Sairauden toteamiseksi ja sen luonteen selvittämiseksi tarvitaan luuydinnäyte, veri- ja virtsakokeita sekä luustosta tietokonekerroskuvaus tai magneetikuvaus.

Oireettomassa myeloomassa ei yleensä tarvita hoitoa. Tällöin potilaan tilaa seurataan säännöllisesti poliklinikkakäynneillä. Liian varhaisen hoidon on todettu aiheuttavan turhia haittavaikutuksia ilman, että ne pidentäisivät elämää.

Hoidon aloittamista suositellaan, mikäli potilaalla todetaan selviä oireita tai löydöksiä, kuten luustomuutoksia tai munuaisten vajaatoimintaa. Nykyään käytetään yleensä eri lääkkeiden yhdistelmiä. Hoito valitaan yksilöllisesti ottaen huomioon esimerkiksi sairauden luonne ja potilaan muut sairaudet. Lääkkeitä ovat proteasomin estäjät (bortetsomibi, karfiltsomibi ja iksatsomibi), immunomodulatoriset lääkkeet (talidomidi, lenalidomidi ja pomalidomidi), solunsalpaajat (syklofosfamidi ja melfalaani), sekä CD38 vasta-aineet (daratumumabi ja isatuksimabi). Yleensä kortisoni on osana lääkeyhdistelmää.

Alle 70-vuotiaille potilaille suositellaan tavallisesti muun hoidon lisäksi omien kantasolujen (autologista) siirtoa.

Myeloomapotilaat tarvitsevat yleensä varsinaisten myeloomalääkkeiden lisäksi muita lääkkeitä. Suurin osa potilaista saa luustolääkitystä (bisfosfonaatti tai denosumabi) luunmurtumien ja uusien luustomuutosten syntymisen ehkäisemiseksi sekä alentamaan veren suurta kalsiumpitoisuutta. Luustokipujen hoidossa käytetään vahvoja kipulääkkeitä ja tarvittaessa myös sädehoitoa. Anemian lievittämiseksi suositellaan joskus erytropoietiinlääkitystä. Osa myeloomalääkkeistä heikentää elimistön puolustuskykyä, ja potilaalle suositellaan infektioiden estolääkitystä. Eräät lääkkeet suurentavat verisuonitukosten vaaraa, joten niiden rinnalla tarvitaan veren hyytymistä estävää lääkitystä.

Lähes kaikki myelooman lääkehoidot voidaan toteuttaa kotona tai polikliinisilla käynneillä. Hoidot kestävät yleensä useita kuukausia tai vuosia. Niiden aikana potilaan vointia ja hoidon tehoa seurataan tarkasti. Tavallisin seurantamenetelmä on M-komponentin tutkiminen verinäytteestä. Hoidoilla tauti saadaan usein hyvin hallintaan ja jopa kokonaan pois näkyvistä (ns. remissioon). Hoito vaihdetaan tai aloitetaan uudelleen taudin edetessä merkittävästi.

Hoitojen kehittyminen on parantanut myeloomapotilaiden ennustetta merkittävästi. Keskimääräinen elinaika myelooman toteamisen jälkeen on alle 65-vuotiailla noin 7 vuotta ja lyhyempi sitä iäkkäämmillä potilailla. Ennuste vaihtelee paljon ihmisestä toiseen niin, että osa potilaista elää yli kymmenen vuotta taudin toteamisen jälkeen.