Yleistä

Kihdin syyt

Korkea veren uraattipitoisuus (hyperurikemia) lisää riskiä sairastua kihtiin. Uraatti on puriiniaineenvaihdunnan lopputuote. Puriineja saadaan ruoasta ja niitä syntyy myös solujen normaalista tuhoutumisesta. Elimistö muodostaa puriineista nukleiinihappoja, jotka ovat solujen perimäaineksen tärkeitä rakenneosia. Uraatti poistuu elimistöstä lähinnä munuaisten kautta.

Uraatin normaalialueen yläraja on miehillä 480 µmol/l (mikromoolia litrassa) ja naisilla 350 µmol/l. Koska miehillä uraattia on enemmän kuin naisilla, he sairastuvat herkemmin kihtiin kuin naiset. Koholla oleva uraattiarvo on yleinen, eikä se läheskään aina johda kihdin puhkeamiseen, mutta mitä korkeampi arvo on, sitä helpommin kihti syntyy. Jos uraattiarvo on yli 600 µmol/l, seuraavan viiden vuoden aikana kolmasosalle potilaista ilmaantuu kihti. Jos arvo on alempi kuin 360 µmol/l, kihtikohtaukset ovat harvinaisia.

Korkea uraattipitoisuus johtuu virtsahapon tuotannon lisäyksestä tai sen erityksen vähenemisestä munuaisten kautta. Virtsahapon tuotantoa lisäävät metabolinen oireyhtymä (lihavuus, korkea verenpaine, tyypin 2 diabetes ja korkeat rasva-arvot), alkoholin käyttö (erityisesti olut), runsaasti puriineja sisältävä ruokavalio ja jotkin harvinaiset perinnölliset aineenvaihduntahäiriöt. Virtsahapon eritystä vähentävät munuaisten vajaatoiminta, alkoholi ja monet lääkkeet, erityisesti nesteenpoistajat (diureetit).

Kihdin oireet

Akuutti kihtikohtaus alkaa nopeasti (usein yöllä), ja kipu saavuttaa huippunsa noin puolen vuorokauden kuluessa. Useimmiten tulehtuu ukkovarpaan tyvinivel, jalkaterän muut nivelet, nilkka tai polvi; yläraajoissa kihti on harvinaisempi. Nivel ja sen ympäristö punoittavat, turpoavat ja kuumoittavat. Pahimmillaan kihtinivel (esim. ukkovarpaan tyvi) on niin arka, että lakanan paino ja pienikin hipaisu tuottaa kipua. Jalalla on tuolloin vaikea kävellä.

Kihtikohtauksen voivat laukaista matala lämpötila, rasitus tai vamma, leikkaus, infektiot, nesteenpoistolääkkeet tai runsas puriineja sisältävä ateria usein alkoholin nauttimisen yhteydessä.

Kihdin alkuvaiheessa niveltulehduskohtauksia esiintyy yleensä yhdessä nivelessä, ja ne kestävät joitakin päiviä tai korkeintaan kaksi viikkoa. Myöhemmässä vaiheessa, jos hoito on riittämätöntä, kohtaukset yleistyvät, vaikeutuvat, kestävät pidempään ja voivat esiintyä monessa nivelessä samanaikaisesti.

Vuosien tai vuosikymmenten mittaan kihti voi myös kroonistua, jolloin nivelet ovat kipeät ja turvoksissa myös kohtausten välisenä aikana. Ihon alle voi muodostua kihtikyhmyjä (uraattikertymiä eli toofeja), joita tavataan erityisesti sormissa, korvalehdissä ja raajojen ojentajapuolilla. N. 10–15 %:lla kihtiä sairastavista tavataan virtsatiekiviä.

Kihdin toteaminen

Kun oireet ovat tyypilliset, kihti voidaan todeta ilman erityisiä tutkimuksia. Ukkovarpaan tyvessä tai alaraajojen muissa nivelissä on ollut toistuvia muutamissa päivissä ohimeneviä kipu- ja turvotuskohtauksia, ja uraattiarvo on koholla tai kohonneita arvoja on esiintynyt aikaisemmin.

Kihti voi muistuttaa nivelrikkoa, ruusua, nivelen bakteeritulehdusta tai muuta reumaattista tulehdusta. Valekihti on kihtiä muistuttava sairaus, jossa nivelrustossa olevat kalsiumpyrofosfaattikiteet vapautuvat niveleen ja aiheuttavat äkillisen tulehduksen.

On huomattava, että veren suuri uraattipitoisuus nivelkipuisella potilaalla ei merkitse kihtiä. Varmaan diagnoosiin päästään, kun kipeästä nivelestä imetyn nesteen mikroskooppitutkimuksessa todetaan uraattikiteitä (ks. kuva ).

Kihdin itsehoito

Kihtinivelen kipua voi hoitaa jääpussilla ja levolla. Ilman reseptiä saatavat tulehduskipulääkkeet toimivat myös aika tehokkaasti.

Tehokkaalla ruokavaliohoidolla voidaan uraattiarvoa laskea noin 50–100 µmol/l. Kihtipotilaan ravitsemus-artikkelissa kuvataan ruokavalion perusperiaatteet. Myös Reumaliiton sivustolta löytyy tietoa Kihdistä ja ravitsemuksesta.

Runsas nesteen nauttiminen (vähintään 2 litraa vuorokaudessa, ei olutta) on myös suositeltavaa.

Tärkeä hoitokeino on ylipainon vähentäminen laihduttamalla. Tutkimusten mukaan pelkkä laihdutus pienentää veren uraattipitoisuutta yhtä tehokkaasti kuin hyvin toteutettu kihdin ruokavalio. Myös C-vitamiinin on todettu laskevan uraattipitoisuutta ja vähentävän kihtikohtauksia (annos 500 mg/vrk).

Kihdin lääkehoito

Akuutin kihdin lääkehoidossa käytetään tulehduskipulääkkeitä, joiden lisäksi voidaan määrätä lyhyt suun kautta otettava glukokortikoidi-kuuri. Hoitava lääkäri voi myös tyhjentää kipeän ja turvonneen nivelen ja ruiskuttaa sinne glukokortikoidia. Näillä toimenpiteillä kihtikohtaus yleensä nopeasti asettuu.

Jo ensimmäisen kihtikohtauksen jälkeen arvioidaan toimenpiteitä uraattipitoisuuden pienentämiseksi. Jos potilas käyttää nesteenpoistolääkettä, lääkäri harkitsee, voidaanko se lopettaa tai vaihtaa toiseen. Kaikille potilaille suositellaan ruokavaliohoitoa.

Jos oireet uusiutuvat eikä uraattipitoisuutta saada ruokavaliolla ja muilla elintapojen muutoksilla riittävästi pienentymään (tavoite alle 360 µmol/l), voidaan aloittaa lääkitys, joka vähentää uraatin tuotantoa elimistössä. Ensisijainen lääke on allopurinoli, jota käytetään säännöllisesti päivittäin ja usein vuosien ajan. Jos potilas ei siedä allopurinolia tai se ei tehoa riittävästi, voidaan käyttää febuksostaattia. Lääkehoidon voi myöhemmin tauottaa, jos kihtikohtauksia ei ole esiintynyt pitkään aikaan ja uraattiarvot pysyvät elintapojen muutoksilla tavoitteessa. Kroonisessa kihdissä lääkehoito on hyvin pitkäaikaista, jopa elinikäistä.

Kun allopurinoli- tai febuksostaattilääkitys aloitetaan, voivat kihtikohtaukset jopa tihentyä ensimmäisten kuukausien aikana. Akuutit kohtaukset voi hoitaa tulehduskipulääkkeillä tai lyhyellä glukokortikoidikuurilla. Kihtilääkitystä ei tule omin päin tauottaa tai keskeyttää.

Kihtiä voidaan tutkia ja hoitaa lähes aina perusterveydenhuollossa. Mikäli potilaalla on vaikeahoitoinen kihti eivätkä allopurinoli tai febuksostaatti tehoa tai sovi, voidaan hänet ohjata erikoissairaanhoitoon. Käytettävissä on useita muitakin tehokkaita lääkkeitä.

Kihtiin sairastuneilla potilailla on sydän- ja verisuonitauteja enemmän kuin samanikäisellä väestöllä. Näiden sairauksien ja niiden riskitekijöiden toteamiseen ja hoitoon tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Tämä tapahtuu parhaiten perusterveydenhuollossa.

Kihdin ehkäisy

Kihtiä voidaan tehokkaasti ehkäistä elämäntapoja muuttamalla. Ehkäisyn kulmakiviä ovat uraattipitoisuutta pienentävä ruokavalio, painonhallinta ja alkoholijuomien, etenkin oluen, runsaan käytön välttäminen. Toistuvia kihtikohtauksia ja taudin kroonistumista joudutaan usein ehkäisemään myös pitkäaikaisella lääkityksellä.