessa tai varhaisaikuisuudessa. Jos alistuva käytös alkaa myöhemmin esimerkiksi perheväkivallan seurauksena, kyse saattaa olla pikemmin traumaperäisestä oirehdinnasta.

Narsistinen persoonallisuus

Narsistiselle persoonallisuudelle ominaista ovat erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Hakeutuminen valta-asemaan auttaa suojaamaan pohjimmiltaan hyvin avutonta itsekokemusta.

Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen. "Tavallisuus" ei tunnu riittävän turvalliselta.

Psykoterapeuttinen hoito

Jos henkilö kärsii itselleen ominaisesta kokemisen tavasta ja käytöksestä, hän saattaa hyvinkin hyötyä psykoterapiasta. Käytössä on useita erilaisia psykoterapeuttisia menetelmiä. Pääsääntöisesti persoonallisuushäiriötä ei saada katoamaan, mutta oireistoa ja haitallista käytöstä saadaan rauhoittumaan, jos hoitoon sitoudutaan ja hoito toteutetaan ammattimaisesti.

Lyhyen supportiivisen psykoterapian tavoitteena on yleensä ratkaista ajankohtainen emotionaalinen kriisi ja palauttaa henkilön turvallisuudentunne ja tavanomainen toimintakyky.

Pidemmän psykoterapian päämääränä on toimintakyvyn lisäämisen lisäksi tukea empatiaa sekä itseä että muita kohtaan ja oppia tunnistamaan ja hallitsemaan uudella tavalla jäykkien käytöstapojen taustalla olevia ajatuksia, tunteita, toistuvia vuorovaikutusmalleja ja mahdollisia traumaattisia tunnemuistoja.

Lääkitys

Kärjistetysti sanottuna lääkehoitokokeilut ovat useimmiten hakuammuntaa. Mahdollisia hoitokokeiluita on seurattava pitkään ja arvioitava kriittisesti. Lääkitystä kannattaa suunnata oirekuvan ja mahdollisten muiden häiriöiden mukaisesti. Mahdollisia lääkehoitoja ovat psykoosilääkkeet, masennuslääkkeet tai tietyt epilepsialääkkeet etenkin, jos samanaikaiset muut psykiatriset häiriöt aiheuttavat haittaavia oireita.

Bentsodiatsepiineja tulee pääasiallisesti välttää, koska monilla persoonallisuushäiriöpotilailla ne aiheuttavat paradoksaalisia reaktioita ja lisäävät impulsiivisuutta.