Yleistä

Yksinäisyys voi tuntua monella eri tavalla ja sen kokemus voi vaihdella ihmisestä toiseen. Yksinäisyyden kokemus voi tuoda mukanaan syvän surun ja alakuloisuuden tunteen tai siihen voi liittyä ahdistuksen ja pelon tunteita. Ihminen saattaa alkaa kyseenalaistaa omaa arvoaan ja tuntea itsensä epäonnistuneeksi. Yksinäisyys voi saada ihmisen tuntemaan, että hän on erillään muista eikä kuulu mihinkään. Tutkimukset ovat osoittaneet, että yksinäisyys voi aiheuttaa myös fyysisiä oireita, kuten kipua ja väsymystä. Yksinäinen ihminen voi tuntea voimakasta kaipausta ja ikävää toisten ihmisten seuraan ja yhteyteen.

Yksinäisyyttä voi kokea ollessaan yksin ja sosiaalisesti eristyksissä muista ihmisistä, mutta sitä voi kokea myös silloin, kun ympärillä on muita ihmisiä. Kyse on siis ennen kaikkea siitä, ovatko ihmissuhteet sekä laadultaan että määrältään itselle riittäviä. Joillekin ihmisille riittää yksi hyvä ystävä tai pieni joukko kavereita, kun taas toiset kaipaavat lähelleen paljon tärkeitä ihmisiä tai laajoja sosiaalisia verkostoja. On myös hyvä huomata, että yksin oleminen ja yksinäisyys ovat eri asioita. Yksin oleminen on konkreettisesti yksin vietettyä aikaa, yksinäisyys taas ahdistavaa puutteen tunnetta. Moni viihtyy yksin, ja yksin oleminen voi olla myös aika ajoin tarpeellista.

Yksinäisyys jaetaan usein puutteen kohteen mukaan sosiaaliseen ja emotionaaliseen yksinäisyyteen. Sosiaalisessa yksinäisyydessä on puute mukavien kavereiden (esim. koulu-, työ- tai harrastuskaverit) muodostamista sosiaalisista verkostoista. Emotionaalisessa yksinäisyydessä koetaan puutetta erityisesti läheisestä, luottamuksellisesta ja tärkeästä ihmissuhteesta eli ystävästä, jonka kanssa on mahdollista puhua kaikista omista asioista, vaikka toisenlaisia ihmissuhteita olisikin olemassa.  

Yksinäisyyden yleisyys

Suomalaisista noin 15–20 prosenttia kokee toistuvaa yksinäisyyttä. Erityisen yleistä yksinäisyys on nuoruudessa ja myöhemmin vanhuudessa.

Ystävyyssuhteiden pitkäaikainen ylläpitäminen edellyttää yleensä kasvokkaisia kohtaamisia, vaikka peli- ja somealustoiltakin voi löytyä arvokkaita vertaissuhteita ja merkityksellisiä sosiaalisia viiteryhmiä. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisista noin 45 prosenttia tapasi ystäviään viikoittain vuonna 2022. Vastaava luku vuodelta 2006 oli 65 prosenttia eli tapaamisten määrä on kaikenikäisten suomalaisten keskuudessa huomattavassa laskussa. Osaltaan tämä selittää sitä, miksi kaikenikäisten ihmisten yksinäisyys on Suomessa, kuten muissakin maissa, lisääntynyt erityisesti koronapandemian jälkeen huomattavissa määrin.

Yksinäisyyden riski- ja suojatekijät

Riskitekijöitä yksinäisyydelle löytyy sekä perityistä ominaisuuksista, opituista malleista, tunne-, itsesäätely- ja/tai sosiaalisten taitojen puutteista, persoonallisuuden piirteistä, haitallisista elämäntapahtumista, kuten kaltoinkohtelusta, ja turvattomista vuorovaikutussuhteista. Riskitekijöiden merkitys vaihtelee yksilöllisesti, ja usein kyseessä on tilanne, jossa ihmisen kohdalle osuu useampia tekijöitä pitkän ajan kuluessa. 

Vastaavasti yksinäisyydeltä suojaavat hyvät sosiaaliset taidot ja itsesäätelytaidot, jotka kehittyvät varhaislapsuudesta alkaen perimän ja kasvuympäristön yhteisvaikutuksesta. Taitoja voi kuitenkin sekä itsenäisesti että ammattilaisten ja erilaisten ohjelmien (ks. linkit lopussa) avulla harjoitella myös myöhemmin elämässä. Mielenterveyden häiriöiden yhteys yksinäisyyteen on kahdensuuntainen: psyykkinen oireilu voi lisätä yksinäisyyttä, mutta samalla yksinäisyyden kokemukset voivat kokemusten kuormittavuuden vuoksi voimistaa muuta oireilua.

Yksinäisten vanhempien lasten on todettu olevan muita suuremmassa riskissä kasvaa yksinäisiksi nuoriksi, ja turvattomat kiintymyssuhteet tai puutteellinen varhainen vuorovaikutus voivat heikentää lapsen tunne-, itsesäätely- ja sosiaalisia taitoja sekä luottamusta muita ihmisiä kohtaan. Ujoilla, hyvin aroilla tai introverteilla ihmisillä voi olla hankaluuksia tutustua muihin ihmisiin, jolloin riski kärsimystä aiheuttavaan sosiaaliseen eristäytyneisyyteen saattaa kasvaa. Lapset ja nuoret, joilla on impulsiivisena, aggressiivisena tai normeja rikkovana käyttäytymisenä ilmenevää oireilua, voivat olla hyvin yksinäisiä, koska eivät pääse mukaan ikätoverien sosiaalisiin ryhmiin. Tässä joukossa ulkopuolisuuden tunne ja yksinäisyys voivat johtaa jengiytymiseen eli sosiaalisen ryhmän muodostumiseen muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. 

Välillisiä riskitekijöitä yksinäisyydelle ovat myös esimerkiksi muutot eri paikkakunnille, siirtyminen uudelle koululuokalle, läheisten menettäminen, työttömyys ja taloudelliset haasteet. Edellä mainitut saattavat vaikeuttaa erityisesti uusien sosiaalisten suhteiden rakentumista ja siten johtaa pidempiaikaiseen yksinäisyyteen. Toisaalta aiemmin yksinäisyyttä kokeneelle ihmiselle nämä samat muutokset voivat mahdollistaa uusien ja aiempaa toimivampien ystävyys- ja kaverisuhteiden rakentumisen.

Yksinäisyyden pitkittymiseen vaikuttavat tekijät ovat siis monitahoisia ja usein kasautuvia siten, että yksinäisyys alkaa vähitellen vaikuttaa henkilön omiin tunteisiin, ajatuksiin ja käyttäytymiseen sekä muiden häneen kohdistamiin asenteisiin ja toimintaan. Osa yksinäisyydelle altistavista tekijöistä on samoja pitkittyvän yksinäisyyden seurauksien kanssa.

Riski- ja suojatekijöitä esiintyy myös laajemmin yhteisöjen ja yhteiskunnan tasoilla. Lapsia ja nuoria mahdollisimman kattavasti osallistavat toimet yhteisöllisellä ja yhteiskunnan tasolla ovat tärkeitä toimenpiteitä yksinäisyyden ja siihen liittyvien haittojen ehkäisemiseksi. Yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa tukevat rakenteet ja palvelujärjestelmät voivat osaltaan torjua yksinäisyyttä. Vastaavasti kiusaaminen, rasismi tai muut syrjintää mahdollistavat rakenteet voivat lisätä yksinäisyyttä.

Yksinäisyyteen ja ulkopuolisuuteen liittyvät terveyden ja hyvinvoinnin ongelmat

Yksinäisyys ja tunne ulkopuolisuudesta saavat ihmisen tuntemaan uhkaa omaa olemassaoloaan ja merkityksellisyyttään kohtaan. Yksinäinen ihminen kokee myös yhdenvertaisten vaikutusmahdollisuuksiensa ja tasa-arvonsa kärsivän. Kokemus aktivoituu aivoissa sosiaalisena kipuna ja tunteena uhasta omia psykologisia perustarpeita kohtaan. Tämä uhan tunne voi saada aikaan voimakkaita ja/tai pitkäkestoisiakin stressireaktioita ja pelkotiloja. Stressireaktio on kokonaisvaltainen fysiologinen tila, jonka pitkittymiseen voi liittyä terveyden kannalta epäedullisia aineenvaihdunnan ja immuunipuolustuksen muutoksia.

Pitkittyessään yksinäisyys ja kokemus ulkopuolisuudesta saattavat aiheuttaa edellä kuvattujen fysiologisten reaktioiden lisäksi oppimista heikentävää kognitiivista kuormittuneisuutta ja monenlaisia tunteiden, ajatusten ja käyttäytymisen tason muutoksia. Tämä kuormitus voi lisätä monien erilaisten liialliseen stressilastiin liittyvien psyykkisten ja fyysisten oireiden riskiä, minkä vuoksi yksinäisyyden kokemukset on tärkeä tuoda esiin terveydenhuollon ja sosiaalitoimen ammattilaisille.

Erityisesti nuoruusiässä yksinäisyyteen liittyy usein ahdistuneisuutta, masentuneisuutta, itsetuhoista käytöstä ja siihen liittyviä ajatuksia sekä muita mielenterveyden ongelmia. Myös muita ihmisiä loukkaavan tai aggressiivisen käyttäytymisen taustalla saattaa olla kokemus ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä. Yksinäiset nuoret kärsivät muita useammin toistuvista päänsäryistä, vatsakivuista, hermostuneisuudesta ja nukahtamisvaikeuksista sekä käyttävät näihin ongelmiin muita enemmän lääkkeitä.

Yksinäisyyden tunnistaminen

Koska kyseessä on ihmisen oma tunne sosiaalisten suhteiden määrän tai laadun riittämättömyydestä, on ulkopuolisen usein vaikeaa havaita toisen ihmisen kokemaa yksinäisyyttä ilman, että siitä viestitään jollain tavalla. Yleisesti ajatellaan, että yksinäisyyttä kokevat ovat ujoja, arkoja, hiljaisia ja sosiaalisista tilanteista omatoimisesti vetäytyviä. Tämä pitää usein paikkansa, mutta yksinäisyys voi myös ilmetä esimerkiksi väkivaltaisena, piikikkäänä, halveksivana tai muita vähättelevänä epäsosiaalisena käyttäytymisenä. Tällainen käyttäytyminen voi lisätä muiden ihmisten taipumusta jättää tällainen henkilö sosiaalisten tilanteiden ulkopuolelle, ellei synny ymmärrystä käyttäytymisen taustatekijöistä. 

Yksinäisyydestä kysyminen tai sen puheeksi ottaminen ei lisää yksinäisyyttä, vaan on mahdollisesti jo sellaisenaan helpottavaa, koska ihmiselle tulee tunne, että hänet huomataan ja otetaan vakavasti.

Yksinäisyydestä kannattaa siis kysyä, jos ihminen esimerkiksi

• vetäytyy voimakkaasti kuoreensa
• vaikuttaa toistuvasti väsyneeltä ja surulliselta
• on jatkuvasti ärtynyt, vihainen tai kiukutteleva
• menettää helposti malttinsa ja purkaa tunteensa aggressiivisesti
• välttelee tai tarkoituksella sivuuttaa läheisistä, kavereista, harrastuksista tai muusta sosiaalisesta toiminnasta puhumista
• alkaa kohtuuttomasti kritisoida tai kyseenalaistaa muita ihmisiä ja heidän kanssaan vietettyä aikaa
• kertoo tuleensa sosiaalisissa tilanteissa kiusatuksi, torjutuksi tai suljetuksi ulos.

Asiasta voi kysyä esimerkiksi seuraavin tavoin:

• Olen huomannut, että olet usein itseksesi. Olenko huomannut oikein? Miten koet tilanteen?
• Koetko joskus yksinäisyyttä?
• Onko sinulla joku läheinen, jonka kanssa voit puhua omista asioistasi?
• Onko sinulla mielestäsi tarpeeksi ystäviä tai kavereita?
• Kaipaisitko elämääsi lisää tai erilaisia ystäviä tai kavereita?
• Tunnetko itsesi ulkopuoliseksi?

Yksinäisen auttaminen

Yksinäisyyteen ei ole olemassa yhtä ratkaisua tai tiettyä lääkehoitoa. Asiasta kysyminen voikin joskus tuntua vaikealta, jos tuntuu ettei monimutkaiseen asiaan osaa tarjota apua. Erityisesti yksinäiset nuoret kuitenkin kokevat tärkeimmäksi sen, että joku kysyy heidän tilanteestaan, vaikka ei pystyisi sitä ainakaan välittömästi millään keinoin ratkaisemaan. Yksinäiselle ihmiselle tärkeintä on tunne siitä, että hänet kohdataan, häntä kuunnellaan ja hänen kokemuksensa otetaan todesta ilman vähättelyä. Yksinäisyydestä voi kysyä kuka tahansa, joka havaitsee tilanteen. Voi esimerkiksi aloittaa kertomalla, mitä on huomannut ja kysyä, onko oma havainto oikea.

Kokonaistilanteen laajempaan kartoittamiseen kannattaa ottaa mukaan esimerkiksi terveydenhuoltoalan ammattilaisia. Ammattilainen voi kartoittaa samalla mahdolliset mielenterveyden häiriöt tai oireet sekä ympäristössä olevat riski- ja suojatekijät. Tärkeintä kuitenkin on, että ensin joku pysähtyy ja ottaa asian puheeksi, minkä jälkeen mahdollisia jatkotoimia voidaan miettiä yhdessä. Tilanteet vaihtelevat yksilöllisesti: osalla yksinäisyys liittyy enemmän yksilö- tai perhetason tekijöihin, osalla taas laajemmin yhteisön tai yhteiskunnan tilanteeseen ja osalla näiden eri tasojen yhteisvaikutuksiin. Yhteisötason ennaltaehkäiseviä apukeinoja ovat kaikki sellaiset rakenteet ja toiminnot, jotka tukevat yhteisöllisyyttä, mahdollistavat luontevan ryhmään kuulumisen sekä vähentävät kiusaamista ja syrjintää.

Miten yksinäisyydestä voi päästä irti?

Yksinäisyyden helpottuminen parantaa sosiaalista hyvinvointia, edistää psyykkistä ja fyysistä terveyttä sekä vahvistaa yksilön ja yhteisön turvallisuutta ja toimintakykyä. Yksinäisyyden vähentäminen on sitä helpompaa, mitä varhaisemmassa vaiheessa se tunnistetaan. Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusten vähentämiseen on olemassa erilaisia keinoja, joita voidaan hyödyntää yksilötasolla (esim. sosiaalisten taitojen harjoittelu tai sosiaalisten kontaktien mahdollisuuksien lisääminen) tai yhteisötasolla (esim. muiden ihmisten asenteiden muokkaaminen). Mahdollisten tilanteeseen liittyvien mielenterveyden oireiden hoitaminen saattaa lievittää myös yksinäisyyttä ja yksinäisyyden tunnetta. Tällaisessa tilanteessa tarvitaan terveydenhuollon, sosiaalitoimen tai muiden erityispalvelujen apua.

Mikäli tunne yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta jatkuu pidempään, alkaa henkilön huomio kiinnittyä hyvien kohtaamisen mahdollisuuksien sijaan asioiden tulkitsemiseen pelottaviksi, välteltäviksi tai omaa hyvinvointia uhkaaviksi. Tällöin syy-seurausmallit muuttuvat kielteisemmiksi (esim. "olen niin outo, että kaikki välttelevät minua") ja ratkaisukeinot toimimattomammiksi (esim. eristäytyminen, aggressiivinen tai muita vähättelevä käytös). Tähän vaiheeseen olisi erityisen tärkeää löytää yksilötason rinnalle yhteisöön kohdistuvia keinoja, kuten muiden ihmisen ystävällisiä kohtaamisia ja kannustamista toimintaan sekä keinoja muuttaa yksinäisyyttä kokevan ajattelu- ja tulkintamalleja. Jälkimmäiseen löytyy suositeltavia materiaaleja esim Mielenterveystalon ja HelsinkiMission materiaaleista:

• Tervetuloa yksinäisyyden omahoito-ohjelmaan! | Mielenterveystalo.fi
• Yksinäisyys-tehtäväkirja — HelsinkiMissio

Yhteiskunnassa ja yhteisöissä yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta ehkäisevien keinojen tulisi olla tärkeässä asemassa. Ennaltaehkäisyssä olennaisessa roolissa ovat varhaiset kasvuympäristöt, kuten koti, varhaiskasvatus, koulu ja harrastukset. Niin nuoruudessa, aikuisuudessa kuin vanhuudessa yksinäisyyden ehkäisyssä toimivat erilaiset tilat ja tilaisuudet rakentaa sosiaalisia kontakteja, turvallinen matalan kynnyksen toiminta, johon on helppo osallistua sekä vuorovaikutus-, tunne- ja itsesäätelytaitojen tietoinen harjoitteleminen. Näihin liittyviä materiaaleja on koottu esimerkiksi Right to Belong – Oikeus osallisuuteen tutkimuskonsortion sivuille:

• R-to-B suosittelee: apua yksinäisyyteen - Right to Belong