Tämä on Orphanet-artikkeli Orphanet-esittely
Kyseessä on geneettisesti ja kliinisesti epäyhtenäinen sairaus, joka johtuu ylempien liikehermojen toimintahäiriöstä. Taudin puhtaaseen muotoon kuuluvat pääasiassa alaraajojen ylemmän liikehermon oireet ja löydökset (heikkous, spastisuus, kiihtyneet jänneheijasteet ja Babinskin merkki), lisäksi voi esiintyä sulkijalihaksen häiriöitä ja värinätunnon heikkenemistä. Kompleksiin muotoon kuuluvat lisäksi muut neurologiset ja ei-neurologiset piirteet. Puhtaaseen muotoon kuuluu hitaasti etenevien alaraajaoireiden lisäksi usein virtsausongelmia sekä alaraajojen värinätunnon poikkeavuutta.
Taudinkuvaan voi kuulua myös pikkuaivojen toimintahäiriöitä (ataksia, nystagmus, vapina) tai demyelinoiva perifeerinen neuropatia (sensoriset ja/tai motoriset oireet), kognitiivista heikentymistä (toiminnanohjauksen heikentyminen, muistioireet), aistitoimintojen heikentymistä (näkö ja kuulo), epilepsia, riippuluomi, silmän liikuttajalihasten pareesit, liikehäiriöitä (parkinsonismi, korea, dystonia), psykiatrisia häiriöitä sekä poikkeavuuksia aivojen ja selkäytimen kuvantamislöydöksissä (valkoisen aineen muutoksia, kapea corpus callosum, raudan kertymistä aivoihin, pikkuaivoatrofia). Ei-neurologisia löydöksiä voi olla silmissä (kaihi, retiniitti, silmänpohjan rappeuma) tai luustossa (skolioosi, nivelten dislokaatio ja erilaiset alaraajojen epämuodostumat).
Tauti periytyy yleensä autosomissa vallitsevasti tai peittyvästi, harvemmin X-kromosomisesti tai mitokondriaalisesti. Toistaiseksi on kuvattu yli 80 sairauteen yhdistyvää geeniä. Näiden geenien tuottamat proteiinit osallistuvat moniin prosesseihin, kuten aksonikuljetukseen, myelinaatioon, solukalvoliikenteeseen, mitokondriotoimintoihin sekä lipidi- ja nukleotidimetaboliaan. Yleisimpiä tautigeenejä ovat SPAST (2p22.3), ATL1 (14q22.1), REEP1 (2p11.2), KIF5A (12q.13.3),SPG7 (16q24.3), SPG11 (15q21.1) ja CYP7B1 (8q12.3). Näistä SPAST (2p22.3), ATL1 (14q22.1) ja REEP1 (2p11.2) liittyvät yleensä taudin puhtaaseen muotoon. Jotkut geenit liittyvät molempiin ilmiasuihin. Samassa suvussakin suuri vaihtelevuus ja epätäydellinen läpäisevyys ovat yleisiä. Kaikilta potilailta ei löydetä taudin taustalla geenivirhettä.
Diagnoosi perustuu kliiniseen kuvaan, keskushermoston magneettikuvaukseen, sukuhistoriaan ja molekyyligeneettiseen testaukseen. Sikiödiagnostiikka on mahdollista. Hoito on oireenmukaista: fysioterapia, spastisuuden lääkehoito ja ortoosit. Ennuste riippuu taudin ilmiasusta (puhdas/kompleksi muoto) ja geenivirheestä ja vaihtelee suuresti. Taudin esiintyvyydeksi Euroopassa on arvioitu 1/11 000 – 1/77 000.
