Nokkosihottuma (nokkosrokko) eli urtikaria on yleinen ihotauti, jota esiintyy joka viidennellä ihmisellä ainakin kerran elämässään. Punoittavat, kutisevat ja paikkaa vaihtavat paukamat ja läiskät syntyvät kohtiin, jossa elimistön puolustusjärjestelmään kuuluvat syöttösolut vapauttavat ihoon tulehdusvälittäjäaineita kuten histamiinia. Tämä reaktio voi tapahtua osana nopeaa IgE-välitteistä allergista reaktiota, jonka esimerkiksi tietty allergiaa aiheuttava ruoka-aine aina syömisen jälkeen aiheuttaa. Satunnaisen akuutin tai pitkittyneen urtikarian taustalla ei kuitenkaan ole allergiaa harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Akuutissa, muutaman päivän tai muutaman viikon pituisessa nokkosihottumaoireessa syöttösolujen toimintahäiriön voi laukaista esimerkiksi jokin tavallinen virusinfektio, joka ei useinkaan edes aiheuta tulehdusoireita. Varsin usein syy jää tuntemattomaksikin. Joka toisella on nokkospaukamien lisäksi myös turvotusta, niin sanottua angioedeemaa, esimerkiksi huulessa tai silmäluomessa.

Nokkosihottuma jaetaan akuuttiin ja krooniseen muotoon, ja aikaraja niiden välillä on kuusi viikkoa. Kroonisista nokkosihottumista valtaosa on niin sanottua spontaania (itsesyntyistä) nokkosrokkoa, joka oireilee yleensä päivittäin. Sen alamuoto on autoimmuuniurtikaria, joka on usein hankalaoireinen ja pitkäkestoinen. Noin neljännes kroonisista tautimuodoista on ulkoisen ärsykkeen laukaisemaa fysikaalista nokkosihottumaa. Oireet rauhoittuvat useimmilla muutaman vuoden kuluessa, mutta joillakin ne ovat varsin pitkäkestoiset.

Nokkosihottuman oireet ja eri tautimuodot

Nokkosihottuma koostuu ihosta kohoavista, nokkosen polttamaa muistuttavista paukamista ja läiskistä, joiden läpimitta vaihtelee parista millimetristä pariinkymmeneen senttimetriin (kuva  ). Ne kutisevat ja vaihtavat paikkaa ihoalueelta toiselle. Paukamat nousevat minuuttien kuluessa ja painuvat pois parissa tunnissa, kuitenkin aina 24 tunnin kuluessa. Kutina on kovinta kun läiskät nousevat iholle, ja loppuu kun ne alkavat painua pois. Paukamat eivät jätä parantuessaan jälkiä. Oireilu toistuu päivästä toiseen, kunnes se alkaa hiljalleen laantua tai muuttuu krooniseksi. Tavalliseen nokkosihottumaan ei liity kuumetta, nivelvaivoja tai muita senkaltaisia yleisoireita.

Nokkosihottumaan voi liittyä angioedeema eli kiinteä, usein kivulias paikallinen ihon syvempien osien turvotus. Se kehittyy nopeasti ja häviää 1–3 vuorokauden kuluessa. Tavallisimmat angioedeeman esiintymispaikat ovat huuli, kieli, silmäluomi ja käsi.

Jos paukamat kestävät samassa kohdassa yli vuorokauden tai jättävät jälkeensä mustelman, kyseessä voi olla urtikariavaskuliitti eli nokkosihottumaan liittyvä verisuonitulehdus.

Fysikaaliset urtikariat

Fysikaalisista eli ulkoisen ärsykkeen aiheuttamista urtikarioista tavallisin, dermografismi eli piirtopaukamointi (kuva  ), tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että ihon piirto- tai raapaisujälkeen tulee muutaman minuutin kuluessa nokkospaukama ja usein myös kutinaa. Iholla voi olla yleisemminkin kutinaa. Tätä nokkosihottuman muotoa esiintyy eniten nuorilla aikuisilla ja se reagoi yleensä hyvin antihistamiinihoitoon. Paineurtikaria on harvinaisempi ja siinä ei useinkaan nähdä selvää paukamaa, vaan painealueella on yhtenäinen turvotus. Molemmat tautimuodot voivat kestää vuosia.

Nokkosihottuman toteaminen

Nokkosihottuman diagnoosi on yleensä helppo, sillä missään muussa ihotaudissa ei esiinny nopeasti nousevia ja melkein yhtä nopeasti häviäviä paukamia. Akuutissa nokkosihottumassa otetaan laboratoriokokeita vain poikkeustapauksissa.

Kroonisessa nokkosihottumassa syytä etsitään tarkemmin, jos esitiedot ja yleistutkimus antavat siihen aihetta. Tarvittaessa suljetaan pois tulehdukset. Autoimmuuniurtikarian mahdollisuus voidaan tutkia verikokeella, jolloin verenkierrossa todetaan histamiinia syöttösoluista vapauttavia vasta-aineita. Ihon koepala on tarpeen yleensä vain, jos epäillään urtikariavaskuliittia (verisuonitulehdusta). Silloin paukamat kestävät samassa kohdassa yli vuorokauden ja jättävät jälkeensä mustelman.

Toistuvassa nokkosihottumassa tehdään harkinnan mukaan allergiatutkimuksia, mikäli on viitettä taustalla olevasta IgE-välitteisestä allergiasta. Lisäksi arvioidaan, voiko jokin ulkoinen tekijä kuten ruoka-aine, lääke tai fysikaalinen ilmiö (esimerkiksi fyysinen rasitus, lämpö tai kylmä) aiheuttaa tai pahentaa oireita.

Nokkosihottuman itsehoito

Antihistamiini auttaa lähes aina akuutissa nokkosihottumassa. Se sitoutuu syöttösolujen pinnalle ja estää histamiinia vapautumista. Väsyttämätöntä antihistamiinia kannattaa ottaa muutaman viikon ajan säännöllisesti, ja hoitoa voi tarpeen mukaan jatkaa pidempäänkin. Ihon paikallishoidosta ei ole apua.

Kroonisessa nokkosihottumassa antihistamiinien teho vaihtelee tapauksesta toiseen. Vaikeat tautimuodot kuten autoimmuuninokkosihottuma reagoivat usein huonosti pelkkään antihistamiiniin.

Fysikaalisessa nokkosrokossa noin tunti ennen tunnettua altistetta otettu antihistamiini usein auttaa.

Muun muassa infektiot, tulehduskipulääkkeet, stressi ja voimakas fyysinen rasitus voivat pahentaa oireita. Mahdolliset tulehdukset on syytä hoitaa ja hyvästä hammasterveydestä on tärkeä huolehtia.

Milloin lääkäriin?

Jos nokkosihottuma alkaa hyvin laajana ja siihen liittyy kielen, suun tai nielun turvotusta, on lähdettävä päivystyspoliklinikalle.

Lievässä nokkosihottumassa voi odottaa oireiden häviämistä, jos antihistamiinit pitävät oireet poissa tai ainakin vähäisinä. Lääkäriin kannattaa kuitenkin lähteä, jos antihistamiinit eivät tehoa.

Lääkäri määrää usein kaksinkertaisen tai jopa nelinkertaisen määrän antihistamiinia. Joskus tarvitaan myös muita tulehdusvälittäjäaineita estäviä lääkkeitä kuten montelukastia tai suun kautta otettavaa kortisonia. Jos nokkosihottuma jatkuu näistä huolimatta hankalana ja pitkittyy, voidaan harkita immunosuppressiivista lääkehoitoa tai biologista pistoshoitoa, omalitsumabia.

Nokkosihottuman ehkäisy

Tavallista nokkosihottumaa ei voi ehkäistä. Jos taustalta löytyy jokin aiheuttaja tai pahentava tekijä, lääkäri antaa tarpeelliset välttämisohjeet.