Taulukko 1. Eri psykoosilääkkeiden tavallisimpia haittavaikutuksia
Lääkeaine Painonnousu Neurologiset haittaoireet Prolaktiinierityksen lisääntyminen QTc-ajan pidentyminen Väsyneisyys
Lähde: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, ym. toim. Psykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2017.
Haloperidoli +++ ++ + +
Tsiprasidoni + + ++ ++
Aripipratsoli + + +
Amisulpridi + + +++ ++
Asenapiini + + + ++
Paliperidoli ++ + +++
Risperidoni ++ ++ +++ + +
Ketiapiini ++ + ++
Sertindoli ++ + +++
Klooripromatsiini +++ ++ + Ei arvioitu +++
Klotsapiini +++ + + +++
Olantsapiini +++ + + ++

Lihasjäykkyys ja pakkoliikkeet

Etenkin perinteiset mutta osin myös uudemmat psykoosilääkkeet voivat aiheuttaa suurempina annoksina lihasjäykkyyttä tai erilaisia pakkoliikkeitä eli ekstrapyramidaalioireita. Lääkehoidon alkupäivinä tai -viikkoina ilmenevät ekstrapyramidaalioireet voidaan jakaa kolmeen ryhmään: parkinsonismioireet, akuutit dystoniat eli liikkeiden hallinnan vaikeus sekä motorisena levottomuutena ilmenevä akatisia.

Parkinsonismille on ominaista lihasjäykkyys, kasvojen ilmeettömyys, lepovapina, köpöttävä kävely, psykomotorinen hidastuminen ja joskus myös tunteiden latistuminen.

Akuutit dystoniat ovat kaulan, niskan, silmien ja vartalon lihasten kouristustiloja, jotka voivat olla kivuliaita ja pelottavia. Niitä esiintyy tyypillisesti lääkehoidon alussa. Akuutit dystoniat ovat nuorilla ja nuorilla aikuisilla yleisempiä kuin vanhemmilla ihmisillä ja miehillä yleisempiä kuin naisilla.

Akatisiaa eli pakonomaista motorista levottomuutta esiintyy etenkin perinteisiä pienannoslääkkeitä sekä risperidonia käytettäessä, jos lääkkeen annos on liian suuri tai sitä suurennetaan liian nopeasti. Lääkärin tulee tietää, mikäli potilas kärsii psykoosilääkehoidon aikana motorisesta levottomuudesta. Akatisian riskiä voi vähentää joko liittämällä lääkkeen aloitusvaiheeseen bentsodiatsepiinin muutamaksi vuorokaudeksi tai hoitamalla akatisiaa biperidiini-lääkkeellä.

Akuutteja ekstrapyramidaalioireita ilmenee herkemmin perinteisiä psykoosilääkkeitä käytettäessä. Niitä voi esiintyä myös risperidonin ja osin olantsapiinin käytön yhteydessä, jos käytetty annos on suuri.

Hyvin kiusalliset ekstrapyramidaalioireet hoidetaan lyhytjaksoisesti annetuilla Parkinsonin taudin lääkkeillä (esimerkiksi biperidiini). Motorinen levottomuus eli akatisia lievittyy antikolinergisten lääkkeiden lisäksi myös beetasalpaajilla (esimerkiksi propranololi) tai bentsodiatsepiineilla. Myös akuutteja dystonioita voidaan hoitaa bentsodiatsepiineilla.

Ekstrapyramidaalioireita aiheuttaneen lääkkeen annosta tulee pienentää. Mikäli lääkeannoksen pienentäminen ei poista ekstrapyramidaalioireita tai lääkkeen teho heikkenee riittämättömäksi, lääke yleensä vaihdetaan toiseen.

Hitaasti kehittyvät pakkoliikkeet

Erityisesti perinteisten psykoosilääkkeiden mutta joskus myös uuden polven lääkkeiden säännöllinen ja pitkäaikainen käyttö voi johtaa kasvojen ja suun sekä joskus myös vartalon tahdonalaisten lihasten itsepäisten pakkoliikkeiden ilmenemiseen. Tätä pakkoliikeoireyhtymää kutsutaan tardiiviksi dyskinesiaksi, ja se ilmenee useimmiten suun ja kielen ja joskus myös vartalon lihasten pakonomaisina, matomaisina liikkeinä. Joskus tardiivi dyskinesia voi ilmetä tardiivina akatisiana tai pakonomaisina raajojen liikkeinä.

Tällainen suun seudun pakkoliikeoire on sitä yleisempi, mitä pidempään suurempiannoksista lääkitystä on käytetty. Tämän oireyhtymän tekee ongelmalliseksi se, että se korjautuu vain hyvin hitaasti lääkityksen lopettamisen jälkeen tai joskus jää pysyväksi. Nämä pakkoliikkeet eivät kuitenkaan juuri koskaan ole vaarallisia. Sen sijaan ne voivat olla sosiaalisesti hyvinkin kiusallisia ilmetessään suun ja kasvojen alueella.

Alkavan tardiivin dyskinesian oireena ilmenee usein kielen pakonomainen matomainen liike. Jos henkilö itse tai hänen läheisensä huomaa kielen liikkuvan itsekseen, siitä on tärkeää kertoa hoitavalle lääkärille. Tardiivin dyskinesian kehittyminen hankalammaksi tai pitempiaikaiseksi voidaan tällöin estää lopettamalla oireen aiheuttaneen psykoosilääkkeen käyttö ja siirtymällä jonkin uuden polven psykoosilääkkeen käyttöön. Pysyviä ja hankalia tardiivin dyskinesian oireita voidaan usein myös lievittää jollakin toisen polven psykoosilääkkeellä.

Iäkkäämpien henkilöiden hoidossa tulee välttää perinteisten psykoosilääkkeiden pitkäaikaista käyttöä, koska tardiivi dyskinesia kehittyy herkemmin vanhemmille ja heillä toisen polven lääkkeiden käyttöön liittyy selvästi pienempi tardiivin dyskinesian riski.

Monet lääkkeet, muutkin kuin psykoosilääkkeet, voivat pitkäaikaisessa käytössä aiheuttaa tardiivia dyskinesiaa, ja joskus se ilmaantuu myös ilman sille altistavaa lääkehoitoa.

Väsymys

Väsymys on monien psykoosilääkkeiden tavallinen haittavaikutus, jota esiintyy erityisesti hoidon alussa tai annoksen suurentamisen yhteydessä. Väsymys voi olla hoidollisesti toivottavaakin, jos henkilö kärsii unettomuudesta tai on muuten ahdistuneen rauhaton. Tällöin lääkkeeksi usein valitaan tarkoituksella väsyttävä psykoosilääke. Perinteisistä lääkkeistä sedatiivisia ovat klooripromatsiini, klooriprotikseeni ja levomepromatsiini, toisen polven lääkkeistä ketiapiini, olantsapiini ja klotsapiini.

Psykoosin hoito saatetaan aloittaa kahdella lääkkeellä: ensimmäinen on psykoosilääke, jolla suunnitellaan jatkettavan, jos se on tehokas, ja toinen on psykoosilääke, joka on hoidon alussa mukana rauhoittamassa ja tuomassa unta. Lääkkeiden suunnitellun käyttötarkoituksen tulee lukea hoitosuunnitelmassa tai resepteissä.

Psykoosilääkkeiden väsyttävä vaikutus ilmenee erityisesti, kun lääkitystä aloitetaan tai lääkkeen annosta suurennetaan. Elimistön tottuessa lääkkeeseen sen väsyttävä vaikutus usein pienenee olennaisesti. Käytettäessä väsyttävää psykoosilääkettä sen aloitusannos on pienempi kuin lopullinen hoitoannos. Jos henkilö käyttää väsyttävää psykoosilääkettä epäsäännöllisesti tai alkaa lääketauon jälkeen heti käyttää entistä hoitoannostaan, lääke voi aluksi väsyttää huomattavasti.

Suun kuivuminen, ummetus ja muut antikolinergiset haittavaikutukset

Lääkkeiden niin kutsutut antikolinergiset haittavaikutukset johtuvat siitä, että lääkkeet estävät parasympaattisen hermoston hermopäätteiden välittäjäaineen asetyylikoliinin vaikutuksia. Antikolinergisiä haittavaikutuksia ovat muun muassa näön hämärtyminen, suun kuivuminen, ummetus tai virtsaamiskyvyttömyys täydestä rakosta huolimatta. Nämä oireet ovat yleensä pahimmillaan lääkehoidon alussa. Antikolinergisiä haittavaikutuksia aiheuttavat perinteisistä psykoosilääkkeistä eniten suurannoslääkkeet (klooripromatsiini, klooriprotikseeni, levomepromatsiini, tioridatsiini ja promatsiini). Uuden polven lääkkeistä erityisesti klotsapiinin ja joskus myös olantsapiinin käytön yhteydessä ilmenee antikolinergisiä haittavaikutuksia.

Lääkkeen antikolinerginen vaikutus voi heikentää jonkin verran muistia, minkä vuoksi iäkkäiden hoidossa kannattaa joko välttää psykoosilääkkeitä, joilla on tällainen vaikutus, tai pyrkiä käyttämään lääkettä mahdollisimman pieninä annoksina.

Näiden psykoosilääkkeiden lisäksi monet muut lääkkeet, psyykenlääkkeistä etenkin trisykliset masennuslääkkeet, vaikuttavat antikolinergisesti. Lääkkeiden antikolinergiset haittavaikutukset voivat korostua huomattavasti, jos henkilö käyttää samanaikaisesti useampia antikolinergisia lääkkeitä. Tällöin etenkin iäkkäämmillä henkilöillä voi olla vaarana virtsaummen tai ohutsuolen lamaantumisen kehittyminen. Iäkkäillä joko lääkärin, farmaseutin tai proviisorin tekemä lääkityksen kokonaisarvio paljastaa, kuinka paljon antikolinergistä vaikutusta yhteensä on.

Henkilöiden, joilla on glaukooma, tulisi välttää antikolinergisten lääkkeiden käyttöä, koska nämä lääkkeet lisäävät silmän sisäistä painetta.

Jos henkilö on käyttänyt pitkään suurempaa annosta antikolinergisen vaikutuksen omaavaa psykoosilääkettä (tai muuta näin vaikuttavaa lääkettä) ja lääkkeen käyttö halutaan lopettaa, se tulee tehdä annosta asteittain alentaen (esimerkiksi 25–50 % 1–2 viikon välein). Äkillinen ja liian nopea antikolinergisen lääkkeen lopettaminen voi johtaa kolinergisen vaikutuksen ohimenevään ylikorostumiseen. Tätä kutsutaan kolinergiseksi myrskyksi, ja sen oireita ovat ohimenevä voimakas hikoilu, unettomuus, levottomuus ja kiihtyneisyys, joskus jopa aggressiivisuus. Tilassa saatetaan tarvita sairaalahoitoa.

Ummetus

Ummetus on yksi antikolinergisistä haittavaikutuksista. Hankalimmillaan ummetus voi johtaa ulosteen kertymiseen suoleen ja suolilamaan, joka on hengenvaarallinen tilanne. On tärkeää kertoa hoitavalle henkilölle ulostamisen vaikeuksista. Joskus liikunnan ja ruokavalion kuitujen lisääminen auttaa tilanteeseen, usein tarvitaan jokin lääke, joka helpottaa säännöllistä ulostamista. Joskus ulostamistiheyden seuranta esimerkiksi vihkon avulla on hyödyksi, jotta tiedetään, toimiiko suoli riittävän usein. Lääkkeistä klotsapiini aiheuttaa Suomessa eniten päivystyksellistä sairaalahoitoa vaativaa ummetusta ja suolilamaa ja on johtanut hengenvaarallisiin tilanteisiin. Tätä voidaan ehkäistä seuraamalla suolen toimintaa ja reagoimalla ulostamisen harventumiseen.

Seksuaalitoimintojen häiriöt

Kaikki psykoosilääkkeet voivat aiheuttaa seksuaalisia toimintahäiriöitä tai seksuaalista haluttomuutta.

Jotkin psykoosilääkkeet voivat vaikeuttaa kiihottumista sekä erektion ja orgasmin saamista. Klooripromatsiini, risperidoni, klotsapiini, tioridatsiini sekä osin ketiapiini voivat viivästyttää tai estää siemensyöksyä. Orgasmin estyminen on monelle kiusallinen ja seksuaalista nautintoa vähentävä kokemus. Joskus nämä samat psykoosilääkkeet voivat aiheuttaa niin kutsutun retrogradisen ejakulaation, jolloin siemensyöksy tapahtuu taaksepäin eli virtsarakkoon. Ilmiö ei ole vaarallinen, mutta siemensyöksyn puuttuminen ja virtsan samentuminen siemennesteestä voivat olla outoudessaan ahdistavia kokemuksia.

Seksuaalihaitat voivat johtua monesta seikasta, esimerkiksi psykoosilääkkeen väsyttävyydestä, sen aiheuttamasta prolaktiinitason noususta tai edellä mainituista spesifeistä haitoista. Toisaalta psykoosisairauteen itseensä saattaa liittyä seksuaalisen halun väheneminen. On olennaista, että seksuaalihaitoista voi kertoa lääkärille ja yhdessä lääkärin kanssa miettiä, mitä niille voisi tehdä, esimerkiksi miten muuttaa lääkitystä.

Painonnousu ja diabetes

Osa sekä perinteisistä että uuden polven psykoosilääkkeistä aiheuttaa merkittävän painonnousuriskin. Uuden polven psykoosilääkkeistä klotsapiini ja olantsapiini ovat tässä suhteessa selvästi ongelmallisimmat. Ketiapiini ja risperidoni aiheuttavat merkittävää painonnousua klotsapiinia ja olantsapiinia harvemmin. Sen sijaan sertindolin, aripipratsolin ja lurasidonin käyttöön liittyy selvästi harvemmin painonnousua. Tsiprasidoni ei nosta painoa.

Psykoosilääkkeiden aiheuttama painonnousu ja siihen liittyvä verensokerin kohoaminen ja kolesteroliarvojen heikentyminen lisäävät pidemmällä aikavälillä sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Jos paino kohoaa lääkkeen käytön seurauksena muutamassa viikossa tai kuukaudessa 5–10 % lähtöpainosta, kannattaa aina neuvotella lääkärin kanssa lääkkeen vaihtamisesta toiseen. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu siksi, että painonnousua aiheuttava lääke on psykoottisten oireiden kannalta tehokkain lääke.

Psykoosilääkkeiden aiheuttama painonnousu on yleensä nopeinta lääkityksen alussa, mutta voi jatkua pitkään. Lääkkeiden aiheuttama lihavuus on usein ongelma itsetunnon ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Lääkkeiden aiheuttamaa painonnousua voidaan estää liikunnan ja dieetin avulla.

Painonnousun ohella ainakin klotsapiini ja olantsapiini aiheuttavat diabeteksen kehittymisen riskin.

Kuukautishäiriöt ja maidoneritys

Erityisesti risperidoni, paliperidoni ja amisulpiridi aiheuttavat korkean riskin veren prolaktiinipitoisuuden kohoamiselle. Tätä riskiä lisäävät myös kaikki perinteiset psykoosilääkkeet sekä lurasidoni. Vähäisemmässä määrin riskiä lisäävät olantsapiini (korkeammilla annoksilla) ja jonkin verran tätäkin vähemmän klotsapiini ja ketiapiini.

Prolaktiinipitoisuus kannattaa mitata ennen aloitusta ja aloituksen jälkeen, kun risperidonia, paliperidonia tai amisulpiridia on suunniteltu pidempiaikaiseen käyttöön. Muidenkin edellä mainittujen lääkkeiden kohdalla pitoisuusmittaus kannattaa, jos henkilöllä esiintyy kuukautishäiriöitä, rintojen kipeytymistä, maidoneritystä, seksuaalitoimintojen häiriöitä ja hedelmällisyysongelmia.

Jos käytettyä psykoosilääkettä ei haluta sen hyvän hoitovaikutuksen takia vaihtaa, prolaktiinin aiheuttamia haittavaikutuksia voidaan lievittää joko lääkeannosta pienentämällä tai lisälääkkeellä, joka vähentää aivolisäkkeestä vapautuvan prolaktiinin eritystä.

Prolaktiinin pitoisuuden kohoamiseen voi joillakin potilailla liittyä myös plasman testosteronin pitoisuuden aleneminen, joka voi heijastua seksuaalisen halun heikkenemisenä. Vaihdevuosien jälkeen plasman prolaktiinin pitoisuuden nousu voi lisätä etenkin naisten luun haurastumisen eli osteoporoosin riskiä.

Verenpaineen lasku ja huimaus

Pystyasentoon noustessa ilmenevää verenpaineen laskua eli ortostaattista hypotensiota voi esiintyä hoidon alussa, jos lääkkeen annos on liian suuri tai sitä suurennetaan liian nopeasti. Verenpaineen aleneminen pystyyn noustessa voi aiheuttaa pyörtyilyä ja kaatumisia. Verenpaineen laskua aiheuttavat perinteisistä lääkkeistä etenkin klooripromatsiini, klooriprotikseeni ja levomepromatsiini sekä toisen polven lääkkeistä risperidoni, ketiapiini ja klotsapiini, joskus myös olantsapiini.

Tätä haittaa voi ehkäistä aloittamalla lääkkeen pienellä annoksella, nostamalla annosta riittävän hitaasti ja laskemalla mahdollisesti käytössä olevan verenpainelääkkeen annosta psykoosilääkkeen annosnoston ajaksi.

Verisolujen määrien muutokset

Psykoosilääkkeet voivat aiheuttaa muutoksia verisolujen määrään. Tässä suhteessa erityisen ongelmallinen on klotsapiini. Noin joka 200:nnelle klotsapiinia käyttävälle kehittyy liuskatumaisten valkosolujen kato eli agranulosytoosi. Tila on hoitamattomana hengenvaarallinen, koska liuskatumaiset valkosolut suojaavat elimistöä bakteeritulehduksia vastaan. Tällöin henkilö sairastuu helposti erilaisiin bakteeritulehduksiin, joiden oireena voi ilmetä kuumetta tai äkillistä kurkkukipua. Ilman valkosoluja infektio on hengenvaarallinen. Tämän vakavan haittavaikutuksen vuoksi klotsapiinia käyttäviä potilaita seurataan tarkasti.

Valkosolukadon vaaran vuoksi klotsapiinia käyttävien mahdollisia verimuutoksia seurataan viikoittaisten verikokeiden avulla 18 ensimmäisen hoitoviikon ajan ja sen jälkeen 2–4 viikon välein. Jos verinäytteissä näkyy valkosolujen määrän merkittävää vähenemistä, antaa lääkäri yksilöllisen ohjeen klotsapiinin annostelusta ja tihennetyistä kontrolliverikokeista. Tiukan seurannan ansiosta tähän haittavaikutukseen ei ole Suomessa yli kymmeneen vuoteen menehtynyt yhtäkään henkilöä.

Jos klotsapiinia käyttävälle potilaalle kehittyy kuume tai kurkkukipu, hänen on mentävä välittömästi päivystyspoliklinikalle, jotta valkosolumäärä saadaan tarkistettua verikokeella.

Myös muiden psykoosilääkkeiden käytön yhteydessä valkosolujen määrä voi laskea, mutta niiden kohdalla tämä on harvinaisempaa. Riski on suurempi uuden polven psykoosilääkkeillä kuin perinteisillä lääkkeillä. Jos mitä tahansa psykoosilääkettä käyttävälle potilaalle kehittyy äkillinen korkea kuume, kurkkukipu tai muita selviä infektio-oireita, kannattaa tarkistaa verikokeella veren tulehdusarvot ja valkosolumäärä.

Sydänvaikutukset

Jotkin psykoosilääkkeet voivat aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä. Tioridatsiini poistettiin Suomessa tavallisesta käytöstä sen yhteydessä joskus ilmenevien vaarallisten sydämen rytmihäiriöiden vuoksi. Lääkettä voi edelleen käyttää erityisluvalla Suomessa.

Nykyisin tavanomaisessa käytössä olevista psykoosilääkkeistä sertindolin käyttöön liittyy eniten joskus vaarallisiakin sydämen rytmihäiriöitä. Aloitettaessa sertindolin käyttö potilaalta tulee ottaa sydänfilmi ja toistaa tämä tutkimus hoidon alkuviikkojen ja -kuukausien aikana. Myös tsiprasidonin ja haloperidolin käyttöön liittyy muita lääkkeitä suurempi sydämen rytmihäiriöiden kehittymisen riski.

Alttius vakaviin sydämen rytmihäiriöihin ilmenee sydänfilmissä niin kutsutun QTc-ajan pidentymisenä. Jos henkilöllä on jokin sydänsairaus, alttius rytmihäiriöihin tai käytössä rytmihäiriöille altistavia lääkkeitä, tulee lääkärin ottaa tämä huomioon lääkehoitoa suunniteltaessa. Lääkärille on tärkeä kertoa, jos on ilmennyt pyörtyilyä ja huimausta ilman selittävää syytä tai jos lähisukulainen on kuollut äkillisesti. Etenkin näissä tilanteissa sydänfilmin tarkistaminen saattaa olla tarpeen.

Klotsapiini aiheuttaa joskus, mutta onneksi harvoin, sydänlihaksen tulehdusreaktion. Tällainen reaktio ilmenee yleensä klotsapiinin hoidon alkuviikkojen aikana. Jos potilaalla ilmenee klotsapiinihoidon alkuviikkojen aikana jatkuvaa hengenahdistusta tai sydänoireita, hänen tulee aina kääntyä lääkärin puoleen sydämen toiminnan tutkimiseksi. Jos henkilöllä, jolle aloitetaan klotsapiinihoito, on jokin sydänsairaus, seurataan hänen fyysistä vointiaan aloituksen aikaan tiiviisti.

Kouristuskynnyksen alentuminen

Monet psykoosilääkkeet alentavat keskushermoston kouristuskynnystä, minkä seurauksena potilas voi saada epilepsian kaltaisia kouristuksia. Klotsapiini alentaa kouristuskynnystä etenkin korkeammilla annoksilla. Jos potilaalla on epilepsia, tulee tämän hyvästä hoidosta epilepsialääkkeillä huolehtia, kun aloitetaan mikä tahansa psykoosilääke.

Jos klotsapiini on psykoosin hoitoon valittu lääke ja se aiheuttaa kouristuksia, lääkitykseen voidaan lisätä kouristuksia estäväksi lääkkeeksi esimerkiksi valproaatti.

Syljen eritys

Antikolinergiset lääkkeet vähentävät syljen eritystä, aiheuttavat suun kuivuuden tunnetta ja altistavat siten hampaiden reikiintymiselle. Tätä voi ehkäistä juomalla riittävästi hampaiden kannalta terveellisiä juomia, kuten vettä (ei sokeripitoisia tai happamia juomia), tai käyttämällä täysksylitolipurukumeja tai suuta kostuttavia, apteekista saatavia hampaiden kannalta turvallisia suusuihkeita tai -geelejä. Säännölliset hammaslääkärin tarkistukset ovat tärkeitä.

Klotsapiini aiheuttaa antikolinergisyydestään huolimatta etenkin öisin ilmenevää voimakasta syljen eritystä. Oiretta voi lievittää joko klotsapiinin annosta pienentämällä (mikäli se on varsinaisen psykoosisairauden kannalta mahdollista) tai lisäämällä lääkitykseen iltaisin otettavan syljen eritystä vähentävän lisälääkeen (klonidiinilaastari 0,1 mg/vrk, 1 % atropiinitipat tai ipratropiumbromidi-suihke).

Pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä

Kaikkien psykoosilääkkeiden (neuroleptien) käyttö voi harvinaisena sivuvaikutuksena aiheuttaa pahanlaatuisen neuroleptioireyhtymän, joka on hoitamattomana hengenvaarallinen. Oireyhtymä ilmaantuu 0,01–0,02 %:lle psykoosilääkkeitä käyttävistä (1–2 / 10 000 henkilöä). Yleensä oireyhtymä ilmaantuu psykoosilääkkeen aloittamisen, vaihtamisen tai annosnoston jälkeen.

Jos psykoosilääkettä käyttävälle potilaalle nousee nopeasti korkea kuume (lämpö yli 37,5 C), tällä esiintyy lihasjäykkyyttä, tajunnantaso laskee, verenpaine vaihtelee, ilmenee voimakasta hikoilua ja sydämen sykkeen tai hengityksen kiihtymistä, ulosteen pidätyskyvyttömyyttä tai kyvyttömyyttä virtsata, voi olla kyseessä pahanlaatuinen neuroleptioireyhtymä. Oireet edellyttävät välittömiä tutkimuksia päivystyksessä, sillä niitä voivat aiheuttaa myös muut syyt, kuten vakava infektio, vaikea katatonia, serotoniinioireyhtymä (serotonergisiä lääkkeitä käyttävillä) tai antikolinerginen lämpöhalvaus. Nämä muut syyt tulee selvittää, sillä niille on omat hoitonsa. Jos neuroleptioireyhtymä todetaan, edellyttää se välitöntä sairaalahoitoa. Hoitona on psykoosilääkkeen lopettaminen ja oireisiin kohdistuvat hoidot.

Aivoverenkierron häiriöt

Tutkimusten mukaan uuden polven psykoosilääkkeet voivat iäkkäillä jonkin verran lisätä aivoverenkierron häiriöiden riskiä. Riski on erityisesti koholla, jos henkilöllä on muistisairaus. Todennäköisesti riski on koholla myös perinteisiä psykoosilääkkeitä käytettäessä. Iäkkäiden kohdalla psykoosilääkkeiden käytössä tulee noudattaa erityisen huolellista harkintaa ja pyrkiä pienimpään mahdolliseen riittävään annokseen. Potilaan tai hänen omaistensa tulee kertoa lääkärille potilaalla aiemmin esiintyneistä aivoverenkierron häiriöistä tai niiden oireista.

Lämmönsäätelyn häiriöt

Ainakin perinteiset psykoosilääkkeet mutta ehkä myös toisen polven lääkkeet saattavat heikentää osalla lääkettä käyttävistä henkilöistä kehon lämmönsäätelyä siten, että kehon lämpö pyrkii nousemaan kuumassa ja laskemaan kylmässä. Tästä syystä psykoosilääkkeitä käyttävät saavat helpommin lämpöhalvauksen kuumassa ilmanalassa. Kehon lämmönsäätelyn häiriön riskin vuoksi on tärkeä kiinnittää huomiota omaan vointiin ja pukeutumiseen kesällä kuumassa, talvella kylmässä, saunoessa tai jos joutuu olemaan pitkään kuumassa ilmanalassa esimerkiksi matkalla.

Herkkyys auringonvalolle

Erityisesti klooripromatsiini herkistää lähes aina auringonvalolle; tällöin voi suojaamattoman auringossa oleskelun seurauksena syntyä auringonpolttamaa muistuttava ihottuma. Iho on tärkeää suojata vaatteilla, aurinkovoiteella ja esimerkiksi lierihatulla ja välttää turhan pitkiä aikoja suorassa auringonvalossa oleskelua. Pitkään klooripromatsiinia käyttäneillä voi ilmetä sinisenharmaata metallista ihottumaa auringonvalolle altistuneilla ihoalueilla. Näiden klooripromatsiinin käyttöön liittyvien ihoreaktioiden vuoksi suositellaan auringonvalon välttämistä ja joskus klooripromatsiinin vaihtoa toiseen psykoosilääkkeeseen.

Kirjallisuutta

  1. Procyshyn RM, Bezchlibnyk-Butler KZ, Kim DD, toim. Clinical Handbook of Psychotropic Drugs, Hogrefe 2023.
  2. Huttunen MO, Socada L. Psyykenlääkkeet ja niiden käyttö. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2017.