COVID-19-pandemia on osoittanut kouriintuntuvasti, mitä kulttuurin puute merkitsee. Kulttuurin harrastamista rajoitettiin taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Siitä ei seurannut pelkkää hyvää, vaikka tartunnat vähenivät. Vielä ei edes tiedetä, millaisen loven kulttuuriharrastusten puute jättää kansalaisten hyvinvointiin ja terveyteen. Tavallisina aikoinakin kulttuuri, ihmisten sosiaaliset suhteet ja hyvinvointi nivoutuvat yhteen siinä määrin, että kulttuuria on alettu pitää terveyden edellytyksenä. Kulttuurin merkitys terveydelle saa oikeat mittasuhteet, kun sitä verrataan liikuntaan ja laihduttamiseen. Kulttuuri – etenkin kulttuurin harrastaminen yhdessä muiden kanssa – pitää ihmiset hengissä tehokkaasti, melkein yhtä tehokkaasti kuin tupakoimattomuus.

Kulttuurin määritelmä ja merkitys

UNESCO määrittelee kulttuurin näin: "Kulttuuri on yhteiskunnan tai ihmisryhmän henkisten, aineellisten, älyllisten ja emotionaalisten ominaisuuksien koostumus, ja se sisältää taiteiden ja kirjallisuuden lisäksi elintavat, yhteiselämän, arvojärjestelmät, traditiot ja uskomukset." Kulttuuri tarkoittaa yhteisössä vallitsevaa elämäntapaa, ei pelkästään korkeakulttuuria, johon usein viitataan halveksivasti. Hitleriä ihaileva näytelmäkirjailija Hanns Johst kirjoitti vuonna 1936: "Jos kuulen sanan "kulttuuri", poistan varmistimen Browningistani." Suomessakin on toisteltu halveksivaa käsitystä, mutta sen vastakohtana kulttuuri kuuluu ihmisen persoonaan siinä missä ruumis ja mielikin. Ihmisten välisiä suhteita, kohtaamisia ja yhdessä toimimista, jotka liittyvät kiinteästi kulttuurin harrastamiseen, pidetään elämän ehtoina.

Edesmennyt filosofi Lauri Rauhala julkaisi yli 90-vuotiaana teoksen Ihminen kulttuurissa – kulttuuri ihmisessä (2005), jossa hän esittelee kulttuuritieteiden perusteita. Rauhalan filosofia perustuu ihmiskäsityksen ontologiselle analyysille ja persoonan holistisuuden kuvaukselle. Kun ihmiskäsitys on selvitetty, sen ulottuvuuksia voidaan tutkia tieteellisin menetelmin, jolloin syntyy ihmiskuva tai -kuvia. Rauhala selittää, miten ihmisen persoona on olemassa kolmena ulottuvuutena: kehollisuutena (koostuu mm. aivotoiminnoista ja muista ruumiillisista tapahtumista), tajuntana (antaa asioille merkitykset ja tarvitsee aivot alustaksi) ja situationaalisuutena (kuvastaa ihmisen sijoittumista kulloiseenkin tilanteeseen). Rauhalan käsitteistössä situaatio (tilanne) tarkoittaa fyysisen ympäristön lisäksi kulttuuria, kanssaihmisiä, arvoja, normeja ja muita olosuhteita. Rauhalan sanoin "kulttuuri on ihmisessä ja ihminen kulttuurissa". Hänen käsitykseensä ihmisen olemuksesta sopii yhtyä. Se toimii lähtökohtana, kun tarkastellaan kulttuurin yhteyttä terveyteen.

Kansainväliset ja kansalliset tutkimukset kulttuurin vaikutuksesta terveyteen ja elinikään

Laajat väestötutkimukset ovat osoittaneet, että kulttuuria ja taiteita paljon harrastavat, niin sanotut kulttuurifriikit pysyvät terveempinä ja elävät pitempään kuin kulttuurista piittaamattomat niin kutsutut sohvaperunat. Maailman terveysjärjestö kokosi vuoden 2019 lopussa kaikki tällä vuosituhannella tehdyt alan tutkimukset raportiksi, jossa on lähes 1 000 kirjallisuusviitettä. Raportin selonteko nojaa 200 katsaukseen, jotka puolestaan tiivistävät 3 000 tutkimuksen tulokset. Yhteenveto korostaa kulttuurin merkitystä terveyden edistämisessä ja sairauksien ehkäisemisessä. Kun kulttuurin ja taiteen myönteinen vaikutus terveyteen on kansainvälisesti (ja kansallisesti) todennettu, sopii kysyä, miksi kulttuurin ja kulttuuriharrastusten terveellisyyttä ei korosteta terveyspolitiikassamme.

Kulttuurin ja kulttuuriharrastusten suhde eloonjäämiseen voi olla jopa kausaalinen (syy-vaikutussuhde), mikä tarkoittaa, että kulttuuri olisi terveyden ja eloonjäämisen syy siinä missä muut tunnetut terveelliset elintavat (esim. kuntoilu, hyvä uni tai laihduttaminen). Viitteitä kulttuurin kausaalisesta vaikutuksesta terveyteen ja etenkin eloonjäämiseen on saatu seuraamalla tuhansien ihmisten väestöjä kymmenien vuosien ajan. Kausaalisuuden lisäksi vaikutusmekanismeista alkaa tihkua tietoa, sillä aivotutkimus on edistynyt jättiharppauksin. Sosiaalisten tekijöiden eli ihmisten keskinäisten verkostojen ja luottamuksen sisällyttäminen aivotutkimukseen on mullistanut käsitykset kulttuurin vaikutuksesta terveyteen.

Maailman terveysjärjestön raportin havainnot ja suositukset perustuvat muun muassa Suomen väestön terveyttä koskeviin tutkimuksiin (Hyyppä ja työryhmä). Niissä analysoitiin sosiaalis-kulttuurisen pääoman ja kuolleisuuden ja eloonjäämisen yhteyksiä. Nämä tutkimukset osoittivat, että ihmisten väliset verkostot ja keskinäinen luottamus määrittävät sekä kulttuuria että terveyttä. Kuolleisuuteen ja eloonjäämiseen vaikuttavat terveyden hyöty- ja haittatekijät analysoitiin ja eristettiin tilastollisin menetelmin, jotta ne eivät sekoittaisi päätekijän eli sosiaalis-kulttuurisen pääoman itsellistä vaikutusta. Koko Suomen kansaa edustavat tutkimukset osoittivat, että yksin tai muiden ihmisten kanssa kulttuuria harrastavat ihmiset elävät keskimäärin vähintään kolme vuotta pitempään kuin vähän kulttuuria harrastavat ihmiset. Muutkin laajat väestötutkimukset ovat päätyneet samaan tulokseen. Kaikkia terveyteen vaikuttavia tekijöitä ei kuitenkaan tunneta, joten tulosten tulkinnassa on noudatettava varovaisuutta. Esimerkiksi istumisen vaikutus kuolleisuuteen ei ollut tiedossa, kun työryhmä teki tutkimuksia tämän vuosituhannen alussa.

Taloudellinen ja sosiaalinen asema, sosiaalinen tuki, koulutus, elintavat ja muut terveyttä määrittävät tekijät, kuten ikä, sukupuoli, elintavat (liikunta, laihdutus, alkoholinkäyttö, tupakointi ja nukkuminen), hyvä kunto, koettu mielenterveys, lääkärin diagnosoimat sairaudet, verenpaine ja laboratoriokokeiden tulokset (rasva-, glukoosi-, verenpaine-, munuais-, maksa- ja fyysisten rasitustestien tulokset) heijastavat terveyttä, mutta ne eivät selitä sosiaalisen pääoman eli kulttuuriharrastusten ja keskinäisen luottamuksen vaikutusta terveyteen. Myös yksilön sosiaalinen tukeminen edistää terveenä pysymistä, mutta se pitää osata erottaa yhteisön sosiaalisesta pääomasta. Molemmat vaikuttavat eloonjäämiseen toisistaan riippumatta. Harrastavien elintavat ovat kaikin tavoin terveellisempiä kuin harrastamattomien, mutta varovasti arvioiden terveelliset elintavat välittävät vain osan kulttuurin vaikutuksesta eloonjäämiseen. Työryhmä tutki vielä erikseen elintapojen vaikutusta kuolleisuuteen ja eloonjäämiseen, mutta sosiaalis-kulttuurisen tekijän itsenäinen vaikutus eloonjäämiseen säilyi vahvana. Yksilöiden saama sosiaalinen tuki lisäsi eloonjäämisen mahdollisuutta, mutta se ei selitä yhteisöllisen sosiaalis-kulttuurisen pääoman vaikutusta henkiinjäämiseen. Molemmat pitävät ihmisiä hengissä toisistaan riippumatta.

Kulttuuriharrastusten, yhteisöllisyyden ja luottamuksen vaikutukset

Miten kulttuuri- ja taideharrastusten elämää suojeleva vaikutus välittyy? Vastaus ei ole yksinkertainen, mutta seuraavan näkemyksen voi esittää: Koko Suomen kansaa edustavat tutkimukset osoittivat, että kulttuurin harrastamisen ja sosiaalisuuden lisäksi ihmisten keskinäinen luottamus on tärkeä elämän kaarta pidentävä tekijä. Luottamuksen syntyminen ja ylläpitäminen ovat monimutkaisia ja osaksi selittämättömiä tapahtumia, jotka alkavat yksilön kehityksen varhaisessa vaiheessa, todennäköisesti sikiökaudella. Viimeistään vauvaiässä lapsi oppii vanhemmiltaan hakeutumaan luottamuksen ja kulttuurin pariin. Tämä tapahtuu epigeneettisesti, sillä ympäristö muovaa lapsen aivot sosiaalisiksi. Aivotutkijat puhuvat sosiaaliaivoista, sillä aivoverkostoissa on valmius noudattaa sosiaalisen ympäristön tarjoamaa mallia. Lapsuudessa omaksuttu luottamus, sosiaalisuus ja kulttuurin harrastaminen säilyvät aikuisuuteen ja välittyvät epigeneettisesti seuraavalle sukupolvelle.

Kulttuuriharrastukset, kuten taiteen tuottaminen ja vastaanottaminen, nikkarointi, puutarhanhoito, kuoro, talkoot, vapaaehtoistoiminta sekä festivaaleilla ja kulttuuritilaisuuksissa vieraileminen vahvistavat ryhmän, joukon tai klaanin jäsenten keskinäisiä siteitä, mutta vain ryhmärajat ylittävä me-henki on varsinaista sosiaalista pääomaa. Esimerkiksi taide-elämys koetaan usein yhdessä ventovieraiden kanssa, mistä seuraa ryhmärajat ylittävä luottamuksen ja läsnäolon tunne. Se voi olla voimakas (esim. rock-konsertissa), mutta useimmiten se on laimeahko (esim. museossa vieraillessa). Ihminen tarvitsee kanssaihmisyyden tunnetta hyvinvoinnin tueksi ja elääkseen. Se selittää, miksi pelkkä romaanien lukeminen liittyy pitkäikäisyyteen. Suomessa kuoroharrastus ja talkoot kuvastavat parhaiten väestön sosiaalista pääomaa ja lisäävät sosiaalisen läsnäolon tunnetta. Kuoroon kannattaa liittyä sosiaalisen läsnäolon tunteen vuoksi, vaikkei lauluääntä olisikaan. Kaikki muutkin kulttuuriharrastukset tuottavat tutkitusti iloa, yhteistä hyvää, terveyttä ja pitkää ikää. Vapaaehtoistyö perustuu keskinäiseen luottamukseen, joten ei ole ihme, että tutkimukset osoittavat senkin olevan terveellistä ja lisäksi hauskaa.

Sosiaalisen läsnäolon vaikutus aivotoimintaan

Taide aiheuttaa kokijalleen joko myönteisen tai kielteisen elämyksen, joka aktivoi aivojen neuroniverkot epigeneettisesti. Aistikanavat vaikuttavat siihen, millaisilla painotuksilla aivoverkot toimivat. Esimerkiksi näköaistimus käynnistää näkö- ja muistiverkostot. Muistot liittyvät taide-elämyksiin, jolloin synapsit aktivoituvat aivoverkon solmukohdissa. Neurohormonien ja -välittäjäaineiden muodostuminen, siirtyminen ja kiinnittyminen aivoverkoston neuronien reseptoreihin käynnistyvät. Aivoverkkojen toimintaa voidaan kuvata hyvinkin tarkasti radiokemiallisin (PET), magneettisin (MRI ja MEG) ja sähköisin (EEG) menetelmin. Näköhavainnon aktivoiman aivoverkoston toiminta ei kuitenkaan selitä sitä, miksi kuvataiteen harrastaja tai muu niin sanottu kulttuurifriikki pysyy hengissä.

Vitamiinipillereitä popsivista, hikilenkkejä juoksevista ja epätoivoisesti laihduttavista kansalaisista kulttuuriharrastusten myönteinen vaikutus eloonjäämiseen voi tuntua yllättävältä. Sosiaalis-kulttuurinen pääoma pidentää ikää tehokkaammin kuin laihduttaminen tai kuntoilu, ja lenkillekin kannattaisi lähteä porukalla. Tässä yhteydessä kulttuuriharrastuksen ja taiteen synnyttämä sosiaalisen läsnäolon tunne on avainkäsite. Siitäkin tiedetään jotain neuroepigeneettistä, esimerkiksi se, että sosiaaliset kokemukset vähentävät aivoissa tiettyjen geenien metyyliryhmiä. Tästä seuraa esimerkiksi gammaopioidien toimintaa, joka välittää kiintymyksen ja sosiaalisten siteiden tuottamia myönteisiä kokemuksia. Monet neurohormonit, kuten oksitosiini, ja välittäjäaineet dopamiini, serotoniini ja endorfiinit on vanhastaan liitetty sosiaalisten suhteiden säätelyyn. Myös stressihormonien toiminta aivoissa liitetään sosiaalisiin suhteisiin – hyvässä ja pahassa. Aristoteles ei suotta painottanut ihmisen olevan sosiaalinen eläin, sillä lajimme jäsenillä on sosiaalisen läsnäolon tarve. Normaalissa perustilassaan aivomme tarvitsevat sosiaalisia suhteita, mutta niitä eivät säätele pelkät kemiallisten aineiden pitoisuudet vaan myös monimutkaisemmat aivotoiminnot. Esimerkiksi oksitosiinia on suihkaistu nenäonteloon (jonka katosta se siirtyy veri-aivoesteen ohi suoraan aivoihin) ja toivottu kiintymys- ja ystävyyssuhteiden voimistuvan. Dopamiini- ja serotoniinivaikutuksia säädellään mielialalääkkeillä, mutta tulokset ovat ristiriitaisia sosiaalisen läsnäolon osalta.

Kulttuurin ja sosiaalisen läsnäolon merkitys

Vaikutusmekanismien tutkailua on laajennettava aivotutkimuksen tarjoamien selitysmallien rajoille, jolloin päädytään sosiaaliepigenetiikkaan. Biologista aivoverkostojen toiminnan selitysmallia ei kannata silti hylätä, sillä sitä tarvitaan aivovaikutusten mekanismien ymmärtämiseksi. Ilman aivoja kulttuuri ei vaikuta, mutta oletettavasti muutos aivoverkoissa tapahtuu ennen kuin kokija tai näkijä tiedostaa sen. Niin lapsen kuin aikuisenkin aivotoiminta jäljittelee automaattisesti kanssaihmisten tunteita ja matkii sosiaalista käyttäytymistä. Matkimisen aivofysiologinen mekanismi tunnetaan alustavasti, kuten Riitta Hari on sosiaaliaivoja ja peilijärjestelmää käsittelevissä tutkimuksissaan osoittanut.

Evoluutio voi selittää, miksi kulttuuri antaa ihmisille elinvoimaa ja pitää hengissä. Evoluutio-opin mukaan "porukkahenki" auttaa ihmislajia ja siihen kuuluvaa yksilöä säilymään hengissä. Tarinan-kerronta (narratiivi), romaanien lukeminen, teatterikokemus, konserttielämys, museossa käynti, näyttelyssä vierailu, kuorossa laulaminen, talkoot, vapaaehtoistyö ja siirtolapuutarhassa ahertaminen auttavat oivaltamaan toisten ihmisten käyttäytymistä, näkemyksiä, uskomuksia, pyrkimyksiä ja mielialoja. Niiden sisäistäminen auttaa sosiaalistumaan, ryhmäytymään. Ihminen selviää parhaiten kulttuuriyhteisössään. Kulttuuriharrastukset ja -kokemukset vahvistavat me-henkeä ja ryhmäytymistä. Porukassa syntyy ihmisyyteen kuuluvaa sosiaalista läsnäoloa, joka edistää terveyttä ja hyvinvointia – ja pitää hengissä.