Suomessa todetaan vuosittain noin 1800 uutta melanoomatapausta, vähän useammin miehillä kuin naisilla. Melanoomien lukumäärä kasvaa edelleen. Se johtuu pääasiassa väestön vanhentumisesta. Melanooma on hyvin harvinainen alle 18-vuotiailla. Valtaosa tapauksista todetaan keski-ikäisillä ja vanhoilla. Vaikka melanooma koetaan hyvin tappavaksi taudiksi, viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta yli 90 % potilaista on elossa.
Melanooma on lähtöisin ihon pigmenttiä tuottavista soluista, melanosyyteistä. Melanosyyttejä on ihon pinnan, orvaskeden, alimmassa solukerroksessa tyvisolujen joukossa. Niiden tehtävä on tuottaa pigmenttiä orvaskeden solujen tumien ympärille suojaamaan auringon UV-säteilyltä.
Melanooman esiasteissa (lentigo maligna (kuva ) ja in situ melanooma eli pintamelanooma) pahalaatuisiksi muuttuneita melanosyyttejä on ainoastaan orvaskeden sisällä. Kun kasvainsolukko läpäisee orvaskeden ja verinahan välillä olevan tyvikalvon, aletaan puhua melanoomasta. Verinahan puolella kasvaimen on mahdollista lähteä leviämään imu- ja veriteitä pitkin.
Lentigo maligna on mustankirjava melanooman esiaste. Se kehittyy tavallisesti vanhuksen kasvoissa olevaan, usein melko laajaan, vaaleanruskeaan ”kesakkoon” eli lentigoon.
Ihomelanoomat luokitellaan neljään ryhmään, jotka ovat
1. pinnallisesti leviävät (noin 70 % kaikista melanoomista) (kuva )
Pinnallisesti leviävä melanooma esiintyy miehillä tavallisimmin selässä ja naisilla alaraajoissa
2. kyhmyiset eli nodulaariset (noin 15 %) (kuva )
Kyhmymäinen melanooma ilmestyy usein normaalin näköiseen ihoon. Se kasvaa nopeasti paksuutta ja voi haavautua tai rupeutua. Se on usein pikimusta tai sinisenmusta, harvoin väritön.
3. lentigo maligna -melanooma (noin 10 %)
4. raajojen ääriosien akraaliset melanoomat (noin 5 %) (kuva ja ).
Jalkaterän pahanlaatuinen eli maligni melanooma voi olla lähes pigmentitön ja muistuttaa kroonista haavaa. Kuva: Anna Hannuksela-Svahn
Verenpurkauma kynnen alla ja melanooma. Huomioi melanoomassa pigmentin ulottuminen myös kynsivallin ihoon (Hutchinsonin merkki).
Kolme neljäsosaa melanoomista tulee terveen näköiseen ihoon ja yksi neljäsosa alkaa pigmenttiluomesta.
Melanooman oireet
Melanooma on useimmiten melko hitaasti kasvava kirjava pigmenttimuutos iholla.
Sille on tyypillistä
- epäsymmetrinen muoto
- epätarkka polveileva reuna
- eri sävyjä sisältävä epätasainen väri
- >6 mm läpimitta
- kasvava koko ja ulkonäön muuttuminen
- toisinaan pistely ja kutina.
Melanooman vaaratekijät
- Ihon toistuva palaminen lapsena ja muu runsas aurinkoaltistus tai runsas solariumin käyttö lisäävät luomia ja melanoomien vaaraa. Hyvin vaalea iho, vaaleat tai punaiset hiukset ja pisamat lisäävät ihon palamisherkkyyttä. Melanoomariski on tässä ihotyypissä kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna.
- Suuri määrä luomia; esimerkiksi henkilöllä, jolla on 120 pigmenttiluomea tai enemmän, on noin 20-kertainen melanoomariski verrattuna henkilöön, jolla luomia on alle 50.
- Dysplastiset luomet eli "ärjyluomet" (yli 5 mm:n läpimittaisia, väritykseltään kirjavia, epäsymmetrisiä luomia) eivät lisää melanoomavaaraa, jos niitä on iholla vain yksi. Jos niitä on useampia, ja erityisesti jos lähisuvussa on melanoomaa, melanoomariski on suurentunut tapauksesta riippuen 2−1300-kertaisesti.
- Aiemmin sairastettu melanooma lisää uuden melanooman vaaraa noin kymmenkertaiseksi.
- Vanhemmilla tai sisaruksilla todettu melanooma lisää melanoomariskiä kaksinkertaiseksi.
- Synnynnäiseen, alle 2 cm:n läpimittaiseen luomeen ei tule melanoomaa sen herkemmin kuin mihin tahansa muuhun luomeen. Synnynnäiseen, yli 20 cm:n läpimittaiseen luomeen (jättiluomeen) melanooma kehittyy tavallista helpommin. Tällaista luomea on seurattava ja epäilyttävistä kohdista on otettava koepala.
- Luomen hankaantuminen esimerkiksi rintaliivin tai vyötärökuminauhan alla ei lisää melanoomariskiä.
Melanooman toteaminen
Ihomelanoomaa voi epäillä luomen muuttumisen ja ulkonäön perusteella. Myös uusi, nopeasti suurentuva ihokasvain on epäilyttävä. Monimuotoisuutensa vuoksi melanooma voi muistuttaa esimerkiksi verisuonikasvainta (hemangiooma), tummaa rasvasyylää tai tyvisolusyöpää ja päinvastoin. Poikkeavan näköiset ja kasvavat luomet leikataan, ja ne lähetetään patologille mikroskooppitutkimukseen. Oireettomia, pieniä pigmenttiluomia ei poisteta varmuuden vuoksi edes runsasluomiselta henkilöltä.
Melanooman hoito
Ihomelanooman tärkein hoito on leikkaus. Tervettä kudosta poistetaan 1–2 cm melanooman ympäriltä. Paksummat melanoomat poistetaan suuremmalla marginaalilla. Tiettyjen ehtojen täyttyessä tehdään niin sanottu vartijaimusolmuketutkimus, jossa poistetaan ne imusolmukkeet, johon kyseisen ihoalueen imusuonet johtavat. Leviämis- ja uusiutumisriskiä määrittää melanooman paksuus , pinnan haavautuminen (ulseraatio), jakautuvien kasvainsolujen määrä verinahan alueella (mitoosit) ja vartijaimusolmukelöydös.
Muut hoidot ja tutkimukset suunnitellaan ja tehdään erikoissairaanhoidossa yksilöllisesti tapauksen mukaan. Paikallisesti edenneessä ihomelanoomassa käytetään tapauskohtaisesti liitännäislääkehoitoja. Seuranta järjestetään taudin uusimisriskin ja kyseisen sairaanhoitoalueen seurantaohjeiden mukaisesti, seuranta-aika on tavallisesti viisi vuotta. Orvaskeden sisäisen pintamelanooman hoito on leikkaus, jolla se parantuu lähes poikkeuksetta lopullisesti.
Vaikka melanooma koetaan hyvin tappavaksi taudiksi, viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta yli 90 % potilaista on elossa. Pinnallisesti leviävän alle 1 mm:n paksuisen melanooman sairastaneista potilaista 96–98 %:lla tauti ei ole uusinut kymmenen vuoden seurannassa.
Melanooman ehkäisy
Ihon palamista auringossa on vältettävä etenkin nuorena. Runsasluomisen, auringossa helposti punoittavan henkilön on syytä välttää auringon UV-säteilyä myös aikuisena. Solariumin kosmeettista käyttöä ei suositella lainkaan alle 18-vuotiaille eikä riskiryhmiin kuuluville.
Lisää tietoa ihomelanoomasta
Kirjallisuutta
- Mattila K, Veräjänkorva E, Koskivuo I, ym. Paikallisesti edenneen ihomelanooman hoito ja ihomelanooman esiliitännäishoito. Duodecim 2023;139(17):1343–50.
- Mattila K, Vihinen P, Skyttä T, ym. Ihomelanooman onkologinen hoito päivittyi. Duodecim 2021;137(7):721–8.
