Puu on Suomessa luonnollinen energialähde, ja siitä saadaankin neljäsosa tuotetusta energiasta. Hajautettuun käyttöön kaupunkialueilla se ei kuulu ja rajuun tuotannon lisäämiseen on syytä suhtautua varovasti sekä terveyden että ympäristön kannalta.
Omakotitalon ydinmuuri ja hajautettu energiantuotanto ovat olleet julkisuudessa myötätuulessa, ja ajatuksessa on monia hyviä puolia. Puu on kotimaista energiaa, se ei tuota kasvihuonekaasuja, edellyttäen että puuta käytetään vain yhtä paljon kuin sitä kasvaa, hukkapuuta jää paljon metsiin, ja puun korjuun ja käsittelyn työllistävä vaikutus olisi suuri. Tämä uusiutuva luonnonvara on siis niin luonnollista kuin mikään voi olla. Innokkaimpien puolestapuhujien mielestä puulla voitaisiin ratkaista Suomen energiaongelmat. Euroopan unionissa on suuri tarve ratkaista ilmasto-ongelmaa siirtymällä uusiutuvaan energiaan. Itse asiassa puusta ja puuteollisuuden sivutuotteista saadaan Suomessa energiaa jo enemmän kuin missään muussa teollisuusmaassa, 27 % kokonaisenergiantuotannosta (v. 2017).
Runsaasti pienhiukkasia
Pienhiukkaskysymyksen noustessa tärkeäksi ympäristöterveysongelmaksi (ks. Mikä kaupunki-ilmassa mättää?) myös puun poltto on tullut uuteen valoon terveyden kannalta. Suomessa noin 43 % pienhiukkasista tulee paikallisesta puun poltosta (ja noin 50 % kaikista biopolttoaineista yhteensä, teollinen käyttö mukaan lukien). Tämä johtuu juuri siitä, että sitä poltetaan pääasiassa pienissä yksiköissä, joissa hyötysuhde on huono eikä minkäänlaista savukaasun puhdistusta ole. Lisäksi poltto ei ole jatkuvaa, vaan tuli tehdään tyypillisesti kylmään tulisijaan, jolloin syttymisvaiheessa syntyy savua paljon runsaammin kuin lämpötilan noustua korkeaksi. Erilaisiin tulisijoihin ja saunankiukaisiin tarvittaisiin selvästi sekä tuotekehitystä että normeja, jotta käyttö olisi kestävällä pohjalla.
Suomen tilanne leviäisi koko Eurooppaan, jos puuhun perustuva hajautettu lämmitys todella toteutuisi. Toisaalta terveysvaikutukset eivät ole suhteessa pienhiukkasten määrään, jos suurin osa puusta poltetaan haja-asutusalueilla. Siellä savu laimentuu suureen ilmamäärään, eivätkä terveysvaikutukset ole kovin merkittävä ongelma. Lyhyempien kuljetusmatkojen takia sen ympäristöhaitat jäävät muutoinkin maaseudulla pieniksi.
Ei kaupunkeihin
Kaupunkeihin ja isompiin yhdyskuntiin talokohtainen lämmitys puulla ei kuulu. Päästöjen suhteen automaattinen hyvin suunniteltu pellettejä käyttävä kattila on selvästi parempi. Talokohtaisella lämmityksellä on juuri sama ongelma kuin liikenteellä: sen päästöt ovat suuret, tulevat matalalle, lähelle asukkaita ja pahimmin kylminä päivinä, kun ilman kierto on vähäistä.
Nämä olivat tyypilliset olosuhteet, joissa syntyi Lontoon savusumukatastrofi vuonna 1952 ja muita samantyyppisiä katastrofeja. Ilman laatu on kaupungeissa saatu paranemaan pääasiassa juuri siirtymällä suuriin yksikköihin ja kaukolämpölaitoksiin, joissa palamisolosuhteet ovat optimaaliset ja savukaasut voidaan puhdistaa. Parhaimmillaan tämä tehdään vielä sähkön ja lämmön yhteistuotannon etuja hyödyntäen, jolloin energiatehokkuus voi olla jopa 90 %.
Suurissa ja teknisesti korkeatasoisissa laitoksissa puun ja muun biomassan käyttö polttoaineena on täysin mahdollista, jos se vain pystyy kilpailemaan hinnallaan. Parhaiten se on kilpaillut metsäteollisuudessa, joka tuottaa suuren osan omasta energiastaan puun sivutuotteilla. Myös pellettien kehittyminen on antanut mahdollisuuksia polttoöljyn korvaamiseen pienehköissä aluelämmityslaitoksissa.
Ei kestävää kehitystä
Maailmanlaajuisesti polttopuun käyttö ei edusta kestävää kehitystä – se on itse asiassa usein suurin syy moniin ympäristötuhoihin. Tuhoisinta ekologisesti on ollut puuston hävittäminen kaskiviljelyllä, jossa huonon hyötysuhteen maankäyttöä seuraa eroosio. Suomessa on esitetty hyödyntämisen tehostamista niin, että puunkorjuussa kerättäisiin talteen myös oksat neulasineen. Tällä tiellä on syytä edetä hyvin varovasti, koska historiassa on eroosion ohella toinen tuhoisa ilmiö ollut maaperän köyhtyminen orgaanisen materiaalin jatkuvan riistämisen tuloksena. On vaikea nähdä, missä mielessä mahdollisimman suuren orgaanisen massan imurointi metsästä olisi ekologisempaa kuin turpeen poltto valikoiduista kohteista ja niin, että uudismuodostus ja käyttö ovat tasapainossa.
Kuopion lämmitystä 1950-luvulla ja vuonna 2002. Kuvat otettu samasta paikasta. Kuvat: Olavi Korhonen ja Olli Herranen / Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Julkaistu mm. artikkelissa Pekkanen J. Kaupunki-ilman pienhiukkasten terveysvaikutukset. Duodecim 2004;120:1645–52 .
