Kroonisesta hengitysvajauksesta kärsivillä nyrkkisääntönä turvallisesta lentomatkasta voi pitää sitä, että henkilö pystyy kävelemään 50 metriä tasamaata tai nousemaan hitaasti yhden kerroksen portaita hengästyen vain lievästi. Jos suorituskyvystä ei ole varmuutta, kannattaa mitata henkilön happiosapaine levossa esimerkiksi pulssioksimetrillä. Jos lukema on alhainen, kannattaa käynnistää MEDIF-käytäntö. Asiatuntijalääkäri voi tehdä hypoksia-altistusspirometrian ja jos siinä happiosapaine pysyy yli 90 %, katsotaan että potilas voi lentää ilman happilisää. Happipitoisuuden pieneneminen alle 85 %:n tekee lisähappeen varautumisen välttämättömäksi. Jos hengitysvajaus johtuu lihastoiminnanvajeesta (esimerkiksi suuri ylipaino, MS-tauti jne.), on varauduttava ylipaineella toimivaan hengitysavusteeseen. Sekä lisähapen että painetta tuottavan motorisoidun laitteen järjestää lentoyhtiö, jota on informoitava asiasta vähintään 48 tuntia ennen lentoa. Matkustaja voi joutua maksamaan tästä avusteesta.Hengitysvajauspotilaan on syytä huomioida myös lentoasemilla tulevat rasitukset. Liian tiukkoja koneen vaihtoaikoja täytyy välttää, vaikka kuljetuksessa portilta toiselle olisikin käytettävissä lentoaseman ajoneuvo. Apua vaativa hengitysvajaustilanne on yleisempi lentoasemilla kuin lennon aikana.

Hengitysvajaus on viidenneksi yleisin terveyssyy avun tarvitsemiseen lennon aikana. Astma on sen yleisin aiheuttaja, mutta stabiilissa tilanteessa olevan astmapotilaan lento sujuu kuitenkin lähes aina ongelmitta. Astman labiili vaihe on ehdoton lentoeste. Jos matkaajalla on vaikea uniapnea, hänen on hyvä ottaa oma painenaamarilaite (CPAP) mukaan käsimatkatavaroihin.