Yleistä

Keuhkoahtaumatauti eli COPD (tulee englannin kielen sanoista chronic obstructive pulmonary disease) on keuhkojen pitkäaikainen sairaus, joka liittyy yleensä tupakointiin. Sairaudessa on kolme osatekijää: krooninen (pitkäaikainen) keuhkoputkitulehdus, keuhkoputkien ahtautuminen ja keuhkolaajentuma. Sairaus kehittyy hitaasti vuosien kuluessa.

Sairaus ilmenee keski-ikäisillä tai sitä vanhemmilla ja on yleinen: noin 3–4 sadasta suomalaisesta sairastaa keuhkoahtaumatautia. Tupakoivista arviolta 20–30 % sairastuu keuhkoahtaumatautiin.

Keuhkoahtaumataudin syyt

Keuhkoahtaumataudin miltei ainoa syy on tupakointi. Sairastuneista enemmän kuin yhdeksän kymmenestä on tupakoijia. Sairautta edeltää yleensä vuosia jatkunut krooninen keuhkoputkitulehdus, jossa ilmenee yskää ja limantuloa useiden kuukausien ajan vuodessa tai jatkuvasti. Vähitellen keuhkoputket ahtautuvat liman, limakalvojen ja keuhkoputkia ympäröivän sileän lihaskudoksen paksuuntumisen vuoksi. Siitä juontuu sairauden nimi keuhkoahtaumatauti. Oudolta saattaa tuntua, että saman sairauden yhteydessä puhutaan keuhkolaajentumasta, jolla tarkoitetaan taas keuhkorakkuloissa tapahtuvaa kudostuhoa. Sen seurauksena hengityskaasujen vaihto huononee ja oireena ilmenee hengenahdistusta.

Suomessa ympäristötekijöiden (kuten passiivisen tupakansavulle tai ilmansaasteille altistumisen) merkitys on vähäinen tupakointiin verrattuna. Pölyinen työ etenkin tupakoivalla moninkertaistaa riskin sairastua keuhkoahtaumatautiin. Sen takia riskityössä (esim. maanviljely) työskentelevät käyvät säännöllisin välein keuhkojen toimintaa mittaavassa spirometriatutkimuksessa.

Keuhkoahtaumataudin oireet

Tavallinen oire on limaneritys keuhkoputkista. Toinen oire on hengenahdistus, joka voi kehittyä ilman merkittävää tupakkayskää. Hengenahdistus ilmenee aluksi vain kovemman rasituksen yhteydessä, esimerkiksi ylämäkeä kävellessä tai hengitystieinfektioiden yhteydessä. Oireet ilmaantuvat hiljalleen vuosien kuluessa, siksi suuri osa tupakoitsijoista ei tunnista niitä itsellään. Sairauteen voi liittyä pahenemisvaiheita.

Keuhkoahtaumataudin toteaminen

Keuhkoahtaumataudin diagnoosi perustuu altistushistoriaan, oireisiin ja keuhkojen toimintakokeissa havaittavaan poikkeavuuteen. Muiden sairauksien poissulkemiseksi otetaan yleensä keuhkoröntgenkuva ja verikokeita. Veren eosinofiilien määritys voi auttaa lääkehoidon valinnassa. Väestötason seulontaan suhtaudutaan kriittisesti, mutta oireilevan tupakoitsijan tutkimukset kannattaa käynnistää spirometrialla varhaisessa vaiheessa.

Keuhkoahtaumataudin itsehoito

Lääkkeettömään hoitoon kuuluvat tupakasta vieroitus, liikkumiseen kannustaminen ja liikunnallinen kuntoutus.

Tehokas tupakasta vieroitus on keskeinen osa keuhkoahtaumataudin hoitoa. Tupakoinnin lopettamisella voidaan vaikuttaa erittäin merkittävästi keuhkoahtaumataudin kulkuun. Sairauden hiljalleen edetessä syntyneet keuhkoputkien rakenteelliset muutokset eivät palaudu, mutta krooninen keuhkoputkitulehdus lievittyy ja taudin eteneminen hidastuu ratkaisevasti.

Säännöllinen liikunta lievittää oireita, sillä se vahvistaa hengityslihaksia, helpottaa liman irtoamista ja tehostaa hengitystoimintaa. Jos ylipainoa on huomattavasti, laihduttamisella voidaan vähentää hengenahdistusta.

Keuhkoahtaumaa sairastava voi vähentää limaisuuttaan pullopuhalluksella. Tässä potilas puhaltaa muoviletkun kautta pullossa olevaan veteen ja yskii sen jälkeen irronneen liman ulos (ks. potilasohje Pulloon puhallus (vesi-PEP)).

Keuhkoahtaumataudin hoito

Lääkehoidolla pyritään, paitsi lievittämään oireita, vähentämään pahenemisvaiheiden kehittymisen riskiä. Hoito on yksilöllistä ja määräytyy taudin vaikeusasteen, oireiden, keuhkojen toiminnan, veren eosinofiilisten solujen määrän ja pahenemisvaiheriskin perusteella. Käytössä on keuhkoputkia laajentavia lyhyt- ja pitkävaikutteisia lääkkeitä, joita annostellaan sisäänhengityksen mukana eli inhalaationa hengitysteihin. Jos pahenemisvaiheita on usein, käytetään myös hengitettävää kortikosteroidia pitkävaikutteisten avaavien lääkkeiden rinnalla. Tarvittaessa voidaan käyttää myös tablettimuotoisia lääkkeitä hengitettävien lisäksi. On tärkeää, että potilas osaa käyttää lääkeannostelijaansa oikein, joten sen käyttöä tulee opettaa sekä lääkitystä aloitettaessa että seurantakäyntien aikana. Toistaiseksi minkään lääkehoidon ei ole varmasti osoitettu vaikuttavan taudin etenemiseen tai kuolleisuuteen.

Pitkälle edenneessä taudissa tupakoimattomat, joilla todetaan selvä happivajaus valtimoverikaasuanalyysissä, voivat saada happihoitoa pitkäaikaisesti happirikastimella tai nestehappipullosta. Erityistapauksissa voidaan harkita kotona tapahtuvaa ylipainehengityshoitoa (NIV) tai kirurgisia hoitoja.

Influenssa- ja keuhkokuumerokotteita suositellaan tulehdusten ehkäisemiseksi.

Keuhkoahtaumataudin ehkäisy

Keuhkoahtaumatauti kuuluu sairauksiin, jonka ilmaantuminen voidaan lähes kokonaan estää välttämällä tupakointia. Työterveyshuollossa on aiheellista pyrkiä vähentämään työntekijöiden altistumista pölyille.

Pahenemisvaiheet

Keuhkoahtaumataudin pahenemisvaiheella tarkoitetaan sairauden oireiden äkillisiä pahenemisia. Pahenemisvaihe johtuu yleensä viruksen tai bakteerin aiheuttamasta hengitystietulehduksesta. Sen merkkinä on usein muutaman päivän aikana pahentunut ahdistus, yskä ja limaneritys. Pahenemisvaiheessa on syytä tehostaa lääkehoitoa. Jos potilaalla ei ole sen varalle määrättyjä lääkekuureja, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle.