Keskeistä

• Trikinellat ovat lihaa syövien eläinten sukkulamatoja.
• Ihminen saa tartunnan syömällä tarkastamatonta huonosti kypsennettyä tai raakaa lihaa.
• Aikuiset madot tuottavat toukkia, jotka kulkeutuvat ja asettuvat lihaksistoon.
• Infektio voi aiheuttaa kuumetta, lihaskipuja ja -turvotuksia 1–4 viikkoa tartunnasta.
• Yleensä trikinelloosissa veren eosinofiiliset valkosolut ovat koholla.
• Diagnoosi perustuu vasta-aineiden määritykseen.
• Hyvää hoitoa ei ole.

Esiintyvyys ja tartunta

Trikinellat (Trichinella spiralis, T. nativa, T. britovi jne.), aiemmalta nimeltään trikiinit, ovat sukkulamatoihin kuuluvia lihaa syövien eläinten loismatoja. Ne aiheuttavat lihaksiston loissairauden, joka voi tarttua myös ihmiseen.

Ihmisen trikinelloositapauksia arvioidaan olevan maailmanlaajuisesti vuosittain useita tuhansia. Euroopan unionin alueelta raportoidaan vuosittain 200–300 infektiota, Suomessa ihmisen Trichinella-infektio on harvinainen. Suomessa trikinelloja tavataan luonnossa elävissä petoeläimissä ja jonkin verran sioissa ja tarhatuissa villisioissa.

Ihminen saa tartunnan syötyään huonosti kypsennettyä tarkastamatonta lihaa, yleensä sianlihaa, makkaraa tai karhunlihaa, jossa on trikinellan toukkia. Ihmisen suolessa toukat vapautuvat lihasta, aikuistuvat ja elävät ohutsuolen limakalvossa. Aikuiset madot tuottavat toukkia, jotka kulkevat veren mukana lihaksistoon ja tunkeutuvat lihassolujen sisään kaikkialle elimistössä. Toukka muodostaa lihassolun kanssa kapselin, jossa se säilyy elinkelpoisena vuosia ja kuoltuaan kalkkiutuu.

Oireet

Ihmisen trikinelloosin oireiden vaikeusaste riippuu saatujen toukkien määrästä. Useimmiten tartunta on oireeton. Mitä suurempi toukkien määrä on, sitä lyhyempi on itämisaika ja sitä vakavammat ovat oireet. Alkuvaiheessa voi esiintyä lieviä suolisto-oireita (pahoinvointia, mahakipua, ripulia). Kun toukat vaeltavat ja tunkeutuvat lihaksiin (1–3 viikkoa tartunnasta), oireita ovat kuume, lihaskivut, lihasturvotukset, turvotus kasvoissa, kipu silmien ympärillä, kynsien alaiset ja sidekalvojen verenvuodot, nokkosihottuma ja joskus yskä ja hengenahdistus. Myöhäisvaiheessa, 4–8 viikkoa tartunnasta, sydänlihakseen kulkeutuneet toukat voivat aikaansaada rytmihäiriöitä.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Trikinoosiepäily perustuu tautiin sopiviin oireisiin henkilöllä, joka on syönyt tarkastamatonta lihaa (esim. kotona teurastetun sian liha, karhunliha). Veren eosinofiiliset valkosolut ovat yleensä huomattavasti koholla, ja veren lihasentsyymipitoisuudet ja maksaentsyymipitoisuudet voivat suurentua. Diagnoosi voidaan varmistaa 3–5 viikkoa tartunnasta joko veren vasta-ainemäärityksellä tai lihaksesta otetulla koepalalla. Hoitava lääkäri ilmoittaa tartunnasta kunnan eläinlääkintäviranomaiselle.

Hoitona on lepo ja tulehduskipulääkitys, vakavissa oireissa kortisoni. Aikuiset madot hoidetaan matolääkityksellä (mebendatsoli tai albendatsoli).

Ehkäisyssä tärkeintä on säännöllinen ja huolellinen lihantarkastus ja se, että sioille tai muille kotieläimille ei syötetä raakaa lihaa. Suomessa kaikki trikinellaa sisältävät eläinten ruhot hävitetään. Liha tulee kypsentää kunnolla kauttaaltaan (yli +80 °C); savustus ei riitä. Lihan pakastus ei tuhoa kaikkia trikinellalajeja.

Altistuksen jälkeisestä estolääkityksestä matolääkkeellä saattaa olla hyötyä, jos se aloitetaan kuuden päivän kuluessa siitä, kun potilaan tiedetään tai hänen vahvasti epäillään syöneen trikinelloja sisältävää lihaa.

Keskeistä

• Filariat ovat imuteissä tai ihonalaisessa sidekudoksessa eläviä matoja.
• Tartunta saadaan hyönteisen piston välityksellä.
• Tärkeimmät filariainfektiot ovat lymfaattinen filariaasi, jokisokeus eli onkosersiaasi ja loiaasi.
• Filariaaseja esiintyy trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla ja ne ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä tauteja.

Filariat eli rihmamadot ovat imuteissä tai ihonalaisessa sidekudoksessa eläviä lankamaisia sukkulamatoja, jotka voivat elää ihmisen kudoksissa useita vuosia. Madot ärsyttävät isännän puolustusmekanismeja ja aiheuttavat tulehdusreaktioita. Veren eosinofiiliset valkosolut ovat tavallisesti koholla. Ihmisen filariaasit ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä trooppisia tauteja. Suomessa niitä on todettu yksittäisiä tapauksia maahanmuuttajilla ja matkailijoilla. Tartuntaa voi välttää suojautumalla hyönteisten pistoilta.

Keskeistä

• Skistosomiaasi on imumatotauti, jota esiintyy trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, eniten trooppisessa Afrikassa.
• Tartunta saadaan kontaktissa makeaan veteen, kun toukka tunkeutuu vedestä ihon läpi.
• Aikuiset madot elävät suoliliepeen tai virtsarakon laskimoiden sisällä.
• Infektio voi aiheuttaa akuutissa vaiheessa kuumetaudin ensimmäistä kertaa tartunnan saaneille.
• Kroonisessa vaiheessa oireina voi olla verivirtsaisuutta tai suolisto-oireita.
• Lääkehoito (pratsikvanteli) on tehokas.

Esiintyvyys ja tartunta

Skistosomiaasi on malarian jälkeen maailmanlaajuisesti toiseksi merkittävin parasiittitauti. Vuosittain tautitapauksia on tropiikissa ja subtropiikissa yli 200 miljoonaa, eniten Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Suomessa todetaan muutama tapaus vuodessa maahanmuuttajilla ja muilla taudin esiintymisalueella oleskelleilla henkilöillä.

Skistosomiaasi on imumatotauti. Tartunta saadaan, kun ollaan kontaktissa makeaan veteen, josta madon toukat tunkeutuvat ihmisen ihon läpi. Kiertokulun jälkeen aikuiset madot päätyvät suoliliepeen (Schistosoma mansoni, Schistosoma japonicum) tai virtsarakon (Schistosoma haematobium) laskimoiden sisälle, missä ne elävät pareittain jopa kymmeniä vuosia ja tuottavat munia. Munat joutuvat virtsan tai ulosteen mukana vesistöön ja löytävät tietyn kotilolajin, jossa kypsyvät tartuttaviksi ja siten kiertokulku jatkuu.

Oireet

Suurin osa tartunnan saaneista ei saa oireista tautia. Ihon läpi tunkeutuessaan toukat voivat aiheuttaa ihossa kutiavan punapilkkuisen ihottuman. Madot kehittyvät munimiskykyisiksi 4–6 viikon kuluttua. Ensimmäistä kertaa tartunnan saaneille voi munimisen alkaessa tulla yliherkkyysreaktio, jonka oireina ovat kuume, yleisoireet, astmaoireet, nokkosrokko ja ripuli (ns. Katayaman kuume). Vakavassa taudissa imusolmukkeet, maksa ja perna suurentuvat. Veren eosinofiiliset valkosolut ovat voimakkaasti koolla.

Krooninen skistosomiaasi alkaa 3–6 kuukauden kuluttua tartunnasta. Oireita ja elinvaurioita alkaa syntyä vasta vuosien kuluessa. Kaikki skistosomiaasin oireet johtuvat eri elimiin verenkierron kautta kulkeutuvista munista ja elimistön reaktiosta niihin. Mitä enemmän munia on, sitä voimakkaammat ovat oireet. Esiintymisalueella asuvilla henkilöillä toistuvat uudet tartunnat lisäävät matojen ja munien määrää.

S. mansoni ja S. japonicum asettuvat suoliliepeen laskimoihin ja munivat niihin. Oireisiin kuuluvat väsymys, vatsakivut ja krooninen, joskus verinen ripuli. Maksa voi suurentua, ja osalle sairastuneista kehittyy suuri perna, ruokatorven suonikohjuvuotoja tai maksan vajaatoiminta. Myös keuhkofibroosi on mahdollinen. Munia voi ajautua myös aivoihin ja ne voivat aiheuttaa epilepsian.

S. haematobium asettuu virtsarakon laskimoihin. Sen munat muurautuvat virtsarakon seinään, ja niistä seuraava tulehdusreaktio aiheuttaa verivirtsaisuutta, virtsapakkoa, virtsan kirvelyä ja hoitamattomana lopulta virtsarakon seinämän kalkkeutumisen ja munuaisvaurion. Infektio voi aiheuttaa myös erilaisia sukuelinten vaurioita.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Akuutissa skistosomiaasissa diagnoosi varmennetaan määrittämällä verestä skistosoman vasta-aineet, jotka tulevat positiivisiksi noin neljän viikon kuluttua tartunnasta.

Lievät oireet menevät ohi itsestään, vakavissa oireissa voidaan käyttää hoitona kortisonia. Matolääkitys annetaan vasta myöhemmin, kun munia on jo löydettävissä.

Kroonisen skistosomiaasin diagnoosi perustuu yleensä skistosoman munien löytämiseen, lajista riippuen joko virtsasta, ulosteesta tai tähystystutkimuksissa otetuista näytteistä. Skistosoma-laji voidaan tunnistaa mikroskopialla tai nukleiinihapon osoitusmenetelmällä. Skistosoma-vasta-aineet ovat positiiviset. S. haematobium-tartuntaan viittaavat verivirtsaisuus sekä mahdolliset virtsateiden kuvantamistutkimusten löydökset; munia voi löytyä virtsasta tai virtsarakon tähystyksessä otetusta kudospalanäytteestä. Kroonisessa S. mansoni- ja S. japonicum -infektiossa munia löytyy ulostenäytteestä tai peräsuolen kudospalanäytteestä. Veren eosinofiiliset valkosolut ovat koholla varsinkin taudin alkuvaiheessa, myöhemmin ne usein normaalistuvat.

Hoito on pratsikvanteli (erityislupavalmiste), lääkehoito voidaan joutua toistamaan. Riittävän varhaisen hoidon jälkeen muutokset yleensä korjautuvat.

Tartunnan ehkäisemiseksi tulee välttää kahlaamista ja uimista makeassa luonnonvedessä taudin esiintymisalueella.

Fasciola hepatica

Clonorchis sinensis ja Opistorchis

Kutaaninen larva migrans (vaeltava toukka ihossa)

Oireet

Ensimmäinen oire on pieni punoittava papula, tavallisesti jalkaterän alueella, mistä toukka lähtee vaeltamaan ihossa joko välittömästi tai vasta viikkojen kuluttua. Toukan kulkureitillä nähdään pieniä rakkuloita, ja reitille jää koholla oleva, kiemurainen juova, joka voi liikkua useita senttimetrejä vuorokaudessa (kuva ). Kutina voi olla erittäin voimakasta. Oireet loppuvat itsestään toukan kuoltua muutaman viikon tai kuukauden kuluttua.

Toxocara

Keskeistä

• Systiserkoosia esiintyy alueilla, joilla syödään paljon sianlihaa.
• Tartunta saadaan siten, että Taenia solium -madon muna joutuu ulosteesta suuhun.
• Tartunnanlähde on toinen ihminen tai omaan suolistoon sianlihasta saatu mato.
• Infektio aiheuttaa toukkien koteloitumisen kudoksiin.
• Keskushermoston systiserkoosi on tärkeä epilepsian aiheuttaja taudin esiintymisalueilla.
• Systiserkoosi todetaan kuvantamistutkimuksilla. Vasta-aineet voivat olla positiiviset.
• Sairastuneeseen lähikontaktissa olleiden tutkiminen ja hoito on tärkeää.
• Ehkäisyssä tärkeintä on hyvä lihantarkastuskäytäntö.

Esiintyvyys ja tartunta

Jos sian kapean heisimadon (Taenia solium) munia joutuu ruuansulatuskanavaan joko omasta tai toisen ihmisen ulosteesta, munista vapautuvat toukat tunkeutuvat sisäelimiin ja koteloituvat kudoksiin. Näitä systiserkus-kystia (rakkuloita) muodostuu tyypillisimmin ihoon, lihaksiin, sisäelimiin ja keskushermostoon. Tätä tautia kutsutaan systiserkoosiksi.

Systiserkoosia esiintyy alueilla, joilla syödään paljon sianlihaa, erityisesti Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Keskushermoston systiserkoosi on tärkeä epilepsian aiheuttaja näillä alueilla. Suomessa todetaan yksittäisiä tapauksia vuosittain maahanmuuttajilla tai suomalaisilla, jotka ovat oleskelleet taudin esiintymisalueella.

Oireet

Oireet riippuvat kohde-elimestä. Keskushermoston infektiossa päänsärky, epilepsia ja halvausoireet ovat yleisimpiä. Oireet ilmenevät aikaisintaan kuukausien, aivo-oireet yleensä vuosien kuluttua tartunnasta.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Systiserkoosi todetaan kuvantamistutkimuksilla. Pään tietokone- tai magneettikuvauksessa löytyy tyypillisiä systiserkus-kystia. Lihaksissa tai ihossa voi näkyä kalkkeutuneita kystia. Veren vasta-ainetutkimuksesta voi olla hyötyä diagnoosin varmentamisessa.

Hoito riippuu muutosten sijainnista ja aktiivisuudesta. Vaihtoehtoina ovat, tilanteesta riippuen, pelkkä seuranta, epilepsialääkitys, matolääke (albendatsoli, erityislupavalmiste) yhdessä kortisonilääkityksen kanssa tai joskus harvoin kirurgia.

Ehkäisynä on hyvä lihantarkastuskäytäntö, elintarvikehygienia ja sianlihan riittävä kypsentäminen. Systiserkoosipotilaan lähipiirin ulostenäytteet tulee tutkia, jotta mahdollinen aikuisen madon kantaja saadaan hoidettua.

Keskeistä

• Ekinokokit ovat koiraeläinten heisimatoja.
• Ihminen saa tartunnan, kun madon munia joutuu ruoansulatuskanavaan koiraeläimen ulosteista.
• Madon toukka aiheuttaa niin sanotun hydatidikystan, joka kasvaa hitaasti vuosien kuluessa ja voi aiheuttaa paineoireita.
• Kysta on useimmiten maksassa, mutta voi sijaita myös esimerkiksi keuhkoissa.
• Diagnoosi perustuu kuvantamistutkimuksiin. Vasta-aineet voivat olla positiiviset.
• Hoito riippuu kystan koosta ja aktiivisuudesta.

Esiintyvyys ja tartunta

Ekinokokit ovat kuuluvat heisimatoihin ja ovat koiraeläinten (esim. koira, supikoira, susi, kettu) loisia. Väli-isäntä (mm. lammas, poro, hirvi, pienet jyrsijät ja satunnaisesti ihminen) saa tartunnan yleensä ravinnosta, joka on saastunut koiraeläimen ulosteella. Toukan esiasteet läpäisevät suolen seinän ja kulkeutuvat tavallisimmin maksaan tai keuhkoihin, joissa ne kehittävät niin sanotun hydatidikystan. Kysta voi kasvaa vuosien kuluessa useiden senttimetrien läpimittaiseksi.

Echinococcus granulosusvoi aiheuttaa ihmiselle kystisen ekinokokkoosin (eläimellä hirviekinokokkoosi),Kystistä ekinokokkoosia esiintyy maailmanlaajuisesti, erityisesti alueilla, joilla koirille syötetään teurasjätteitä. Eläimillä on kuvattu Suomessa kotoperäisiä hirviekinokokkoositapauksia itärajan tuntumassa poroissa, hirvissä ja susissa ja satunnaisesti koirissa. Ihmisillä tavattiin Suomesta saatuja tartuntoja poronhoitoalueella 1900-luvun alkupuoliskolla, nykyisin todetaan vuosittain muutamia ulkomailta saatuja tapauksia lähinnä maahanmuuttajilla. Yksittäinen Suomesta saatu tartunta on raportoitu 2000-luvulla.

Echinococcus multilocularisaiheuttaa alveolaarisen ekinokokkoosin (eläimellä myyräekinokokkoosi). Alveolaarista ekinokokkoosia esiintyy pohjoisella pallonpuoliskolla. Sen pääisäntänä ovat erityisesti ketut ja naalit. Monessa Keski-Euroopan maassa se on tavallisin kudosmatotauti. Skandinaviassa myyräekinokokkoosi on eläimillä harvinainen; Ruotsissa on kuvattu yksittäisiä tartuntoja ketuissa, Suomessa sitä ei ole eläimillä todettu kotoperäisenä. Alveolaarinen ekinokokkoosi on ihmisillä Suomessa hyvin harvinainen. Yksittäisiä tapauksia on todettu maahanmuuttajilla ja matkailijoilla.

Oireet

Kystisessä ekinokokkoosissa kystat kasvavat hyvin hitaasti, läpimitaltaan noin senttimetrin vuodessa, ja diagnoosi tehdään yleensä useita vuosia tartunnan jälkeen. Kystia voi olla missä tahansa kudoksessa, yleisimmät paikat ovat maksa (70 %), keuhkot (25 %) ja aivot (5 %). Maksan kystat havaitaan useimmiten sattumalöydöksenä kuvantamistutkimuksessa, esimerkiksi ultraäänitutkimuksessa. Jos kysta on kasvanut kookkaaksi, se voi aiheuttaa sijaintinsa mukaan paineoireita.

Alveolaarinen ekinokokkoosi on nopeammin etenevä kuin kystinen ekinokokkoosi. Muodostuvat kystat ovat monilokeroisia ja voivat kasvaa syövän tavoin kudosrajoista välittämättä.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Diagnoosi perustuu kuvantamistutkimuksiin (keuhkokuva, ultraäänitutkimus, tietokonetomografia tai magneettitutkimus), joissa löydös on tyypillinen. Positiiviset veren vasta-aineet voivat vahvistaa diagnoosia, negatiiviset eivät sulje pois taudin mahdollisuutta.

Kystisessä ekinokokkoosissa hoitovaihtoehdon valinta perustuu kuvantamistutkimuksissa todettuun kystan kokoon, sijaintiin ja rakenteeseen. Rakenteen perusteella arvioidaan, onko kysta aktiivinen vai jo kuollut ja kalkkeutunut. Hoidossa vaihtoehdot ovat seuranta ilman lääkitystä, lääkehoito matolääkkeellä (albendatsoli, erityislupavalmiste), ultraäänikontrollissa tehty kystan tyhjennys, täyttö hypertonisella suolaliuoksella ja uudelleentyhjennys (PAIR-hoito) tai kirurginen kystan poisto kokonaisena. Matolääkitys annetaan aina kaikkien kajoavien toimenpiteiden yhteydessä, että tauti ei leviäisi, jos kysta rikkoutuisi. Alveolaarinen ekinokokkoosi on vaikeampi hoitaa. Ainoa parantava hoito on kirurginen poisto, jos se on mahdollista.

Ehkäisyssä keskeistä on koirien tartunnan torjuminen (säännöllinen heisimatolääkitys, ei saastuneita teurasjätteitä syötäväksi), oikeat teurastustavat ja hyvä elintarvikehygienia. Suomen oloissa tärkeintä on ulkomailta tuotavien koirien pakollinen matolääkitys.