Kihomatojen esiintyvyys

Kihomato (Enterobius vermicularis) kuuluu sukkulamatoihin. Se on noin sentin mittainen valkea mato, joka on ihmisen kiusana kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Kymmenesosalla maailman ihmisistä on tälläkin hetkellä kihomato suolessaan. Suomessa kihomato on yleisin matotautien aiheuttaja. Kyseessä on puhtaasti ihmisten vaiva. Lemmikit eivät kuulu madon tuojiin tai siitä kärsiviin.

Kihomadot ovat tavallisimpia 3–10-vuotiailla lapsilla, mutta vanhempien lasten ja aikuistenkaan tartunnat eivät ole harvinaisia. Tutkimuksissa on todettu, että alle kouluikäisistä helsinkiläisistä lapsista 5–10 %:lla on 2010-luvulla todettu kihomato, päivähoidossa jopa 15 %:lla. Alle kaksivuotiailla lapsilla kihomato on sen sijaan harvinainen. Kihomato aiheuttaa Suomessa pieniä, vaikeasti hoidettavia epidemioita perheissä, päivähoidossa, koulun alaluokilla ja jopa iäkkäiden hoivalaitoksissa. Kihomatotartunnoilla ei ole yhteyttä huonoon siivoukseen tai huonoon hoivaan.

Kihomatojen tartunta ja oireet

Infektio saadaan, kun madonmunia niellään. Yksikin muna voi aloittaa infektion. Munat ovat niin pieniä, ettei niitä voi silmin nähdä. Ne säilyvät ympäristössä useita päiviä tartuttavina. Madon yhdessä ihmisessä munimat munat voivat joutua toisen henkilön suuhun suoran käsikosketuksen kautta tai lelujen ja todennäköisesti myös vaatteiden ja vuodevaatteiden koskettelun välityksellä. Munan nielemisestä oireiden alkamiseen kuluu kuutisen viikkoa. Muna kuoriutuu ohutsuolessa ja siitä tuleva toukka pesiytyy parin kehitysvaiheen jälkeen paksusuoleen, umpilisäkkeen ympäristöön, missä se lisääntyy.

Suurin osa madonkantajista on oireettomia. Ainoa oire kihomadoista on peräaukon ja välilihan kutina, tytöillä joskus myös ulkosynnyttimien, kutina (ks. Peräaukon ongelmat lapsella). Oireet muistuttavat peräpukamien sekä peräaukon seudun ja naisen häpyhuulten sieni- ja bakteeri-infektioita. Oireet johtuvat toukista ja munien pinnan ärsyttävistä aineista ja vaativat syntyäkseen runsaan matomäärän. Kutinan huomaa selvimmin öisin, ja se voi johtaa unen pahaan häiriintymiseen. Kihomatoa on epäilty myös lasten yökastelun aiheuttajaksi, ja sen on epäilty voivan aiheuttaa umpilisäketulehduksen. Tutkimustieto ei vahvista näitä epäilyjä.

Kihomato ei aiheuta muita sairauksia, eikä se ole vaarallinen. Yksi kihomato elää vain kuukauden, mutta sairastava tartuttaa itsensä herkästi yhä uudestaan (ns. autoinfektio), mikäli hän raapii kutisevaa peräaukon seutua, jolloin matojen munia voi joutua käsien ja suun kautta uudelleen suolistoon.

Yleisimmin kihomato todetaan, kun aletaan tutkia peräaukon tai välilihan kutinaa. Tutkimuksiin tuleva ei useimmiten ole itse todennut ohuita valkoisia rihmoja, joiden pituus vaihtelee parista millimetristä senttiin. Isommat, naarasmadot, luikertelevat silminnähden, mutta pienet koirasmadot eivät.

Kihomatojen toteaminen

Kihomatojen toteamiseen riittää liikkuvien kihomatojen näkeminen tyypillisellä tavalla oireilevalla lapsella.

Epäselvässä tapauksessa kihomadot pyritään toteamaan peräaukon ympäriltä otetusta tikkunäytteestä. Näytetikut ja näytteenotto-ohjeen saa terveydenhoitajilta.

Jos näyte otetaan kotona, käytetään kosteaa näytetikkua peräaukosta ja otto tehdään ennen aamupesua ja ulostamista. Näyte kehoitetaan joskus ottamaan useana oireisten öiden jälkeisenä aamuna, koska se parantaa kihomatojen löytymistä yksittäistä näytettä paremmin. Peräaukon taputtelua liimapuoli alaspäin käännetyllä teipillä matojen ja munien pyydystämiseksi ei enää suositella.

Mikroskoopilla katsoen munien ja itse madon ulkonäkö on tyypillinen ja varmistaa diagnoosin.

Kihomatojen hoito

Suomessa myydyistä lääkkeistä kihomatoon tehoavat itsehoitovalmisteena saatava pyrviini (Pyrvin^®) ja lääkärin määräyksen tarvitseva mebendatsoli (Vermox^®). Kerta-annos on tehokas, mutta hoito uusitaan aina kahden viikon päästä, jotta infektiokierre saadaan katkaistuksi. Raskauden aikana kihomadot hoidetaan ensisijaisesti pyrviinillä.

Yleensä koko perhe, myös oireettomat jäsenet, neuvotaan hoitamaan yhtä aikaa oireettomien kantajien puhdistamiseksi. Jos toteaa lapsellaan kihomadon, siitä on syytä ilmoittaa hoitopaikkaan tai kouluun, jotta mahdollinen käynnissä oleva epidemia tulee havaituksi ja hoidetuksi. Lasta ei kuitenkaan tarvitse pitää pois koulusta tai päivähoidosta edes väliaikaisesti (ks. Infektiot ja päivähoito). Jos samassa joukossa vaikkapa päivähoitopaikassa, koululuokassa tai vuodeosastolla on useita kihomadosta kärsiviä, hoidetaan herkästi kaikki, koska lääkkeellä ei ole merkittäviä haittavaikutuksia.

Vuodevaatteet, alusvaatteet, yöasut ja -lelut ja pyyhkeet kehotetaan pesemään aina lääkehoitopäivää seuraavana päivänä niihin mahdollisesti joutuneiden munien poistamiseksi. Alusvaatteet vaihdetaan päivittäin. Kihomato uusiutuu herkästi hoidon jälkeen. Joskus tätä "sirkusta" on toistettava useasti, ennen kuin infektiokierre lopullisesti katkeaa. WC:n ja muiden huonetilojen siivoamiseen riittää tavallinen "viikkosiivous". Jos oireet häviävät, mitään jälkikontrollia ei tarvita. On vielä syytä korostaa, että kihomadon ilmaantuminen perheeseen ei ole merkki lapsen huonosta hoidosta tai huonosta siivouksesta.

Kihomatojen ehkäisy

Kihomatoja ehkäistään tehostamalla käsi- ja WC-hygieniaa. Lapsia muistutetaan käsien pesemisen tärkeydestä tarpeilla käymisen jälkeen ja ennen aterioita.

Lasten kynnet kannattaa pitää lyhyinä. Kysiä pureskelevilla lapsilla kihomadot ovat selvästi tavallisempia kun muilla.

Vältetään nukkumista kihomadon kantajan kanssa samoissa vuodevaatteissa.