Riskien arviointi on vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa riskinarvioijille näyttää olevan asian viestittäminen kansalaisille niin, että nämä ymmärtäisivät sen tarkoitetulla tavalla.
Tieteen ja asiantuntemuksen täsmällisyyteen pyrkivä kieli aiheuttaa usein väärinkäsityksiä siihen tottumattomille. Tavallisin syytös on se, että tutkijalta ei saa koskaan varmaa kannanottoa siihen, onko jokin turvallista vai ei. Tämä johtuu pääasiassa kielenkäytön erilaisuudesta.
Mikä on turvallista?
Yleiskielessä voidaan aivan hyvin sanoa, että uusi mersu on turvallinen auto. Tämä ei missään tapauksessa pidä paikkaansa tieteellisessä mielessä. Suomessa kuolee liikenteessä noin 250 ihmistä vuodessa ja loukkaantuu tuhansia, eivätkä kaikki suinkaan huonojen autojen takia. Parhaankin auton pakoputkesta tulee lisäksi terveydelle vaarallisia päästöjä, siten se ei tämänkään takia voi olla täysin turvallinen. Mutta se on turvallinen verrattuna ruostuneeseen ja savuttavaan peltikotteroon, joka ei uutenakaan ollut autojen valioita. Tavalliselle ihmiselle turvallisuus tarkoittaa siis suhteellista turvallisuutta, verrattuna johonkin muuhun hänen tuntemaansa, tutkijalle turvallisuus saattaa tarkoittaa absoluuttista turvallisuutta, jota ei edes teoriassa ole olemassa.
Tämän käsite-eron seuraukset ovat kemikaalien osalta paljon hankalampia kuin autoista puhuttaessa. Kun tiede ei suostu todistamaan mitään kemikaalia täysin turvalliseksi, kansalainen kokee kaikki kemikaalit hyvin vaarallisiksi. Hänellä ei ole omakohtaista vertailukohtaa, kuten eri automerkkien välillä. Siksi kemikaalin riski1 näyttäytyy maallikolle niin, että hän arvioi henkilökohtaisen todennäköisyyden sairastua tai kuolla hyvin suureksi. Tehtaan tai voimalaitoksen lähellä syntyneen lapsen kehityshäiriön tai aikuisen syövän syytä haetaan ensiksi laitoksen päästöistä, vaikka kummankin sairauden luonnollinen esiintyvyys on hyvin suuri, ja laitoksen osuus epätodennäköinen. Vakavia kehityshäiriöitä ilman tunnettua ulkopuolista syytä on useammalla kuin yhdellä sadasta syntyvästä lapsesta, ja noin joka kolmas ihminen saa elinaikanaan syövän, olipa lähellä tehdasta tai ei. Lainsäädäntö ja viranomaisten toimet pyrkivät paljon suurempaan turvallisuuteen. On arvioitu, että jos vakavan terveysvaikutuksen riski on enemmän kuin yksi kymmenestätuhannesta, sitä on aina tavalla tai toisella pyritty säätelemään ja vähentämään.
Turvallisempaa kuin jokin muu
Ehkäpä selkein keino asiantuntijoille riskien suuruuden valaisemisessa olisi juuri vertailujen käyttäminen. 250 liikennekuolemaa vuodessa Suomessa tarkoittaa sitä, että koko elämän ajalle laskettuna noin joka kahdessadas ihminen kuolee liikenteessä. Kuoleman riski liikenteessä on siis yksi mahdollisuus kahdestasadasta elinaikana. Se on erittäin suuri riski. Ympäristön tupakansavu voi aiheuttaa elinaikana riskin, joka on välillä yksi tuhannesta – yksi sadasta. Sekin on siis huomattavan suuri riski, jonka poistamiseksi tupakoinnin rajoittaminen sisätiloissa on ollut hyvin perusteltua. Jos koko Suomen kansa altistuisi päivittäin tupakansavulle, seurauksena olisi kymmenistä satoihin ennenaikaisia kuolemantapauksia vuosittain. Melko lähellä tätä oltiin noin viisikymmentä vuotta sitten.
Syöpää aiheuttavien kemikaalien kohdalla hallinnollisena tavoitteena on riskitaso, joka on joko vähemmän kuin yksi sadastatuhannesta tai vähemmän kuin yksi miljoonasta. Jos koko Suomen kansa altistuisi koko elämänsä ajan kemikaalille, joka aiheuttaisi tasan yksi miljoonasta olevan syöpäriskin, seurauksena olisi yksi syöpätapaus Suomessa vajaan 20 vuoden välein (kun ikäluokan suuruus on vähän yli 50 000, tarvitaan noin 20 ikäluokkaa eli 20 vuotta, ennen kuin miljoona tulee täyteen). Vaikka tieteen arvio epäonnistuisi pahastikin, riskitaso ei silti vielä nousisi kovin suureksi. On erittäin epätodennäköistä, että se nousisi lähellekään sitä tasoa, joka on liikennekuoleman riski. Vertailukohdaksi kannattaa muistaa, että uusien syöpätapausten "normaalimäärä" Suomessa on yli 30 000 vuodessa (34 261 vuonna 2017).
Itse otetut riskit ovatkin sitten jo huomattavasti suurempia. Oman tupakoinnin aiheuttama riski on noin yksi kahdesta, eli joka toinen tupakoiva henkilö kuolee tupakoinnin takia ennenaikaisesti. Epäterveellisen ruokavalion riski voi olla suunnilleen yhtä suuri. Tupakoija ottaa siis itse 50 000 kertaa suuremman riskin, kuin mitä viranomainen sallii hänen puolestaan esim. juomaveden kemikaaleja säädeltäessä.
Tragikoomista käsitteiden sekaannuksen kannalta on, että myös tupakan ja epäterveellisen ravinnon riskit ovat kemikaaliriskejä, koska tupakansavu on tuhansien kemikaalien seos, eikä ruoka ole mitään muuta kuin lämmitetty kasa kemikaaleja: rasvoja, hiilihydraatteja ja valkuaisaineita.
Viestin yksinkertaisuus
Usein maallikon protesti on se, että viestit ja ohjeet ovat monimutkaisia. Vaatiikin tutkijalta ja viranomaiselta aivan erityistä taitoa ja paneutumista pystyä viestimään tavallisella kielellä ilman ammattisanoja ja muita koukeroita. Tätä jokainen tieteestä viestivä joutuu erikseen harjoittelemaan. Viestintä on melko helppoa silloin, kun kyse on yksinkertaisista asioista, kuten raja-arvoista, nopeusrajoituksista tai selkeästi vältettävistä asioista, esim. myrkkysienistä. Vaikeinta viestiminen on silloin, kun samasta asiasta on sekä hyötyä että haittaa, esimerkiksi kalan hyödyt sydänterveydelle, mutta samaan aikaan niiden ympäristömyrkyistä tulevat haitat.
Nobelisti Daniel Kahneman osoittaa selvästi kirjassaan Thinking, fast and slow (2011, suom. Ajattelu, nopeasti ja hitaasti 2012), kuinka menetys ja haitta arvostetaan herkästi suuremmaksi kuin saavutus ja hyöty. Ihmisellä on siis riskin välttäminen luissa ja ytimissä. Kärjistyneenä tämä näkyy rokotuskielteisyydessä, jossa erittäin harvinainen haittavaikutus saatetaan kokea tärkeämmäksi kuin vaarallisen taudin välttämisestä saatu hyöty.
Auttaisiko DALY parempaan ymmärrykseen?
Tautitaakka ja sen mittari haittapainotetut elinvuodet (Disability Adjusted Life Years, DALY) on apuväline, jolla pyritään laskemaan yhteen sekä eri tekijöiden aiheuttama kuolleisuus että sairastavuus tai vammaisuus. Siinä asetetaan teoreettinen elinikä, esimerkiksi 90 vuotta, ja sitten lasketaan, kuinka paljon eri sairaudet tai terveyttä uhkaavat tekijät lyhentävät sitä väestötasolla. Kuolema ennen tuota teoreettista elinikää vähentää suoraan terveitä elinvuosia. Eri sairaudet tai vammat lyhentävät sitä kestonsa ja arvioidun haitan mukaan. Esimerkiksi vakava keuhkokuume invalidisoi täysin siksi ajaksi, kun sitä kestää, mutta sen kesto on yleensä lyhyt. Astma taas voi kestää pitkään tai koko eliniän, mutta se ei invalidisoi täysin, ja siksi sille lasketaan haittakerroin. Jos haitta on esimerkiksi 10 % ja kesto 20 vuotta, haittakertoimen ja keston tulo eli 2 vuotta antaa menetyksen terveissä elinvuosissa.
Ympäristön terveysvaikutuksia arvioitaessa tällä tekniikalla ylivoimaiseksi ykköseksi nousevat ulkoilman pienhiukkasten aiheuttamat sydän- ja keuhkosairaudet. Vaikka yhden ihmisen riski sairastua tämän takia on aika pieni, koko kansa altistuu pienhiukkasille. Useimmat pelätyt ihmisen tekemät kemikaalit aiheuttavat koko väestön tasolla hyvin pienen menetyksen terveissä elinvuosissa, koska pitoisuudet ovat sääntelyn ansiosta hyvin pieniä, ja useimmissa tapauksissa vain pieni osa väestöstä altistuu niille. Toisaalta tietenkin jokaisen ihmisen terveys on tärkeää, joten yksittäisen ihmisenkään riski ei saa nousta kovin suureksi. Tämä on tärkeä muistaa esimerkiksi työterveydessä.
Kahdentoista tärkeimmän ympäristöaltisteen vuotuinen tautitaakka sisältäen sairastavuuden (YLD) ja menetetyt elinvuodet (YLL). Lähde: Hänninen O, Lehtomäki H, Korhonen A. Ilmansaasteet ja kuolleisuus kärjessä, tautitaakka yli kaksinkertainen – Ympäristöaltisteiden kansanterveysvaikutukset. Ympäristö ja Terveys -lehti 2020;51(1):6–13.
1 Jo sana riski kuvaa käsitysten erilaisuutta eri ihmisryhmissä. Eräs selitys sanalle riski on, että se on ei-toivotun seurauksen todennäköisyys. Riskin suuruus riippuu sekä riskin todennäköisyydestä että riskin vakavuudesta. Jos autokolari olisi sata kertaa todennäköisempi kuin liikennelentokoneen putoamisen todennäköisyys, mutta auto-onnettomuudessa kuolisi kaksi ihmistä ja lento-onnettomuudessa sata kertaa enemmän, olisiko kuoleman riski siis yhtä suuri? Kuolisihan silloin sadassa auto-onnettomuudessa yhtä monta ihmistä kuin yhdessä lento-onnettomuudessa. Todellisuudessa lento-onnettomuus kuitenkin koetaan suurempana riskinä. Tämä on johtanut siihen, että lento-onnettomuuksiin suhtaudutaan paljon tiukemmin, ja tiukkojen toimenpiteiden seurauksena lentäminen on vähintään sata kertaa turvallisempaa matkustettua kilometriä kohti kuin autolla ajaminen.
