Oireet ja syyt

Kuulon häviämisestä voi varmistua kokeilemalla vaurioituneen korvan kykyä kuulla puhetta, kun toiseen korvaan tuotetaan ääntä. Tämän voi tehdä esimerkiksi painamalla ja hankaamalla terveen puolen korvan nipukkaa. Ulkoisten äänten kuulemisen sijasta sisäkorvasta vaurioituneessa korvassa voi olla tinnitusta (korvan soimista). Lisäksi siinä tuntuu usein lukkoisuutta tai paineen tuntua.

Äkillisen kuulonmenetyksen varsinaista syytä ei tunneta, mutta oletuksia aiheuttajasta on useita: verenkiertohäiriö, viruksen tai autoimmuunisairauden aiheuttama tulehdus, sisäkorvan kalvon puhkeaminen tai sisäkorvaa vaurioittavat lääkeaineet. Harvoin kuitenkaan mitään näistä tekijöistä pystytään sairauden tullen todentamaan. Alle 10 %:lla syyksi löytyy jokin sairaus.

Äkillisen kuulonmenetyksen riskitekijöitä ovat mm. henkinen rasitus ja alkoholin käyttö. Tavallisin ikä sairastuneilla on 40–60 vuotta.

Sisäkorvaperäistä vikaa verrattomasti yleisempi syy kuulon äkilliseen huononemiseen ja korvan lukkoisuuteen on vahatulppa, joka esimerkiksi kastuessaan tukkii korvakäytävän kokonaan ja näin heikentää kuuloa. Samoin esimerkiksi flunssan yhteydessä välikorvaan kertynyt neste voi aiheuttaa tilapäisesti kuulon heikkenemistä.

Milloin hoitoon?

Äkillisen kuulonmenetyksen tullen on syytä hakeutua saman vuorokauden sisällä lääkärin tutkimuksiin. Vaikka useimmissa tapauksissa kuulonmenetyksen syy ei selviä, pyritään löytämään ne harvat tapaukset, joissa syynä on hoidettava sairaus. Silloinkin, kun ongelman syy jää epäselväksi, hoitona käytetään usein kortisonia lyhyenä kuurina, joskin tutkimustieto hoidon tehosta on melko vähäinen. Raskasta fyysistä rasitusta, sukellusta, lentämistä ja melua on hyvä välttää alkuvaiheessa, ja sairauslomaa tarvitaan yksilöllisesti ainakin 1–2 viikon ajan.

Yli kuudella kymmenestä kuulonmenetys paranee itsestään, mutta osalle se jää pysyväksi. Ennuste on huonompi niillä, joiden kuulo huononee yli 50 desibeliä, sekä niillä, joiden kuulohäiriöön liittyy huimaus.