Tämä on Orphanet-artikkeli Orphanet-esittely
Verkkokalvon dystrofia, johon liittyy ensimmäisen elinvuoden aikana ilmaantuva vahvasti alentunut näöntarkkuus tai sokeus ja elektroretinografia (ERG) -vaste on alle kynnysarvon. Tautiin voivat kuulua hitaat pupillareaktiot, kiertävät silmien liikkeet, valonarkuus, voimakas kaukotaitteisuus, nystagmus, sisäänkarsastus tai keratokonus riippuen taudin geneettisestä taustasta. Taudin tyyppioire on Franceschettin silmä-sormi-ilmiö, johon liittyy silmien sohiminen, painelu ja hieronta.
Tauti saattaa liittyä geenimutaatioihin, jotka johtavat oireyhtymiin, joissa ilmenee kehityksen viivästyminen, kehitysvammaisuus, silmien liikuttamisen vaikeus ja munuaisten toimintakyvyttömyys. Se vastaa 5 %:sta kaikista verkkokalvon dystrofioista ja 20 %:sta kouluikäisten lasten sokeutumisista. Tauti periytyy tyypillisesti autosomissa peittyvästi. Sen aiheuttavat mutaatiot geeneissä, jotka koodaavat verkkokalvolle spesifisiä proteiineja. Näihin kuuluvat GUCY2D (17p13.1), CEP290 (12q21.33), RPGRIP1 (14q11.2), RDH12 (14q24.1), SPATA7 (14q31.3), AIPL1 (17p13.1), RD3 (1q32.3), CRB1 (1q31-q32.1), CRX (19q13.3), IMPDH1 (7q31.3-q32), IQCB1 (3q21.1), KCNJ13 (2q37), LCA5 (6q14), NMNAT1 (1p36.22), ja TULP1 (6p21.3). Nämä mutaatiot aiheuttavat vakavaa toiminnallista heikkoutta ja liittyvät suurimmaksi osaksi verkkokalvon dystrofioihin. Vallitsevasti periytyvien CRX- tai IMPDH1- geenien mutaatiot voivat aiheuttaa harvinaisen varhaisen, vakavan tautimuodon. GUCY2D-mutaatio taas johtaa hyvin hitaasti etenevään rakenteelliseen rappeutumiseen ja enimmäkseen toiminnallisiin häiriöihin.
Diagnoosi perustuu kliinisiin löydöksiin: pupillareaktio on hyvin hidas tai lähes olematon jo varhaisessa vaiheessa. Silmänpohjantutkimuksella voidaan nähdä verkkokalvon suonien vähäisyys sekä useita merkkejä verkkokalvon rappeumasta. Diagnoosi varmistetaan elektrofysiologisella stimulaatiolla (ERG), jonka vaste on lähellä kynnysarvoa tai sitä matalampi. Geenidiagnostiikka on välttämätöntä ja se voidaan tehdä käyttäen joko tunnettujen tautigeenien mutaatioiden paneelitutkimuksia, joilla diagnoosi saadaan 50-70 %:ssa tapauksista, tai uuden polven sekvensointi (NGS)-menetelmää (kattaa koko sekvenssin tunnetuista geeneistä), jolla diagnoosi saadaan 90 %:lle potilaista. Löydetyn mutaation varmentaminen ja vanhempien kytkentätutkimus Sanger- sekvensoinnilla ovat diagnostiikan viimeiset vaiheet.
Erikoistuneet laboratoriot voivat tarjota sikiödiagnostiikkaa perheille, joissa tautia aiheuttava mutaatio on löydetty vanhemmilta. Tällä hetkellä tautiin ei ole parantavaa hoitoa vaan se on oireenmukaista: korjataan taittoviat ja annetaan tarvittavat näkemisen apuvälineet. Toistuvaa silmien sormeilua ja painelua tulee välttää. Silmät tutkitaan säännöllisesti, jotta heikkonäköisyyden, glaukooman tai kaihin kehittyminen havaitaan ajoissa. Hoitomuotoja ollaan kehittämässä; esimerkiksi geenihoitoja (erityisesti RPGRIP- ja CEP290-geeneille) sekä optogenetiikkaa (valoa aistivien molekyylien kohdentaminen rappeutuvan verkkokalvon jäljellä oleviin soluihin). Näkö heikkenee iän myötä täyteen sokeuteen, joka kehittyy yleisimmin viimeistään 3. tai 4. vuosikymmenellä. Esiintyvyys on 1/50 000-1/33 000 elävänä syntynyttä lasta kohden.
