Harhaluuloisuushäiriöissä ilmenee yhtäjaksoisesti vähintään kuukauden ajan erilaisia harhaluuloja. Harhaluuloisuushäiriöissä ilmenevät harhaluulot liittyvät pääsääntöisesti sellaisiin tilanteisiin, jotka voisivat ainakin teoriassa olla elämässä mahdollisia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tunne seuratuksi, myrkytetyksi, tartutetuksi, salaa rakastetuksi tai petetyksi tulemisesta tai pelko sairastumisesta.
Harhaluuloisuushäiriö eroaa skitsofreniasta muun muassa siten, että harhaluuloihin ei liity aistiharhoja, jotka taas ovat tavallisia nimenomaan skitsofreniassa. Harhaluuloisuushäiriössä harhaluulot eivät ole sisällöltään yleensä niin outoja tai eriskummallisia kuin skitsofreniassa. Lisäksi toimintakyky säilyy kohtalaisen hyvänä, toisin kuin yleensä skitsofreniassa.
Harhaluuloisuuden tyypit
Harhaluuloisuushäiriöitä on harhaluulon luonteen mukaan erityyppisiä. Tavallisin alatyyppi on vainoharhainen eli paranoidinen häiriö. Siinä henkilö uskoo (perusteettomasti), että häntä tai jotakuta hänen läheistään vainotaan, tarkkaillaan, yritetään vahingoittaa tai ylipäätään kohdellaan jollain tavoin kaltoin.
Mustasukkaisuusharhainen uskoo kumppaninsa olleen tai olevan uskoton. Erotomaanisesti harhainen on varma jonkun ja yleensä itseään korkeammassa asemassa olevan henkilön rakkaudesta itseensä (joskus tästä käytetään nimitystä de Clérambaultin syndrooma). Suuruusharhaisella on harhaluuloja mahtavasta vallasta, voimasta, tietämyksestä, identiteetistä tai erityisestä suhteesta jumaluuteen tai kuuluisaan henkilöön.
Somaattisharhainen uskoo vakaasti ja perusteetta, että hänellä on jokin fyysinen sairaus tai vamma. Osalla harhaluuloisuushäiriöistä kärsivistä ilmenee useita erilaisia harhaluuloja ja joskus harhaluulo on vain yksittäinen uskomus.
Harhaluuloisuushäiriön esiintyvyys ja kulku
Harhaluuloisuushäiriöt alkavat yleensä keski-iässä tai myöhemmin. Tarkkaa tietoa harhaluuloisuushäiriöiden esiintyvyydestä ei ole. Arvio on, että elämänaikainen esiintyvyys olisi noin 0,2 % väestöstä. Esiintyvyyden arviointi on vaikeaa, koska harhaluuloista kärsivät eivät useinkaan hakeudu hoitoon. Erityisesti vainoharhaiset harhaluulot ovat luonteeltaan pitkäaikaisia, mutta sekä ne että muut harhaluulot saattavat hävitä itsestään muutamassa kuukaudessa palaamatta myöhemmin.
Harhaluuloisuushäiriön toteaminen
Rajankäynti varsinaisesti mielisairauden kaltaisten (psykoottisten) häiriöiden ja niitä paljon tavallisempien vastaavan sävyisten uskomusten välillä on joskus vaikeaa. Vastaavasti raja vainoharhaisen psykoosin ja epäluuloisen persoonallisuushäiriön välillä on häilyvä. Tärkeä ero on siinä, että persoonallisuushäiriöissä niin sanottu realiteettitestaus eli henkilön kriittinen todellisuuden pohdinta toimii ainakin jossain määrin. Harhaluuloisuudelle on ominaista ehdoton varmuus oman perusteettoman näkemyksen totuudellisuudesta ja kriittisen ajattelun katoaminen, vaikka esillä olisi harhaisia käsityksiä kumoavaa aineistoa.
Harhaluuloja muistuttavia merkityselämyksiä voi ilmetä myös traumaperäisessä dissosiaatiossa, jolloin henkilö voi traumamuiston laukaisemassa emotionaalisessa tilassaan kokea toisten ihmisten eleet ja ilmeet aikaisemman traumaattisen kokemuksen mukaisesti mutta nykyhetken tilanteeseen nähden perusteetta esimerkiksi vihamielisinä tai eroottisesti vihjailevina.
Milloin hoitoon?
Harhaluuloilla on usein hyvin kielteinen vaikutus niistä kärsivän elämään ja ihmissuhteisiin, vaikka ne ilmenisivät vain kapea-alaisestikin. Sen vuoksi hoitoon kannattaisi hakeutua aina niiden ilmentyessä.
Keski-iässä ja vanhemmalla iällä ilmenevien harhaluulojen taustalla voi olla diagnosoimaton fyysinen, erityisesti neurologinen sairaus. Nuoremmalla iällä alkavat harhaluulot voivat olla oire myös psykoottisesta mielialahäiriöstä tai skitsofreniasta. Tämän vuoksi harhaluuloista kärsivän kannattaa kääntyä lähiviikkojen kuluessa lääkärin puoleen.
Harhaluuloisuushäiriön hoito
Pelkistä harhauskomuksista kärsivä henkilö voi hyötyä erilaisista psykoterapioista. Itsepäiset ja jäykät uskomukset ovat kuitenkin useimmiten este psykoterapialle, koska psykoterapia edellyttää valmiutta tarkastella uskomustensa taustoja.
Monet harhaluuloisuushäiriöistä kärsivät hyötyvät psykoosilääkkeiden tai joskus masennuslääkkeidenkin käytöstä. Lääkkeet koostavat ajattelua ja lievittävät taustalla olevia ahdistavia tunnetiloja.
Harhaluuloisuushäiriöstä kärsivän henkilön läheiset joutuvat usein koville, jos harhat kohdistuvat heihin. Omaisten tuesta olisi huolehdittava. Omaisten ei yleensä kannata alkaa väitellä harhaluuloista, koska pääsääntöisesti väittely ei johda muuhun kuin riitelyyn. Hyödyllisempää on kannustaa potilasta kiinnittymään hoitoon.
Lisää tietoa aiheesta
Kirjallisuutta
- Gonzalo-de Miguel A, Abascal-Peiró S, Cegla-Schvartzman FB, ym. Antipsychotic use in a large community sample of patients with delusional disorder. Schizophr Res 2024;271():194-199 PMID: 39032432
- Suvisaari J, Jääskeläinen E, Lönnqvist J. Harhaluuloisuushäiriö. Kirjassa: Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T, toim. Psykiatria (e-kirja). 15. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2023.
- Huttunen MO, Kalska H, toim. Psykoterapiat. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2022.