Amalgaamipaikkoja ympäröivät monet ristiriidat, mutta ei ole mitään tieteellistä näyttöä siitä, että niistä aiheutuisi muita haittoja kuin satunnaisia paikallisia vaikutuksia kuten suun yliherkkyysreaktioita.
Sekä tutkivat journalistit että huolestuneet kuluttajat pitävät esillä keskustelua hampaiden amalgaamipaikkojen vaarallisuudesta. Sekä ympäristösyistä että esteettisistä syistä amalgaamipaikkojen käyttö on vähentynyt ja se on joissakin maissa jopa lopetettu. Amalgaami on kuitenkin ollut tärkeä vaihtoehto reikien paikkaamisessa. Sitä on käytetty lähinnä takimmaisten hampaiden paikkaamiseen, koska se ei ole hampaiden väristä. Täten on syytä kysyä peruskysymys – onko amalgaami vaaraton vai selvästi myrkyllistä, vai jotain siltä väliltä.
Mitä on amalgaami?
Amalgaami on pääasiassa hopeaa ja elohopeaa (ks. Elohopea – elon vai kuolon aine?), mutta se voi sisältää pieniä määriä muita metalleja kuten kuparia, tinaa ja sinkkiä. Yksi osa metallijauhetta sekoitetaan yhteen osaan metallista elohopeaa, jolloin siitä saadaan tahna hampaan reikien täyttämiseksi. Elohopean tyypillinen ominaisuus on, että se amalgamoituu muiden metallien kanssa ja muodostaa kovan ja homogeenisen metallilejeeringin 1. Tämä on siis tavallaan verrattavissa pronssiin tai messinkiin. Kovettumisprosessi kestää muutamia tunteja.
Valmiista amalgaamipaikasta haihtuu hiukan elohopeaa ilmaan, mutta hyvin hitaasti. Paikat myös syöpyvät hyvin hitaasti ja kestävät monia vuosia.
Elohopea-altistus ja mahdolliset haitat terveydelle
Metallinen elohopea ei juuri imeydy suun kautta saatuna, joten pääasiallinen altistus seuraa ilmaan haihtuvan elohopean hengittämisestä. Virtsaan erittyvän elohopean määrä on hiukan suurempi niillä, joilla on runsaasti amalgaamipaikkoja. Kaikkein suurin altistus potilaille aiheutuu silloin, kun paikkoja laitetaan tai poistetaan.
Tosiasiallisia terveydellisiä haittoja siitä ei ole onnistuttu osoittamaan, vaikka asiaa on tutkittu varsin paljon. Euroopan unionin SCHER-komitea2 hyväksyi vuonna 2008 raportin hammasamalgaamien ja vaihtoehtoisten paikkausmateriaalien turvallisuudesta potilaille ja niitä käyttävälle henkilökunnalle. Johtopäätös oli, että amalgaamitäytteet aiheuttavat satunnaisia paikallisia vaikutuksia suussa, kuten ikenien ja suun limakalvojen allergisia reaktioita. Väitteisiin, että elohopeapaikat aiheuttaisivat munuaisten tai hermoston vaurioita tai vaikuttaisivat mielialaan, ei löydetty tieteellistä näyttöä.
Altistus on itse asiassa kaikkein suurin silloin, kun paikat poistetaan. Siten oireiden häviäminen välittömästi paikkojen poiston jälkeen pikemminkin puhuu elohopeateoriaa vastaan kuin sen puolesta. Siksi on parempi jättää elohopeatäytteet paikalleen kuin ryhtyä niitä poistamaan, ellei ole muuta syytä poistaa niitä. On huomattava, että myös vaihtoehtoisista täytteistä aiheutuu satunnaisesti allergiaa.
Itse asiassa sekä elohopea että korvaavat aineet kuten akryylimuovit aiheuttavat enemmän haittoja hammaslääkäreille ja hammashoitajille kuin potilaille, koska heidän altistuksensa on jatkuvaa. Myös tällöin keskeisin altistumisreitti on elohopeahöyryjen hengittäminen, kun amalgaamia tehdään ja täytettä laitetaan tai poistetaan. Hygienian parantuminen ja höyryjen tuulettaminen tehokkailla poistoimureilla on vähentänyt myös henkilökunnan altistumista.
Miksi ihmiset sitten pelkäävät?
Luultavasti tärkein syy on hyvin yksinkertainen. On aktivistiryhmiä, jotka protestoivat jatkuvasti amalgaamin käyttöä usein syistä, jotka jäävät hämäriksi. Kansalaisten on ehkä myös vaikea ymmärtää, miksi kemikaali, joka toisaalla on hyvin myrkyllistä, voisikin olla turvallista pitkäaikaisessa käytössä suoraan elimistön osana. Se, mikä on tässä olennaista, on tämän kirjan toistuva teema: ei ole olemassa ainetta, joka ei olisi myrkyllinen joissakin olosuhteissa ja jonakin annoksena (ks. Mitä tarkoittaa "määrä tekee myrkyn"?). Eli ratkaisevaa turvallisuudelle ei ole aine vaan annos. Elohopean vapautuminen paikka-amalgaamista on vähäistä, eikä metallinen elohopea juurikaan imeydy ruoansulatuskanavasta – tämä tekee siitä turvallisen. Tässä se ei eroa useimmista lääkkeistä, jotka ovat myös haitallisia suurina annoksina tai käytettäessä ammattitaidottomasti.
1 Lejeerinki on usean metallin muodostama alkuperäisistä metalleista usein ominaisuuksiltaan poikkeava seos. Lähes kaikki tekniset metallituotteet ovat seoksia. Esimerkkejä ovat messinki, pronssi, uushopea ja teräs.
2 The Scientific Committee on Health and Environmental Risks, ympäristön ja terveyden riskejä käsittelevä tiedekomitea.
