Yleistä

Reaktiivinen artriitti on ensisijaisesti nuorten aikuisten reumaattinen sairaus, jonka johtava oire on nopeasti alkanut alaraajojen nivelten tulehdus. Taudin syntyä edeltää bakteeritulehdus muualla elimistössä 1–3 viikkoa ennen oireiden alkua. On arvioitu, että reaktiiviseen artriittiin sairastuisi Suomessa n. 1000 henkilöä vuosittain. Naiset ja miehet sairastuvat yhtä usein, mutta miesten oireet ovat keskimäärin voimakkaammat.

Reaktiivinen artriitti on spondylartropatiaryhmän sairaus (nivel-nikamareumasairaus), johon kuuluvat myös selkärankareuma, nivelpsoriaasi ja tulehduksellisiin suolisairauksiin (haavainen paksusuolitulehdus ja Crohnin tauti) liittyvät reumaattiset vaivat. Näiden sairauksien erityispiirteitä ovat risti-suoliluunivelten, jänteiden ja nivelsiteiden luuliitosten tulehdukset, sormien ja varpaiden makkaramaisuus ja tulehdukset monissa nivelten ulkoisissa elimissä.

Reaktiivisen artriitin syyt

Reaktiivisen artriitin käynnistävät tavallisimmin ripulitauteja aiheuttavat yersinia-, kampylo-, salmonella- ja shigellabakteerit (ks. Ruokamyrkytys) sukupuolitaudin aiheuttava klamydia. Muita harvinaisempia infektioita ovat keuhkoklamydia, nielurisojen tulehdus (aiheuttajana streptokokki) ja tippuri (aiheuttajana gonokokki). Noin kolmasosalla potilaista reaktiivisen artriitin laukaiseva infektio jää epäselväksi.

Vain pieni osa henkilöistä, jotka sairastuvat yllä mainittuihin infektioihin saavat reaktiivisen artriitiin. Taudin syntymekanismit tunnetaan puutteellisesti. Nivelessä ei ole eläviä bakteereja, mutta bakteerien rakenteita on löydetty nivelestä ja nivelkalvolta. On mahdollista, että nämä vieraat rakenteet käynnistävät immunologisen reaktion, joka ilmenee niveltulehduksena ja myös muina oireina.

Monilla reaktiiviseen artriittiin sairastuneilla on suvussaan henkilöitä, joilla on muita spondylatropatiaryhmän sairauksia. Näiden tautien taustalla on monia perinnöllisiä tekijöitä. Kaikkein vahvimmin reaktiivinen artriitti liittyy kudostekijään HLA-B27, joka todetaan n. 70–80 %:lla sairastuneista (normaaliväestöllä 14 %). Tutkimusten mukaan HLA-B27 positiivisten henkilöiden riski sairastua reaktiiviseen artriittiin tiettyjen infektioiden jälkeen on monikymmenkertainen verrattuna HLA-B27-negatiivisten henkilöiden riskiin.

Reaktiivisen artriitin oireet

Nivelvaivat alkavat usein nopeasti 1–3 viikon kuluttua edeltävästä infektiosta, joka voi joskus olla oireeton (esim. klamydia) tai niin vähäoireinen, että potilas ei edes tiedä sairastaneensa sitä. Nivelkipua ja turvotusta on yleensä jalkaterissä, nilkoissa ja polvissa ja puolessa tapauksista myös yläraajoissa. Taudille tyypillinen nivelvaiva on koko sormen tai varpaan makkaramainen turvotus. Vaikeaoireisessa taudissa potilaalla voi olla kuumetta ja moniniveltulehdus, joka haittaa liikuntakykyä.

Reaktiivisessa artriitissa oireita esiintyy myös nivelten ulkopuolella. Kolmasosalla potilaista on tulehduksia jänteiden ja nivelsiteiden luuliitoskohdissa. Melko tavallinen vaiva on akillesjänteen ja jalkapohjan kalvojänteen tulehdus (plantaarifaskiitti), joihin voi liittyä hankalia kantapään alueen kipuja. Risti-suoliluunivelen tulehdus (sakroiliitti) voi aiheuttaa alaselkäkipua ja aamujäykkyyttä.

Joillakin potilailla reaktiivinen tulehdus voi olla myös virtsaputkessa (uretriitti) tai silmän sidekalvolla (konjunktiviitti). Näiden oireiden ja niveltulehdusten yhdistelmää kutsutaan Reiterin taudiksi. Silmän värikalvon tulehdus, kyhmyruusu ja terskan alueen ihottuma ovat harvinaisempia.

Reaktiivinen artriitti rauhoittuu yleensä kokonaan 3–5 kuukaudessa, mutta n. 10–20 %:lla se voi pitkittyä ja jopa kroonistua. Krooninen tulehdus voi ilmetä paitsi nivelissä ja jänteiden luuliitoskohdissa myös risti-suoliluunivelissä. Osa potilaista voi sairastua vuosien tai vuosikymmenien kuluttua selkärankareumaan. Reaktiivisen artriitin kroonistumisen riskiä lisäävät toistuvat infektiot ja kudostekijä HLA-B27. Monet reaktiivisen artriitin sairastaneet voivat kärsiä pitkään myös vaihtelevista nivelkivuista ilman osoitusta niveltulehduksesta.

Reaktiivisen artriitin toteaminen

Nopeasti alkaneessa yhden tai usean nivelen kivussa ja turvotuksessa on syytä hakeutua pikaisesti lääkärin vastaanotolle. Haastattelussa ja tutkimuksessa selvitetään, onko muita reaktiiviseen artriittiin sopivia oireita niveltulehduksen lisäksi ja onko jokin infektio mahdollisesti edeltänyt niveloireita.

Virtsanäytteestä voidaan tutkia klamydian ja tippurin mahdollisuus. Jos ripuli on mennyt jo ohi, ei ulosteen bakteeriviljelyjä yleensä kannata enää ottaa. Verinäytteistä määritetyt bakteerivasta-aineet voivat olla koholla ja antaa varmistuksen reaktiivisesta artriitista (yersinia-, salmonella-, kampylobakteeri- ja klamydia-vasta-aineet). Koholla oleva AST (antistreptolysiini) voi olla merkki sairastetusta streptokokki-infektiosta.

Nivelnesteestä otetussa punktionäytteessä voidaan todeta runsaasti tulehdussoluja, ja tulehdusarvot voivat olla hyvinkin korkeita (lasko ja CRP). Reaktiivinen artriitti voi muistuttaa nivelen bakteeritulehdusta, kihtiä ja nivelreumaa. Mikäli näitä epäillään, pyritään potilaalta ottamaan veriviljely ja bakteeriviljely sekä kidenäyte nivelnesteestä. Nivelreumaa epäiltäessä määritetään reumafaktori ja CCP-vasta-aineet.

Reaktiivisen artriitin hoito

Jos virtsanäytteessä todetaan klamydia tai tippuri tai ripulin aikana otetusta ulosteviljelystä löytyy bakteereita, ne hoidetaan tehokkailla antibiooteilla. Antibioottihoito parantaa sukupuolitaudit ja ripulitaudit, mutta ei niveloireita.

Lievää reaktiivista artriittia voidaan hoitaa perusterveydenhuollossa. Vaikeaoireinen ja pitkittyvä tauti kuuluvat erikoissairaanhoitoon.

Tulehtunutta niveltä voi hoitaa kylmällä ja välttää sen rasittamista. Lihasten surkastumista ja nivelen liikerajoitusta tulisi ehkäistä harjoittelulla. Tulehduskipulääkkeitä käytetään aluksi päivittäin ja myöhemmin vain tarvittaessa. Turvonneita niveliä hoidetaan glukokortikoidipistoksilla, jotka voidaan toistaa n. 2–4 viikon välein. Vaikeaoireista tautia voidaan näiden lisäksi hoitaa suun kautta otettavalla glukokortikoidilääkityksellä.

Mikäli hankalaoireinen reaktiivinen artriitti pitkittyy, aloitetaan reumalääkitys. Useimmiten käytetään metotreksaattia ja sulfasalatsiinia, joihin voidaan yhdistää pieni päivittäinen annos glukokortikoidia. Mikäli perinteiset reumalääkkeet eivät tehoa riittävästi, voidaan kroonista reaktiivista artriittia hoitaa myös biologisilla lääkkeillä.

Reaktiivisen artriitin ehkäisy

Potilas, jolla on ollut reaktiivinen artriitti, voi saada taudin uudestaan uuden bakteeritulehduksen jälkeen. Sukupuolitauteja ja suolistotulehduksia on syytä välttää mahdollisuuksien mukaan. Jos riskimaihin suuntautuvalla ulkomaanmatkalla sairastuu kuumeiseen suolistotulehdukseen, siihen voi aloittaa hoitavan lääkärin varalle kirjoittaman antibioottihoidon. Antibioottihoitoja suolistotulehduksen ehkäisemiseksi ei suositella.